2000-luvun kotimaiset pophelmet

#71 Jarkko Martikainen – Valssi tanssitaidottomille (2006)

(säv. ja san. Jarkko Martikainen)

Paljas mies ja kitara. (Kuva: Tomi Palsa)

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

”Vaikken kanssasi tanssimaan oppinut
opin enemmän, opin sinut”

Minun on liki mahdoton kirjoittaa tästä laulusta mainitsematta Tomi Palsaa, Jarkko Martikaisen hovivalokuvaajaa ja hyvää ystävääni. Hänen luonaan sain nimittäin ensimmäisen kosketukseni tanssitaidottomien valssiin. Tomi oli ollut yhdellä tuhansista kuvausmatkoistaan Martikaisen kintereillä ja saanut kuvien lisäksi matkaansa muutaman nauhoitteen niistä aihioista, joista oli muodostuva Martikaisen Rakkaus-levy (2006). Näitä lauluja kuuntelimme illan tummentaessa tamperelaisyksiön nurkkia.

Asetelma ei ollut uusi. Palsa oli esitellyt aiemminkin Martikaisen ja YUP:n lauluja ennen niiden julkaisua. Valssi tanssitaidottomille pysäytti kuitenkin aivan toisella lailla kuin sitä edeltäneet maistiaiset. Kappaleesta kuulsi sävyjä, joita en ollut tottunut Martikaisen musiikkiin yhdistämään. Musiikin paljaus ylevöitti sen. Kertakuulema riitti lopullisen mielipiteen muodostamiseen. Tajusin löytäneeni laulun, josta en pääsisi heti yli.

Hetki oli jopa vapauttava. Aiemmin Martikainen oli ollut minulle ennen kaikkea artisti, josta tahdoin pitää enemmän kuin musiikin perusteella kykenin. Vaikka olin vuosien saatossa siedättynyt miehen tulkintatapaan, en ollut koskaan menettänyt sydäntäni hänen ilmaisulleen. Olin kyllä oppinut pitämään YUP:n polveilevasta säveltaiteesta ja Martikaisen vuolaasta kerronnasta. Nautin viitteistä venäläiseen kirjallisuuteen, päälaelleen käännetyistä totunnaisuuksista, hersyvän rikkaasta sanastosta, allegorisista taruhahmoista, ihmisyyden perustuksiin tökityistä älyllisistä piikeistä. Mutta samaan aikaan tunsin aina jääväni laulujen ulkopuolelle.

En ollut vielä kertaakaan erottanut sydämen sykettä höysteen keskeltä.

Siksi hätkähdin kuullessani Martikaisen haavoittuvaisena kitaransa kanssa. En ollut kuullut häntä koskaan näin läheltä. Laulusta huokui suora henkilökohtaisuus, jollaista en ollut YUP:n musiikista tai Martikaisen ensimmäiseltä soololevyltä (Mierolainen, 2004) juurikaan löytänyt. Kertojahahmo rakasti edelleen allegorioita, mutta nyt ne eivät puhuneet hänen puolestaan. Nyt parketilla kompuroi Martikainen itse, lihana ja tunteena.

Kuuntelukertaa kuorrutti taustatarina. Palsa kertoi kunnioittavin äänenpainoin, että Martikainen oli tehnyt sävykkään valssinsa ystävänsä häihin. Tunsin itseni entistä vaikuttuneemmaksi – kuinka vaativaa onkaan laatia tuollaiseen tilaisuuteen sydämellinen, viisas, kaunis, henkilökohtainen, hivenen lupsakkakin laulu sortumatta pateettisuuteen, teennäisyyteen, itsestäänselvyyksiin. Valssi tanssitaidottomille täytti kaikki sisällölliset kriteerit ja kuulosti silti luontevalta. Laulu oli hiotusta ilmaisustaan huolimatta spontaani ja sopivan luonnosmainen. Siksi se kaiketi tuntui niin aidolta ja henkilökohtaiselta.

