Popklassikot 1984

#6 The Cars – Drive

Kelpaisiko kyyti kotiin?

Oletko koskaan joutunut seuraamaan sivusta, kun ihminen, josta välität, vetää elämänsä ränniin? Jos kyseinen ihminen onnistuu vielä julkisesti tasapainoilemaan silmät maanisesti loistaen tekopirteyden terävimmällä leikkauspinnalla, tilanne on oikeasti sietämätön. Toisille elämänhallintaansa todisteleva addikti on traaginen ilmiö, mutta ei sille kukaan muu mitään voi.

Läpi uransa The Cars keitti kasaan new waven kitaravetoisempia ja synteettisempiä virtauksia. Alussa kitara oli kuningas. Vuonna 1980 julkaistulla Panoramalla viisari heilahti hiukan synien suuntaan, mutta levyn biisimateriaali oli aika heikkoa eikä se Touch and Gota lukuun ottamatta paljon listarintamalla juhlinut.

Neljä vuotta ja paria sooloprojektia myöhemmin bändi julkaisi Heartbeat Cityn, joka teki heistä globaaleja supertähtiä: Magic, You Might Think ja Hello Again olivat huumoripitoisten musiikkivideoiden aatelia. Viimeksimainitulla ohjaaja Andy Warhol menee hiukan tahattomankin huumorin puolelle, etenkin ns. sensuroimattomassa versiossa.

Levyn suurimmalla hitillä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä huumorin kanssa.

Syntetisaattorimaton päällä leijuva basisti-laulaja Ben Orr laulaa Ric Ocasekin tekstistä uransa hienoimman tulkinnan. Vähäeleisen täydellinen veto, joka jättää tilaa samaistua tekstiin ja tilanteeseen. Jossain vaiheessa on vain pakko luovuttaa ja toivoa, että kun aika on kypsä, löytyy joku muu, joka jaksaa kuunnella ja auttaa…

”Who’s gonna hold you down
When you shake?
Who’s gonna come around
When you break?”

http://www.youtube.com/watch?v=HFZmRVjUJnY

BONUS!

Scorpions saa kappaleen kuulostamaan siltä kuin se kertoisi tekokynnen halkeamisen aiheuttamasta syvästä surusta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!