2000-luvun ulkomaiset pophelmet

#6 The White Stripes – Seven Nation Army (2003)

Kuvateksti.

Trööt-trö-trö-trö-trö-trööt-trööt.

Jalkapallofanien omima, Jack Whiten kirjoittama riffi on karannut omaan symboliseen sfääriinsä ja saanut tarinoiden muodostaman sädekehän.

”Ooo-o-o-o-o-oo-ooo
Ooo-o-o-o-o-oo-ooo”

On vuoden 2003 lokakuu. Belgialaisen Club Brugge -jalkapallojoukkueen fanit ovat kokoontuneet milanolaiseen baariin ennen illan ottelua, jossa Brugge haastaa italialaisjätti AC Milanin Mestareiden liigan lohkovaiheessa. Yhtäkkiä ravintolan kaiuttimista alkaa kuulua hypnoottinen, puoliakustisella kitaralla soitettu riffi, joka on laskettu oktaavia matalammalle Whammy-pedaalin avulla. Nousuhumalaiset jalkapallofanit alkavat laulaa riffin mukana.

”Ooo-o-o-o-o-oo-ooo
Ooo-o-o-o-o-oo-ooo”

Sillä hetkellä The White Stripesin Seven Nation Army karkaa tekijöidensä, Jack ja Meg Whiten, hallinnasta ja alkaa elää omaa elämäänsä. Se muuttuu kansanmusiikiksi ja suulliseksi perimätiedoksi.

Sinä lokakuisena iltana Club Brugge kaataa AC Milanin San Siron kolkolla stadionilla. Fanit tuovat Seven Nation Armyn riffin tuliaisina Belgiaan, jossa kappaletta aletaan soittaa otteluiden aikana Bruggen Jan Breydel -stadionilla. Fanit eivät ole kiinnostuneita kappaleen sanoituksista, sen kitarasoolosta tai Meg Whiten puisevasta rumputyöskentelystä. Vain sen riffissä on tarvittavaa voimaa. Tuo hämmentävä voimantunne resonoi koko kehossa, kun tarttuu vieruskavereita hartioista, hyppii ylös ja alas katsomossa ja yhtyy laulamaan matalaa, yksinkertaista melodiaa.

Kolmen vuoden päästä Club Brugge saa vuorostaan italialaisia vieraita, kun AS Roma saapuu Belgiaan pelaamaan Uefa Cupin ottelun. Roomalaiset siirtyvät ensimmäisellä puoliajalla johtoon omalla maalilla, mutta toisella puoliajalla Bruggen Javier Portillo tasoittaa. Stadion repeää ja Seven Nation Army kajahtaa ilmoille. Italialaiskannattajat kuuntelevat laulua hiljaisina.

74. minuutilla Simone Perrotta kuitenkin vie Rooman jälleen johtoon kulmapotkun jälkitilanteesta. Sen kannattajat varastavat belgialaisten maalilaulun itselleen, niin kuin suomalaiset Den Glider Inin vuonna 1995.

”Pooo-po-po-po-po-poo-pooo
Pooo-po-po-po-po-poo-pooo”

Laulu saa foneettisesti uuden otteen, mutta melodia ja tunne pysyvät ennallaan.

AS Roma voittaa 1–2. Roomalaisfanit vievät voitonlaulun mukanaan Italiaan. Seven Nation Army alkaa soida ikuisen kaupungin Stadio Olimpicolla.

Kesällä 2006 pelataan jalkapallon MM-kisat Saksassa. Seven Nation Armysta on tullut puolessa vuodessa Italian maajoukkueen epävirallinen hymni. Valmentaja Marcello Lippi, suuri sananmuunnosten ystävä, johdattaa joukkonsa aina finaalin asti, jossa vastaan asettuu Ranska. Finaali on ikimuistoinen. Zinedine Zidane pelaa myyttisen uransa viimeisen ottelun. Zizou upottaa seitsemännellä minuutilla rangaistuspotkun yläriman kautta, mutta Marco Materazzi tasoittaa pian. Myöhemmin Zidane puskee Materazzia päällään tämän haukuttua Zidanen siskoa. Zidane saa punaisen kortin. Italia voittaa maailmanmestaruuden pilkuilla. Tämän antiikin draamoja muistuttavan näytelmän taustalla onnesta seonnut Azzurri-fanien kuoro laulaa:

”Poo-po-po-po-po-poo-pooo
Pooo-po-po-po-po-poo-pooo”

Vuonna 2013 koko urheileva maailma käyttää Seven Nation Armyä tapahtumissaan tunnelman nostattamiseen. Seurauksena kukaan ei jaksa enää kuunnella sitä. Kuten Arttu Tolonen mainiosti totesi, on maailma syönyt kappaleen ja tulee pian sylkäisemään sen ulos. Tämän digestiivisen prosessin myötä kappale on kuitenkin karannut täysin omaan, symboliseen sfääriinsä ja saanut kirkkaan, tarinoiden muodostaman sädekehän. Ilmiö on 2000-luvun rock-musiikin kiinnostavimpia.

”Ooo-o-o-o-o-oo-ooo
Ooo-o-o-o-o-oo-ooo”

Nyt se soi sinun päässäsi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
The White Stripes – Seven Nation Army (ohj. Alex and Martin)

Mitä muuta?

The White Stripesilta äänestettiin myös kappaleita Ball and Biscuit ja Fell in Love With a Girl.

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress