2000-luvun kotimaiset pophelmet

#77 Jontti & Shaka – Kolmatta linjaa (2007)

(säv. Speakeasy, san. Jontti & Shaka)

Jontti ja Shaka, kahden näkökulman taitajat.

Täsmäosumasamplen ympärille rakennettu kappale 2000-luvun urbaania sosiaalirealismia, esittäjänä dynamiikaltaan täydellinen suomirap-duo.

”Kolmas päivä radalla, dallaan bäkkii Kolmat linjaa
Meno riistäyty käsist kun ne laski viinan hintaa
Vähemmänkin viisaat tinttaa viisasten juomaa
Brenkkupiru vakuuttaa jokaisen epäilevän tuomaan”

Alkoholistahan on Suomessa lauluja kirjoitettu – paljon iloisia, jonkin verran valistaviakin. Näistä kummatkaan eivät kerro aiheesta paljoakaan. Todella vakuuttavan alkoholiteemaisen laulun täytyy asemoitua sisälle ja ulos ja välittää molempia näkökantoja eikä kumpaakaan.

Sellaisen kirjoittaminen vaatii rohkeutta eikä välttämättä onnistu ilman omakohtaisia kokemuksia juopottelun hyvistä ja huonoista puolista. Tällaisten jakaminen taas on Suomessa tabu, koska maahan mahtuu näköjään vain kritiikitöntä renttuilua tai sitten uskoon tulleiden ex-alkoholistien vaivaannuttavaa tilitystä.

On tietysti briljantteja poikkeuksia, esimerkiksi Vexi Salmen Irwinille kirjoittama Rentun ruusu, vuosikymmenien aikaisen ystävän ja työkumppanin koruton tulkinta juopon maailmasta. Sen 2000-lukulaiseksi jatkajaksi nimeäisin Jontin ja Shakan vuonna 2007 ilmestyneen Rata-äänitteen, aikansa suomirap-tapauksen. Se on teema-albumi nuorehkon, mutta jo päihdemaailman varjopuoliin huolella tutustuneen ja ainakin puoliksi syrjäytyneen mieshenkilön elämästä Helsingin Kalliossa.

Rata-äänitteen suuri vahvuus on kyvyssä pelata kahdella näkökulmalla: sen kertojat elävät samaa viinanhuuruista elämää kuin kaikki ympärilläänkin, mutta liukuvat oikeissa kohdissa vaivatta ulkopuolisen tarkkailijan rooliin ja sitten taas takaisin sinne räkälän pöytään. Ollaan sekä sisällä että ulkona.

Kaiken lisäksi biisit esittää kaksi hyvin erilaista sanataiteilijaa, joiden välinen dynamiikka pelaa täydellisesti niin sanasisältöjen, säkeistöjaon kuin jopa äänenvärin tasolla.

Kolmatta linjaa nousi levyn pikkuhitiksi Fredin ikivihreästä poimitun kertosäkeen avittamana, mutta näennäisen populistinen sitaatti taitaa sittenkin olla tarkkaan mietitty. Juha Vainion tekstin kertoja pystyy leikkimään tuhlaajapoikaa, mutta suree lopussa hukkaan heitettyä nuoruuttaan. Rata-äänite taas on suoranainen teemalevy hukkaan heitetystä nuoruudesta. Aika vain on karumpi: tämän levyn hahmot eivät ole parinkymmenen vuoden päästä heittelemässä portsareille lantteja, moni heistä on päätynyt mullan alle jo kauan ennen sitä. Lisäksi Jontin & Shakan biisiin poimitun samplepätkän ”rahaa on, takaan sen” -toistelu asettuu vahvasti ironiseen valoon, kun miesten omat riimit pursuavat sossun luukulla jonottajia, halvan kaljan ostajia tai vielä mieluummin varastajia ja yhdeksältä aukeavia baareja.

Rakenteeltaan Kolmatta linjaa on yksinkertainen. Tummaääninen, hieman surulliselta ulkopuoliselta kuulostava Shaka ja hermostunut, takakireä, aina intensiivinen Jontti räppäävät kumpikin kaksi säkeistöä. Välissä Fredi laulaa.

