Popklassikot 1994

#8 Portishead – Sour Times

Murhetta sinertävä Portishead Portisheadista.

Portisheadin ensilevy Dummy on Margaret Thatcherin jääkauden kohmeesta ja brittipopin ikeestä Bristolin persnurkkaisesta pendelilähiöstä Somersetin Portisheadista sulanut ihme.

Se sekoitti muumioituneita soul- ja jazz-sampleja, jotka eivät koskaan selviytyneet standardeiksi, funk-levyjä, joista tiesivät vain divarinisti-dj:t, elokuvien ääniraitoja sekä teollisuuskaupunkidiasporan kolhoa dubia ja hiphopia. Bristol-soundin edeltäjistään ja aikalaisistaan Massive Attackista ja Trickystä poiketen Portishead tavoitteli aina mahdollisimman ehjää ja kokonaista pop-kappaletta.

Aivon ja sormien koordinaation menettänyt brittimedia nimesi tyylin triphopiksi. Dummy taas latistettiin muutamassa vuodessa kahvila-ambienssiksi. Se oli oikeastaan levyn ainut mahdollisuus lunastaa klassikon iankaikkinen elämä: vastaavaa ei ollut kukaan tehnyt ennen vuotta 1994 eikä sitä osannut sen jälkeen kukaan matkia. Triphop syntyi ja kuoli pioneeriensa käsissä, väärinkäytettynä tai -ymmärrettynä.

Portishead toi The Wild Bunch -kollektiivin synnyttämään soundiin häpeilemättömän vietin perinteiseen kappaleeseen a-, b- ja c-osineen. Joko siihen suhtautui fanaattisen suojelevasti tai ohimenevänä korvamatokuurina.

Sour Times oli vasta toinen single Dummylta, eikä se ole edes Portisheadin suurin hitti. Vasta kolmantena sinkutettu Glory Box nousi kunnolla listoille ja sai macchiato-juottolat hankkimaan Dummyn cd-vaihtajaansa.

Portishead uhmasi aikaa ja sen lineaarista kulkua. Sample-estetiikan perusteiden mukaan se kohtelee kaikkea äänitettyä musiikkia mahdollisena raaka-aineena, yhdistelee toisiinsa täysin liittymättömiä fragmentteja vain peittääkseen kaikki käsityönsä jäljet.

Taittele nenäliina auki, piirrä kulmasta kulmaan viiva, kuvittele viiva ajaksi, rypistä liina nyrkkiin. Pisteet, jotka sileällä liinalla olivat viivalla kaukana toisistaan, saattavat olla rypistettynä vierekkäin tai päällekkäin. Tai sitten eivät ole. Tämän filosofi Michel Serresin tempun Portishead toistaa jokaisella kappaleellaan, joka kerta ainutlaatuisella tavalla.

Sour Timesin biittikuvio on puristettu yhteen argentiinalaisen säveltäjän Lalo Schifrinin Mission Impossible -televisiosarjaan tekemästä The Danube Incident -kappaleeesta ja Smokey Brooksin Spin It Jig -nimisestä mutaseksin makuisesta sekofunkista.

Schifrin on säveltänyt musiikkia kymmeniin elokuviin ja tv-ohjelmiin, tunnetuimpana hulppean Mission Impossible -teeman, levyttänyt niin Dizzy Gillespien kuin José Carrerasinkin kanssa ja tehnyt William Friedkinille liian oudon soundtrackin Manaajaan. Smokey Brooksista olisi harva kai koskaan kuullutkaan ilman Portisheadia.

Molemmat samplet erottaa välittömästi, vaikka lopputulos on jotain täysin muuta: aistikasta nytkettä jossain dubin, flamencon ja bossanovan välissä. Adrian Utley tekee kitarallaan kaikkensa muuttaakseen kappaleen länkkäritunnariksi. Beth Gibbons laulaa nurkassa omaa katkeraa soul-apologiaansa. Geoff Barrow pysyy dekkeineen kuitenkin taipumattomana. Muutamaa raapaisua lukuun ottamatta hän paahtaa sample-solmunsa koskemattomana loppuun.

