2000-luvun kotimaiset pophelmet

#8 Op:l Bastards – Scorpius (2000)

(Säv. ja san. Op:l Bastards)

Viljakainen ja Kaukolampi, alkuperäiset Opel-äpärät. (Kuva: Tomi Palsa)

On vaikea uskoa että Op:l Bastardsin Scorpius ilmestyi sinkkuna jo vuonna 2000. Kappale kuulostaa edelleen tuoreelta kuin vastakuoriutuneen skorpioninpoikasen verenhimoinen kirkaisu.

”Scorpius!”

Perusfaktat aluksi. Op:l Bastardsin perustivat konemusiikin arkkivelho Timo Kaukolampi ja kulttuurin moniottelija Vilunki 3000. Myöhemmin joukkoa liittyi täydentämään Tuomo Puranen. Yhtyeen superklassikkoalbumi on The Job vuodelta 2001, jolta Scorpius monen muun helmen ohella löytyy.

Scorpius on elektronista poppia, joka hullaantuu välineistään. Syntetisaattorien jännät vinkaisut ja biitin sähköinen junnaus piiskaavat kappaleen outoon grooveen. Kappaleessa aistii sielunsukua muun muassa Suicidelle, mutta samalla se kiitää hellittämättä eteenpäin aivan omilla taajuuksillaan.

Biisissä on jotain salaperäistä, jopa hitusen pahaenteistä. Ontuvilla ötökkävertauksilla jatkaakseni, Scorpius on kuin tarantellan tanssiinkutsu: kenties myrkyllinen, mutta vastustamaton. Se pakottaa liikkumaan.

Juuri tästä biisissä on kyse. Turha lässyttää taustatietoja tai yrittää kuvailla kappaletta, joka on parasta kokea tanssimalla.

Oikealla Tuomo Puranen, kolmas bastardi. (Kuva: Tomi Palsa)

Minulle Scorpius merkitsee seuraavia asioita.

Ollaan parikymppisiä. Meitä on kolme, neljä jannua. Nuoria ja ehkä suhteellisen kauniitakin. On perjantai-ilta. Ilmetään pohjia jonkun poikamiesboksissa. Suuntana on kaupungin yö, vielä täynnä jännitystä ja mahdollisuuksia. Tyttöjäkin. Kukaties suuntana on Kerma, Soda, Uudenmaankatu, mitä noita silloin oli. Erottajakin kelpaa.

Scorpius soi. Jalka polkee tahtia. Joku tekee tanssiliikkeen.

On kulunut muutama vuosi. Olen muuttanut uuteen kämppään, Krunassa tai Töölössä. Virittelen äänentoistoa. Siihen aikaan purin muuttokuormasta aina ensimmäisenä levysoittimen.

Asettelen Scorpiuksen levylautaselle ja otan pari tanssiaskelta muuttolaatikoiden keskellä. Olo on heti kotoisampi.

Makaan riippumatossa jokilaivalla keskellä Amazonia. En ole nähnyt Suomea lähes vuoteen. Yllättävä koti-ikävä iskee. Ennen kaikkea kaipaan ystäviäni. Soitan Scorpiuksen iPodista. Yritän heilutella riippumattoa biitin tahtiin. Muodostan biisin sähköisen noitarummun avulla telepaattisen yhteyden kotimaahan.

Ystäväni synttärit ja omat valmistujaiseni Kuvataideakatemian edesmenneessä salakapakassa. Kesäinen sunnuntai-ilta. Olen railakkaalta mökkiviikonlopulta palattuani väsynyt, joskin onnellinen. Tilanne on silti haastava: miten jaksaa vielä yksi yö? Laitan Scorpiuksen levylautaselle. Juhlatila leimahtaa ja tanssimme pitkälle maanantaiaamuun.

Pidämme toisen ystäväni kanssa yhteisiä kolmekymppissynttäreitä edesmenneessä Nollassa. Tupa on täynnä, etupäässä ystäväni vieraita. Kun pääsen dj-vuoroon, asettelen ensitöikseni nyt jo monissa juhlissa naarmutetun vinyylin lautaselle. Ja kun Scorpius soi, olen taas nuori ja kaunis, ainakin oman pääni sisällä.

2000-luku oli hyvää aikaa kotimaisessa sähköisessä tanssimusiikissa. Vuosikymmenen aikana kuultiin monta hienoa kappaletta, monelta hienolta artistilta. Mutta minulle se kaikkein rakkain on Scorpius. Jos hieman kömpelöt tanssiliikkeeni olisi vuosien varrella jotenkin voitu valjastaa energiaksi, olisi Op:l Bastards tehnyt tarpeettomaksi ainakin yhden ydinvoimalan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

IT-kupla paisui maksimiinsa.