Shaka on “kolmatta päivää radalla”, krapulaisen melankolian vallassa, kelaa uusia riimejä ja tilannettaan ihmisenä ja artistina, seuraa sivustakatsojana densojen tappeluja ja Piritorin nappikauppaa ja päätyy lopulta kalliolaisen tarkkailijan ylivoimaiseen ykköspaikkaan, “näköalamestaan” eli joka aamu yhdeksältä aukeavaan anniskeluravintola Kolmeen Kaisaan. Sieltä, kerroksen verran Suomen promillepitoisimman tienristeyksen yläpuolelta, riimeihin saa aiheita.

”Seuraan traagist farssii liven Kolmest Kaisasta
Raflat on auki eli ei oo liian aikasta”

Jontti taas yrittää asioida sossun luukulla, mutta lähtee lannistuneena mieluummin Kurvin suuntaan hänkin, hakien matkalla tarjousmäyräkoiran. Vaasankadulla hän muistelee nuoruusvuosia ja törmäilee silloisiin idoleihin, joilla on nyt “käynti ku Klonkul”.

Näitä pinnan alle jo vajonneita ystäviä ja nimettömiä kuolinsyytilastojen ankeuttajia tulee Jontin ja Shakan maailmassa vastaan kaikkialla. On myös järjestäytyneen yhteiskunnan edustajia: huonosti naamioituneita siviilikyttiä, typeriä vartijoita, kassaneitejä joita bissen pölliminen ei voisi vähempää kiinnostaa. Kertojat ovat jossain siinä välissä: poliisin ja omissakin silmissään lainsuojattomia, kuitenkin kykeneviä rehelliseen tilanneanalyysiin. Heidän nuorallatanssinsa jatkuu. Toisilla se päättyi alkuunsa, toiset eivät tiedä sellaisesta mitään.

Valtaosa hyvästä rapmusiikista käsittelee mikrokosmoksia. Modernia Kalliota ei ole Mikko Rimmisen lisäksi kukaan kuvannut niin armottoman yksityiskohtaisesti kuin Jontti ja Shaka. Olen asunut täällä vuosia, enkä ole niin havaintokyvytön, että väittäisin heidän Kalliotaan ainoaksi, mutta se on ehdottomasti yksi Kallio. Sen taivas on lyijynharmaa, ja rakkaus on siinä kuihtunut B12-räkälän pöydässä esitetyksi väitteeksi, että “aina sä voit vielä yhden ottaa”. Pulut nokkivat oksennusta Vaasankadulla ja jostain kantautuu hyvin surullinen viskinpolttama nauru. Nuoren miehen kädet nykivät luonnottomasti sätkää sytytellessä Hesarin Alepan kulmalla.

Jontti ja Shaka ovat sittemmin esiintyneet ja levyttäneet enimmäkseen omilla tahoillaan, mutta toukokuun lopussa he vetivät Kallio kukkii -tapahtuman yhteydessä Dallapénpuistossa pitkästä aikaa Rata-äänitteen biisejä. Oli lauantain alkuilta. Kolmatta linjaa -biisin introbasso herätti sekoilijat horroksestaan. Ties mitä aineita vetänyt teini-ikäinen herrasmies puki ihmissuhdeteemaista maailmantuskaansa puhelimeen täytenä avantgardena. Taustalta kuului säksätystä ja kirkumista, luulin ensin, että kyse oli lokeista. Puiston reunustan sähkökaapeissa huomautettiin, että päihdyttävien aineiden nauttiminen tapahtuma-alueella on kielletty.

Nämä eivät olleet niitä ihmisiä, jotka viisi vuotta sitten kuuntelivat Rata-äänitettä. Mitäköhän niille ihmisille kuuluu?

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

SAMAAN AIKAAN MAAIMALLA

5. huhtikuuta 2007 − Keskusrikospoliisi pidätti Porvoossa asuneen 55-vuotiaan ruandalaismiehen, jota epäiltiin osallisuudesta vuoden 1994 Ruandan kansanmurhaan. Porvoon käräjäoikeus vangitsi miehen seuraavana päivänä. Mies oli tullut Suomeen pakolaisena vuonna 2003, anonut turvapaikkaa ja työskennellyt sen jälkeen pappina Vaasan baptistiseurakunnassa.