Kenties tenhovoiman perusta on sanoman yksinkertaisuus – tai sitten tuon yksinkertaisuuden mahdollistava pureutuminen ihmisyyden ytimeen. Laulun pohjimmainen viesti on joka tapauksessa kaunis, sellainen johon haluan uskoa: kaikki ulkoinen on toisarvoista silloin kun kaksi ihmistä sitoutuu toisiinsa. Sitoutuminen ei tarkoita minuudesta luopumista, vaan minuuden rikastumista toisen ihmisen kautta. Tätä perustaa voi vaalia ainoastaan avoimuudella ja rehellisyydellä. Siksi siitä kertovan laulunkin on oltava avoin ja rehellinen.

Rakkaus-levyn sovitussessiot Kaapelitehtaalla huhtikuussa 2006. Kuvassa edesmennyt Pirjo Bergström, Martikainen sekä levyllä kitaraa soittanut Upi Heikkinen. (Kuva: Tomi Palsa)

Näillä teemoilla Valssi tanssitaidottomille antoi suuntaviivat koko Rakkaus-levylle, joka käynnisti Martikaisen kunnianhimoisen ja onnistuneen soololevytrilogian. Pirjo Bergströmin tyylillä orkestroima albumi on lämmin ja kekseliäs tutkielma rakkauden monista ulottuvuuksista. Se sivuuttaa rakkauslaulujen yleisimmät teemat ja syventyy rakkauden olomuotoihin, ilmenemistapoihin ja vaikutuksiin tavalla, joka tarjoaa samastumispintaa niin järjelle kuin tunteillekin. Levyllä rakkaus on kiintymystä, riippuvuutta, ristiriitaa, juurien kohtaamista, vapautumista, itsekkyyttä ja itsekkyydestä luopumista.

Merkityksetön se ei ole koskaan.

Monimuotoisen temaattisen ryöpytyksen keskellä Valssi tanssitaidottomille on kiekon todellinen kulmakivi, näkökulmasta riippuen ohjeistus tai tunnustus. Henkilökohtaisesta taustastaan huolimatta sen sanoma on äärimmäisen yleistyskelpoinen ja esitystapa karuudessaankin kaunis. Laulu on rehellinen ihanteilleen, mutta ei tuputa niitä. Martikainen muistuttaa, että vaikka mikään ei ole tärkeämpää kuin ihmistenvälisyys, kyse on samalla niin luonnollisesta ja yksinkertaisesta asiasta, ettei sen edessä kannata pelätä tai kadottaa oman olemisen ydintä.

Onkin lähes kohtalon ivaa, että kappaleen sanoma voisi olla myös toinen, paljon varovaisempi ja varautuneempi. Martikainen on Rakkaus-levyn taustoista kertoessaan maininnut, että varhaisessa studiokäsittelyssä laulun tunteikas iskulause, kertosäkeen yhteenveto, soi sanoin ”opin jotakin, opin sinut”. Tässä muodossa saattaisimme laulun nytkin tuntea, ellei kappaleen varhaisversioon kiinni kasvanut Palsa olisi muistuttanut Martikaista sanoitusten alkuperäisestä muotoilusta. Häissä esiintyessään Martikainen oli huipentanut laulun tunnustukselliseen päätelmään ”opin enemmän, opin sinut”.

Palsan huomautusta puntaroituaan Martikainen palautti sanat ennalleen. Muutos oli pieni, mutta äärimmäisen olennainen. Sillä mitä ”jotakin” olisi tässä kontekstissa ollut? Juuri sellainen hieman ovela sanaverho, jollaisen taakse Martikainen mielellään piiloutuu. Osoitus siitä, että syvimmän sitoutumisen hetkelläkin voi jättää takaportin raolleen; olla sanomatta ehdottomia ja lopullisia sanoja.

Tuokaan ei olisi ollut huono viesti. Se olisi ollut yhtä lailla todenmukainen, rehellinenkin. Mutta laulun sävyn se olisi muuttanut lähes täysin. Joskus kaikki voi olla kiinni yhdestä sanasta.

Nyt Valssi tanssitaidottomille ei kerro ainoastaan jotakin rakkaudesta. Se kertoo paljon enemmän.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Valssi tanssitaidottomille Espoon Sellosalissa 7.12.2011. (Kuvaus: Tomi Palsa)

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

12. syyskuuta 2006 – Paavi Benedictus XVI siteerasi puheessaan Saksassa bysantin keisaria Manuel II Palaiologosia, mikä herätti vastalauseita islamilaisessa maailmassa.