Popklassikot 1999

#8 Dr. Dre – Still D.R.E

DrDre1999

”Countinuous obsolescence”, voidaan todeta tuotantohelvetissä limboavasta projektista, jonka julkaisu lykkäytyy lykkäytymistään, kun kehitettävä artikkeli ei pysy kilpailijoiden tuotekannan tasalla.

Vaporware taas on termi sille, kun kaikki projektiin käytetty taiteellinen potentiaali ja rahallinen panos höyrystyvät ilmaan artistin kädessä käryävässä bluntissa.

Nämä ovat albumeja, joita kukaan ei odotakaan koskaan kuulevansa. Jos ne lopulta ilmestyvät, on tuloksena aina pettymys. Tällaiset chinesedemocracyt tarvitsevat puolimyyttisen statuksensa, jonka avulla ne säilyttävät kiehtovuutensa. Ne voivat sisältää jalokiviä tai osoittautua kompostintäytteeksi. Yleensä levyn materialisoituminen tarkoittaa jälkimmäistä. Jopa My Bloody Valentinen tuoreen albumin kaltainen mestariteos on lopulta musiikkifanin pettymys, koska samalla se merkitsee väistämätöntä kuolemaa hänen mielikuviensa levylle.

Dr. Dre on läpi uransa osannut pysyä vaiti. Leipäläpeään voi käyttää monella tavoin, joskus tehokkain strategia on pitää radiohiljaisuus. Harvakseltaan tipahtavat julkaisut alleviivaavat oman sanomansa painavutta. Halutessaan heittää läppää Dre on kanavoinut muiden artistien kautta.

Jos nyt Dren kohdalla sanomasta voi puhua. Dren ei lopulta tarvitse todeta muuta, kuin että on edelleen, syystäkin, maailman kovin tuottaja ja räppäri, joka on palannut muiden aikalaistensa kärsittyä inflaation keskinkertaisten julkaisujen myötä. Hän on mies, joka ymmärtää rariteetin arvon. Still D.R.E. oli huolella ajoitettu täsmäisku markkinoimaan seitsemän vuoden jälkeen albumimittaan palanneen The Chronicin kirjoittajan voimannäyttöä, 2001-albumia.

Tuolle levylle on odotettu seuraajaa nyt 14 vuotta. Detox ei välttämättä koskaan edes näe päivänvaloa. Silti The Chronic ja 2001 ovat niin hyvin painotettuja lauseita, että niiden luoma viitekehys on ehkä lopulta arvokkaampi kuin mikään lopulta oikeasti julkaistu musiikki.

Mutta Dre teki paluun kerran ja hän voi tehdä sen vielä uudelleen. Ja silloin hän ehkä heittää pimeästä yhtä raskaana putoavan kierrepallon kuin Still D.R.E. oli vuonna 1999.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!