Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#68 Perttu Häkkinen

Perttu Häkkinen, hämmennystä kansalle.

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: Yhteiskuntaa tarkkanäköisesti peilaa myös israelilaislaulaja Chava Alberstein, joka esiintyy 20.9. Savoy-teatterissa.

On vaikea päättää kummasta Perttu Häkkisestä on enemmän syytä vuotaa mahlaa. Randy Barracuda -aliaksen turvin elektronisen musiikin tutkimattomien laitojen rajoja venyttävästä vai kotimaiselle journalismille kourallisen psykedeelejä syöttäneestä Häkkisestä.

Olisi helppo valita Randy Barracuda, joka Imatran Voiman pahansuopaisella elektrolla kirjoitti aikakirjoihin pysyvällä musteella useamman palstamillimetrin ja Itäväylän röyhkeässä haara-asennossa pönöttäneellä hardrockin ja elektron liitolla runnoi itsensä Circle-siiven sydämiin. Tämän lisäksi Barracudan rooli skweee-musiikkityylin tuomisessa sisäpiirin vitsistä aidoksi kansainväliseksi alakulttuuri-ilmiöksi on ollut kiistaton.

Puhumattakaan miehen ikimuistoisista sekoiluista UMF5:ssä Rotterdam Gabber Führerinä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Riittävästi mahlaa vuodettavaksi, helposti.

Mutta sitten on journalisti, kolumnisti, toimittaja  ja yleisnaama, filosofian maisteri Perttu Häkkinen.

Kun Häkkinen joitain vuosia sitten teki jonkin aikaa kolumneja Rumbaan, oli niiden yhdistävä tekijä yleensä se, ettei tekstejä ymmärtänyt ihan täysin useammankaan lukukerran jälkeen, johtuen niin kirjoittajansa kielellisen osaamisen korkeasta tasosta kuin sfäärien tavoittamattomasta korkeudestakin. Silti, en voinut olla ahmimatta jokaista tekstiä niin monta kertaa, että kuvittelin tavoittaneeni edes palasen siitä, mitä Häkkinen on tarkoittanut. Oli selvää, että jotain kaunista oli tapahtumassa suomalaisen journalismin kentällä.

Siksi olikin ilo huomata, että Häkkinen siirtyi nopeasti Rumbaakin suuremmille areenoille (itseironinen kirjoittaja toteaisi tässä, että “sinnehän nyt näyttäisi pääsevän kuka tahansa kolumneja kirjoittamaan”) ja pääsi hämmentämään normaalejakin ihmisiä ajatuksillaan Nyt-liitteen ja HS.fi:n vakiokolumnistina. Tämä saavutus ei toki sinänsä liity musiikkiin mitenkään, mutta on jotenkin kovin oleellinen ja selvä jatke Häkkisen muille tekemisille.

Massiivinen 12-tuumaisen vinyylin kokoinen piste i:n päälle on kuitenkin kahden tunnin ohjelmapaikka, jonka valtakunnallinen nuorisoradiokanava YleX luovutti Häkkisen käyttöön vuoden 2011 alusta lähtien. Olemme toki hehkuttaneet YleX:n pieniä siirtoja parempaan päin jo aiemminkin, mutta nyt kuusi kuukautta Häkkisen ohjelman alun jälkeen voi vaikka vain soittolistoja silmäilemällä todeta miten huikeaa tavaraa radioaallot ovat ihmisten vastaanottimiin kantaneet keskiviikkoisin kello 20–22.

Vaikka olen puoliaktiivisesti kuunnellut kaikkia Radiomafia / YleX -jatkumon musiikin vasempaan laitaan keskittyneitä erikoisohjelmia (kiitos näistä Leena Lehtiselle, Miettiselle, Pekka Laineelle, Jukka Mikkolalle ja muille hienoille yleläisille), missään näistä ei ole ollut niin totaalista arvaamattomuuden, ainutlaatuisuuden ja avarakatseisuuden ilmapiiriä kuin Häkkisen ohjelmassa.

Lisänautintoa tuottaa tietysti ajatus keskiverto-YleX-kuulijasta, joka sattuu surffaamaan vakiotaajuudelleen tuona ajankohtana ja hämmentyy, kun Happoradion tai David Guettan sijaan kanavalla sykkii joku obskuuri, vuonna 1983 ensimmäisen ja ainoan painoksensa saanut suomalainen synapop-harvinaisuus tai annos kaukoidästä kaivettua AOR-sekoilua.

Oli miten oli, Häkkinen on koko 2000-luvun ollut erittäin tarpeellinen piristysruiske erilaisia laillisuuden rajan puolin ja toisin sijoittuvia kemikaaleja Suomen kulttuurielämän suonistoon. Siksi vuodamme hänen kohdallaan mahlaa.

Samasta aiheesta

#25 Radio elää, sittenkin

YleX
© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress