2000-luvun ulkomaiset pophelmet

#83 Björk – Pagan Poetry (2001)

Björk. Liian ihana jopa itselleen.

Björk. Liian ihana jopa itselleen.

Björk uransa taitekohdassa.

”On the surface simplicity
Swirling black lilies totally ripe
But the darkest pit in me
It’s pagan poetry”

Björkille oli aikansa ja paikkansa. Musiikillisesti. Populaarikulttuurisena hahmona hän on toki edelleen tenhoava. Ja keikat ovat upeita.

Levyttävänä artistina eräänlaiseksi taitekohdaksi muodostui kuitenkin Vespertine-albumi, jolta löytyy myös Pagan Poetry. Sittemmin Björkin musiikki alkoi muistuttaa sellaista nykytaidetta, joka herättää lähinnä älyllistä, hymistelevää mielenkiintoa. Ja josta selviää kuohuviinitarjoilun voimin. Melodiat siirtyivät sivummalle, muodollinen nokkeluus etualalle. Tikari sydämeen vaihtui Derrida-sitaatiksi.

Avantgardismi ja itsetarkoituksellinen kokeellisuus kuitenkin vetoavat vähän enemmän, jos tekijä on naittanut niitä takuuvarmaan melodiantajuun. Tai jos hän on tehnyt jazzia. Ja näytellyt hyvin. Hämäryys on parempi ratkaisu kuin kaavoihin kulahtaminen ja ontuvan lehmän lypsäminen. Radikaali omalla ilmaisulla leikittely harvoin kukoistaa valtavirrassa. Björkille se on normi. Häneltä voi odottaa mitä tahansa.

Björk Flow Festivalilla vuonna 2012.

Björk lonkeropäisenä hattivattina Flow Festivalilla vuonna 2012. (Kuva: Tomi Palsa)

Majesteettisesti ryskyvän Homogenic-albumin ja emotionaalisesti repivän Dancer in the Dark -elokuvan jälkeen Björkin ote oli Vespertinellä intiimimpi. Musiikki on kuuntelijaa lähellä, vaikka Björkille ominainen eteerisyys onkin sovituksissa läsnä. Levy henkii fyysistä ja henkistä rakkautta.

Pagan Poetryn muoto on näkemyksellinen. Riisuttu syntetisaattorimaailma luo tasaisen pulssin, jonka päällä harpisti Zeena Parkinsin soitto polveilee. Kappaleen maailmassa on samaa mystistä kiehtovuutta kuin parhaiden satukirjojen luontokuvissa. Björk käyttää ääntään koko rekisterin mitalta: murtuvasta huudosta tyttömäisiin ”I love him” -kuiskauksiin. Silti kokonaisuus kuulostaa koherentilta.

Björk Turun Ruisrockissa vuonna 1998.

Björk simpukkaprinsessana Turun Ruisrockissa vuonna 1998. (Kuva: Tomi Palsa)

Vaikka Björk olisikin nykyään tekotaiteellinen, on hänestä vaikea olla pitämättä. Kovin moni tuskin aidosti välitti esimerkiksi Vespertineä seuranneesta, lähes pelkkiin ihmisääniin nojanneesta Medúlla-albumista. Levy-yhtiön edustajat todennäköisesti kaikkein vähiten. Silti hänen oli pakko tehdä se. Omia äärirajojaan hakemalla hän tyydyttää kunnianhimonsa.

On kiinnostavaa pohtia, voisiko Björk tehdä vielä suoraviivaisen pop-levyn. Tai edes vähän vähemmän vaikeasti lähestyttävän taidelevyn. Olisiko lopputulos samanlainen ekstaattinen kokeilijan kotiinpaluu kuin J. Karjalaisen Mennyt mies? Vai tinkimättömän avantgardistin lässähdys?

Tuskin mitään näistä, vaan jotain ihan muuta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
Björk – Pagan Poetry (ohj. Nick Knight)

Bonus!

Björkiltä äänestettiin myös kappaletta It’s Not Up to You.

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress