2000-luvun kotimaiset pophelmet

#76 Reino & the Rhinos – Lempee (2008)

(Säv. ja san. Reino Nordin)

Annatko mulle lempee?

”Lennä, lennä, lemmen siivin lennä
Jos et haluu yksin kylmään jäädä
Lennä, lennä, lemmen siivin lennä
Yli pelon ja vihan on pakko päästä”

Älkää kysykö, mitä mieltä olen Subin Iholla-sarjasta, jossa myös Reino Nordinin lapsenomaisen lässytyksen puhetavakseen omaksunut puoliso taltioi nuhjuista arkeaan. Tuon kuvauksen lisäksi minulla ei ole sarjasta sanottavaa, sillä en ole katsonut sitä koskaan minuuttia kauempaa.

Sarjan nostattama kohu Reinon hahmon ympärillä on kuitenkin oireellista hänen taiteilijakuvansa kannalta. Nordin ei ole koskaan syyllistynyt kynttilänsä pitämiseen vakan alla, tylsään julkisuuskuvaan tai raipehelmiaaniseen itsensä vähättelyyn.
Viimeisen vuoden aikana mediassa on kohkattu vuoroin Nordinien seksielämästä, vuoroin puitu aviokriisin mahdollisuutta. Vauva-lehden likilegendaarisella palstalla huolestuneet äidit käyvät keskustelua otsikolla: ”Onkohan Reino Nordin oikeasti noin ilkeä?

Iltalehden keskustelussa joku avautuu: ”Vihan tunteeni luuseri Reino Nordinia kohtaan on ahdistavaa.

Taannoisessa Trendi-lehden haastattelussa aina yhtä hissukka Nordin puolestaan määritteli itsensä ”narsistiseksi ja biseksuaaliksi idiootiksi”.

Toisaalta Reino on Rhinoseineen kuumaa valuuttaa parikymppisen longboard-nuorison keskuudessa, joka on kasvanut suomireggaen tahdissa. Myös kriitikot ovat suhtautuneet suopeasti pieteetillä musiikkia tekevään yhtyeeseen.

Reino ei jätä ketään kylmäksi. Niinpä se, miten hänen julkiseen hahmoonsa suhtautuu, vaikuttaa varmasti keskimääräistä enemmän siihen, mitä hänen musiikistaan ajattelee – semminkin kun Rhinosin musiikki henkilöityy oikeastaan täysin kansikuvissa patsastelevaan Reinoon.

Nordin nousi suuren yleisön tietoisuuteen kusipään ja/tai sosiopaatin rooleissa elokuvissa Hymypoika ja Game Over vuosituhannen alkupuolella. Moni ei tässä vaiheessa osannut liittää Suomen Michael Pittia leppoisaan reggae-souliin.

Minä pidin monen muun tapaan Reinoa ennen Rhinosia aika ärsyttävänä. Kaiken järjen mukaan äärimmäisen itsetietoisen adhd-Reinon yhdistäminen kotimaiseen reggaesoitantaan olisi pitänyt olla ärsyttävyyden historiallinen merkkipaalu.

Vaan eipä ollut. Reino oli yllättävän karismaattinen laulaja, joka pysyttäytyi kaukana muka-jamaikalaisesta suomiaksentista, jonka hyytävää ärsyttävyyttä vastaa ainoastaan sen täydellinen epäloogisuus. Rhinos-yhtyeen pehmeä Oulunkylä vs Kallio -soundi palveli musiikkia parahultaisesti.

Rhinos tekee ihailtavan vilpitöntä mutta toisaalta myös perisuomalaista patetiaa ja raskautta välttävää musiikkia raskaista asioista – elämän lyhyydestä, rakkaudesta ja ja toivosta ahdistuksen keskellä.

Lempee on Reino & The Rhinosin rakkauslauluista paras.

Kappaleelle sen nimen antanut lempi lennättää kuulijaa yötaivaalla kuin Marc Chagallin maalauksissa konsanaan. Se kuulostaa siltä, miltä Chagallin maalaukset näyttävät – huippaavalta, utuiselta, pehmeissä väreissä kukkivalta surumieliseltä rakkaudelta. Taustalla viulua soittavan vuohenkin voi kuulla, jos kuuntelee oikein tarkkaan.

Vaikka Lempee on eräs Reino & the Rhinosin myönteisimmistä kappaleista, siinäkin kaikuu haikeuden, elämän merkityksettömyyden ja yksinäisyyden pelon pohjavire.

Mutta rakkaus voittanee. Vaihtoehtojakaan ei elämässä ole – ”yli pelon ja vihan on pakko päästä”.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

4. huhtikuuta 2008 – Ulkoministeri Ilkka Kanerva erosi hallituksesta. Hänen tilalleen valittiin europarlamentaarikko Alexander Stubb, jonka tilalle EU-parlamenttiin nousi entinen kansanedustaja ja ministeri Sirpa Pietikäinen.