Popklassikot 1984

#7 Cocteau Twins – Lorelei

Cocteau Twins, musiikillisia parfyyminsuihkauksia.

Onkohan kukaan koko pophistoriassa sanonut: ”En kauheasti välitä Cocteau Twinsistä, mutta on niillä muutama hyvä biisi”?

Laulaja Liz Fraserin, kitaristi Robin Guthrien ja basisti Simon Raymonden muodostama Cocteau Twins kun on maailman kokonaisvaltaisimpia popyhteitä. Heidän tuotoksensa eivät ole niinkään kappaleita kuin suihkauksia: kun laittaa stereon päälle, huone täyttyy Cocteau Twinsin musiikista kuin parfyymista.

Guthrie ja Raymond rakentavat yhdessä helisevää eteeristä äänimassaa, jonka seassa Fraser ei varsinaisesti laula vaan eläytyy, hänen ilmaisunsa on silkkaa kielillä puhumista, mitään tarkoittamattomien äänteiden täyttämistä merkityksellä puhtaan tunteen voimalla.

Kaiken tämän vuoksi Cocteau Twinsiin joko rakastuu tai sitten heidän musiikkinsa kokee vain etäisesti häiritseväksi läsnäoloksi, kuin huoneessa pörräisi kiusallinen hyönteinen.

Mitä siis voi sanoa Loreleista? Se on bändin kolmannen albumin (Treasure) toinen kappale, se kestää kolme minuuttia neljäkymmentäkolme sekuntia ja se on saanut nimensä Reininlaaksossa sijaistevasta 132-metrisestä kalliosta. Tai itse asiassa viimeksimainittua ei voi varsinaisesti tietää, sillä koska Fraser ei koskaan selitellyt sanoituksiaan – tai edes sitä olivatko ne ”sanoituksia” sanan varsinaisessa mielessä – Lorelei voi yhtä hyvin olla hänen vasemman pikkuvarpaansa lempinimi tiistaisin.

Single Lorelei ei ollut, sillä Cocteau Twins harvoin harrasti niitä, yhtyeen erikoisuus olivat neljän biisin eepeet, toismaailmalliset varttitunnit. Silti jouluisine kelloineen ja lukuisine Fraserin vokaalikoukkuineen Lorelei on Treasure-albumin ilmeisin tarttumapinta – ja Treasure itsessään yhtyeen uralla selkeä harppaus eteenpäin. Albumilla edellisjulkaisuiden luurankomaisempi ja postpunkimpi soundi oli kasvanut hallusinaatiomaiseksi eteeriseksi äänipilveksi; näin syntyi myös uusi genre ”dream pop”.

Kuten mainittua, Lorelei siis kestää 17 sekuntia vaille neljä minuuttia, ja sitten se loppuu. Noin vain, kuin seinään. Cocteau Twins nimittäin harvemmin harrasti outroja. Paitsi omalla urallaan. Yhtyeen kultakausi nimittäin kesti kuusi vuotta, taivaalliseen Heaven Or Las Vegasiin (1990) saakka. Sitten kolmikko pakeni 4AD-levy-yhtiöltä isommalle Fontanalle, äänitti Four-Calender Cafen (1993), jolla monien järkytykseksi kokonaisista lauseista sai selvää, ja brittipopin sivuraiteelle ajamana kuihtui hiljalleen pois parin keskinkertaisen julkaisun myötä. Liz Fraserin kevääksi 2007 luvattua sooloalbumia odottelemme yhä.

Mutta unohtakaamme kaikki mitä sen jälkeen tuli ja sukeltakaamme Loreleihin vielä kerran. Kun sitä kuuntelee luupilla, todella löytää kokonaisen maailman. Ei ihme, että Cocteau Twinsin musiikki on herättänyt mielleyhtymiä moniaalle: toisille kappaleet ovat kuin narkoottisia huumetrippejä, toiset rinnastavat ne eroottiseen ekstaasiin. Jotkut taantuvat vauvaksi Cocteau Twinsin tahdissa, sillä Fraserin äidillisessä huomassa kuulija todella tuntee olevansa turvassa.

Siis se, mitä musiikista löydät, kertoo hyvin paljon myös juuri sinusta itsestäsi. Kuten ainutlaatuinen musiikki aina.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Hämmentävää kyllä, internetin lyrikkasaiteilta löytää tuntemattomien kuuntelijoiden arvaamia sanoja moneen Cocteau Twinsin kappaleeseen, myös Loreleihin. Tässä on yksi mahdollinen tulkinta:

”Get off the car
Kick his chain, Kick his pride
Get him soaked hit run
Lift up your toes
In my mouth
And we can make love
And we can go (x 5)
We’re covered by the sacred fire
When you come to me, you come to broke (x 2)

Without a doubt (x 15)

We’re covered by the sacred fire
When you come to me, you come to me broke
Guilty girl, Guilty boy
Get to make out
Him chocked with mousse
Lift up your toes
In my mouth
And we can make love
And we can go ( x2)”