Vaikka triphopin (sic; suom. yrjö) vokaalikatalogi pullistelee Sarah Nelsonia, Elizabeth Fraseria, Tracey Hornia, Sinead O’Connoria, Martina Topley-Birdia ynnä muita, Dummyn ja viimeistään Portishead-levyn (1997) jälkeen valtaistuimelle mahtui enää yksi – Beth Gibbons.

Kuvittele 1970-luvun alun Patti Smith iättömän kärsineenä, hiirenharmaissa hiuksissa, ääni kuin elämänsä rakkauden vuoroviikoin menettäneellä ja hylänneellä, enemmän tupakansavua kuin ilmaa hengittäneellä ja giniä kuin vettä juoneella Billie Holidaylla.

Saman hahmon Gibbons siirtää teksteihinsä ja vaikertaa ulos kurkustaan.
Rakkaus ja muut intiimit riesat eivät aiheuta sille kuin katumusta, joiden väleissä ehtii juuri ja juuri karistella tuhkaa päälleen ja soimata itseään siitä, että koskaan uskalsi mitään.

Sour Times yrittää solmia hylkäyksen katkomia oljenkorsia elämään. Yhtä kyynistä valitusvirttä himonsekaiseen rakastumiseen heittäytymisestä olisi vaikea kirjoittaa lipsumatta sarkasmiin. Vaikka jälkiviisaus maistuu jonkun muun kuselta, sitäkään ei viitsisi sylkeä pois.

”After time the bitter taste
Of innocence, descent or race
Scattered seed, buried lives
Mysteries of our disguise revolve
Circumstance will decide

’Cause nobody loves me
It’s true
Not like you do”

Portisheadin tekemästä To Kill A Dead Man -murharakkaustarinasta tuli kuvasto koko Dummy-levylle ja Sour Timesin videon kuolemaa sinertävälle murheelle.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

BONUS!

Verille Dummyn synteettisestä kalmanketteryydestä Sour Times raapiutui vasta 1998 julkaistulla Roseland NYC Live -levyllä. Melkein vuosi Roseland-ballroomin legendaarisen jousi- ja torvisektioilla jylhennetyn keikan jälkeen San Franciscossa äänitetty versio vääntää rautalangasta Portisheadin suuruuden sample-konservoinnin alla: virheettömät, ajattomat ja sovituksen kuin sovituksen kestävät kappaleet.

Barrow’n vahanraaputtelu kummittelee raukean bändisoinnin ja Utleyn värisevän betoni-western-riffin tyynen uhkailun tahtiin. Elävältä soitettuna leikkauksen ja liimauksen muotovaliosta kasvaa hiljalleen yksi pelottavimmista soul-vaikerruksista koskaan. Levyversiota hitaammalla tempolla ja painavammin putoavin polkaisuin etenevällä Sour Timesilla Gibbons irrottelee, briljeeraa ja lämmittelee ääntään lopun kuolonkorinaan.

Vaivihkaa lyönteihin hiipii lisää voimaa, Gibbons alkaa kadota ”Nobody loves me, it’s true” -mantraansa – ja nousee sieltä riivattuna koko orkesterin kanssa. Loppukiihdytys ja -rääyntä ovat hyytävintä äänitettyä Portisheadia. Live-dvd:lle versio ei päässyt, ja vaikka olisikin, en olisi sitä uskaltanut koskaan katsoa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

BONUS II!

Sampleina käytetyt Lalo Schifrinin The Danube Incident ja Smokey Brooksin Spin It Jig.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

http://www.youtube.com/watch?v=0D-6lM7Zxp0

BONUS III!

Sinkkujaan ahkerasti remixannut yhtye taivutti Sour Timesin myös grungeksi, nimellä Airbus Reconstruction.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!