2000-luvun kotimaiset pophelmet

#81 Muuan Mies – Ei (2009)

(Säv. ja san. Ismo Puhakka)

Muuan Mies nimeltä Ismo Puhakka.

Muuan Mies teki itseilmaisun vaikeudesta vaivattoman laulun.

”Vain yhtä ja samaa
olen pyrkinyt ilmaisemaan”

Muuan Miehen Tyhjyydestä tullaan -debyytillä on pari erinomaista seurajuominkeihin sopivaa kappaletta, parhaimpana itse nimibiisi, yhtyeen omapäisen rillumarein kiteyttäjä. Jossain vaiheessa iltaa kirjoittaja väsymyksen lisääntyessä siirtää cd-soittimen laseria Ein kohdalle.

Kritiikki seuran muusikolta on murskaava: ”Kaksi sointua, liian melankolista”. Silloin tekee mieli vastata, että ”ei ei, sinä et ymmärrä, tässä on kyse tästä…”

Vaan sanat takertuvat kurkkuun, kuten Ismo Puhakalla. Syystäkin, sillä aidosti liikuttavaa ei voi tavoittaa. Voi vain yrittää.

”Ei, olen hukassa jälleen
laulu outo on sepittäjälleen
ja aihe vain rinnassa hiertää
sen ympäri lauluni kiertää”

Erno Haukkalan huilu nostattaa meitä. Ilmassa ajelehtiessamme muistamme Otto Donnerin orkesterisovitukset Kasevalle. Jossain vilkuttaa Pekka Streng, vähän kauempana ja vakaammin Tapio Rautavaara.

Mutta jotain peruuttamatonta, jotain uutta on syntynyt. Joose Keskitalo meillä jo on, nyt on onneksi myös Muuan Miehen yhtä outo, välillä hellempi kädenpuristus.

Ismo Puhakka on tässä, kuten muussa musiikissaan, jonkinlainen filosofinen jokamies. Hänen lauluäänensä kantautuu 1950-luvun lähiöstä, jossa on spontaanisti aloitettu pienen piirin yhteislauluilta. Hänen laulamansa kappaleen rakenne on improvisoidun oloinen. Toistuva säkeistömelodia siinä on, mutta mene sitten sanomaan mikä on kertosäettä ja mikä väliosaa. Lauluääni ei ole koulittu, mutta se on harvinaisen välitön. Tämä mies ei peittele mitään. Eikä kuvittele itsestään liikoja, olemmehan Suomessa.

Ja miksi pitäisi kuvitella, kun tämä laulunteksti vie huomaamatta kuulijaa eteenpäin. Säkeistöjen rytmiikka ja flow ovat niin hiotunoloisia, jokainen sana niin paikallaan, että kirjoittajalle on epäselvää, miten sitaatit tulisi rajata. Väärästä kohdasta pätkiminen tuntui väkivallalta, ja tuntuu yhä. Siteeraat kokonaan tai et ollenkaan.

Se taitaa Ein pointti lopulta ollakin. Joitain asioita en saa ilmaistuksi, mutta näiden kohdalla on silti mietittävä tarkkaan, mitä sanoja käytän. Myös kansivihkon yliviivatuilla Eistä poisjätetyillä sanoilla on paikkansa.

”Pannaan olemisen päälle raksi
joudutaan entistä kauemmaksi”

Loppuun ounasteltavissa ollut itsetilitys. Olen kirjoittajana itseäni toistavaa sorttia, osittain syntisen vähäisen lukemiseni takia, eivätkä tekstini koskaan tunnu kuin korkeintaan välttäviltä.

Ismo Puhakan kappale on täten kuin suuri ystävyydenosoitus. Onneksi meillä on yksi Ei maailmassamme. Se tekee riittämättömyyden tunteessakin eteenpäin jatkamisen paljon helpommaksi. Voi viimeinkin vain ”antaa laulun soida”:

”Se on kevään tulo kaupunkiin
se on leikkivän lapsen työtä
ja kun linnut heittävät laulun
niin se on syksyn kaihossa myötä
Ilmaa vain on hengitys
vaan sitä ilman elää voi emme
Ilmaa hennompaa on rakkaus
mut’ sitä ilman hoipertelemme”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

24. huhtikuuta 2009 – Sikainfluenssa tiedotti ensimmäisiä kertoja laajasta comeback-kiertueestaan.