2000-luvun ulkomaiset pophelmet

#79 Doves – Kingdom of Rust (2009)

Tähän ihana kuvateksti!

Doves – love in an elevator.

Doves osui countrypoljentoisella, huikean kauniisti osa osalta kohti loppuhuipennustaan kasvavalla laululla sydäntä pakahduttavan melankolisen indiepopin napakymppiin.

”My god, it takes an ocean of trust
Takes an effort, it does
My god, it takes an ocean of trust
In the kingdom of rust”

Manchesterin liepeiltä Cheshirestä ponnistava brittiyhtye oli ehtinyt jo tehdä vaikutuksen. Vuoden 2000 debyyttialbumi Lost Souls esitteli kokeilevan uuden bändin, joka oli huomattavasti muita Manchesterin suunnalta ponnistavia rockyhtyeitä raikkaampi ja mielenkiintoisempi. The Last Broadcast julkaistiin vuonna 2002 ja levyltä löytyi muutamia indierockin kaanonlauluja (Caught By the River, There Goes the Fear), samoin kuin kolme vuotta myöhemmin ilmestyneeltä Some Cities –albumilta (2005).

Kaikki kolme levyä olivat vahvoja kokonaisuuksia. Muutamat yksittäiset kappaleet nostivat päätään muita terhakammin pystyyn, mutta levyjen päädyttyä soittimeen, ei play-nappulaa painettuaan tarvinnut skipata yhtään biisiä.

Toisin oli neljän vuoden tauon jälkeen ilmestyneen Kingdom of Rustin (2009) kohdalla. Levyn alkupuoli vaikutti lupaavalta. Neljä ensimmäistä kappaletta toimivat hyvin, mutta sitten albumi levähti käsiin. Kokonaisuus ei kantanut kuin levyn puoliväliin asti.

Ensimmäisenä singlenä julkaistu albumin nimibiisi oli kuitenkin ensi kuulemalta jotain, mikä sai jähmettymään suolapatsaaksi paikoilleen, kuuntelemaan kaikki viisi minuuttia kaksitoista sekuntia niiltä sijoiltaan. Repeatilla. Monta kertaa.

Kingdom of Rust kertoo läheisen menettämisestä, erosta, luottamuksen löytämisen vaikeudesta, elämästä kadonneesta kauneudesta ja halusta löytää se uudelleen. Se kertoo näistä asioista tavalla, joka iskee esimerkiksi sydänystävänsä kadottaneen tai pitkäaikaisen parisuhteen juuri lopettaneen ihmisen sieluun.

Kappale kasvaa säkeistö säkeistöltä ja kertosäe kertosäkeeltä, mutta se pääsee täysillä valloilleen villissä c-osassa, joka vikuroivan mutta silti täysin loogisen kitarariffittelyn jälkeen vaihtuu jousisektion johtamaksi uljaaksi tunnemyrskyksi, hiljentyäkseen vielä hetkeksi kolmanteen säkeistöön ennen kaihoisaa loppusoittoa.

Viimeiset kertosäetoistot ovat haikean toiveikasta leijumista. Ja kyllä, toiveikkuus on se sana, joka jää päällimmäiseksi mieleen Kingdom of Rustin vielä todella monet kerrat kuultuaankin. Vaikka kappaleen kertojalla on takana ero tai läheisen poistuminen elämästä, kertosäkeiden taustalla koko ajan kulkeva pianon (loppusoitossa myös kitaran ja glockenspielin) kuljettama teema tuo toivoa.

Elämä voittaa ja elämä jatkuu, vaikka vaikealta tuntuisikin. Kingdom of Rustissa kiteytyy yksi popmusiikin ehdottomasti parhaista puolista – päiväkirjamaiset muistijäljet niistä hetkistä, kun kuuli jonkun tietyn biisin ja miltä se tuntui niinä hetkinä. Se saa sydämen pakahtumaan siinä kaihoisassa, surumielisyyden ja toiveikkaan ilon rajalla tasapainoilevassa tunnetilassa.

Kingdom of Rustin video on hieno, mutta jos haluaa tutustua kappaleeseen kunnolla, se kannattaa kuunnella vaikkapa Spotifysta. Levyversiota 40 sekuntia lyhyempi video edit ei tee itse biisille oikeutta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
Doves – Kingdom of Rust (ohj. China Moo-Young)

Bonus!

Dovesilta äänestettiin myös kappaleita Almost Forgot Myself ja Pounding.

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress