Popklassikot 1986

#6 The Bangles – Manic Monday

Susanna Hoffs, aah.

Kuka ihmeen Christopher?

Tämä helmi on saanut alkunsa jossain Prince Rogers Nelsonin idin ytimessä, missä mielenkiinto The Banglesin laulajaa Susanna Hoffsia kohtaan nousi varsin korkeaksi 1980-luvun puolivälissä. Purppuraprinssin pop-intuition ollessa huipussaan, Susannalle yhtyeineen tarjottiin Manic Monday, nuorempi sisar psykedeelisen popin perheessä, jota Take Me with U ja Raspberry Beret jo edustivat.

Huhtikuun lopussa 1986 Princen kädenjälki Billboard Hot 100 -listalla oli murskaava. Kiss oli listan huipulla, ja Manic Monday kakkosena. Huhu kertoo, että kuninkaalliset motiivit olivat muuallakin kuin listasijoituksissa.

”Kiitos, Christopher! Hei, olemme julkisella paikalla sinä senkin kyltymätön pop-pygmi, kädet pois hameeni lähettyviltä!”

Prinssi vai sammakko? Mahdollisesta suudelmasta ei ole tietoa. Jatkakaamme myötäjäiskappaleen parissa.

Manic Mondayn unenomainen barokkikoukku ja Susanna Hoffsin narkolepsian pyörteiden vangitsema äänensävy kohtaavat stoalaisen melankolian ja päiväunimaailman välisellä taistelukentällä. Hiukset sekaisin heräävä sankaritar jättää uniensa Valentinon täyteen pakatun lähijunan vuoksi, eikä kahvitauko ole koskaan tarpeeksi lähellä.

Viikonloppu ei tainnut tuoda helpotusta unelmoinnin vain jatkuessa – koko viikko käynee vielä maanisemmaksi, jos maanantait ovat jo tällaisia. On ymmärrettävää miksi koko arkipäiväinen skenaario on pakko nähdä ruumiista-irtautumiskokemuksena. Mikä tahansa virike, äkkiä, nyt!

Vaatekaapin sisältö kaatuu niskaan reittiopasta selatessa, ja kaiken lisäksi Susannan sängyssä lymyilevä turjake on lurjustelemassa itselleen siivun tärkeää meikkaamisaikaa. Hetken aikaa Freudin teoriat ihmisten motivaatiosta saavat lisätukea, elanto ei ole intohimoa tärkeämpi:

”All of the nights why did my lover have to pick last
night to get down
Doesn’t it matter that I have to feed the both of us
employment’s down
He tells me in his bedroom voice
C’mon honey, let’s go make some noise”

Mutta, ihmisuroksen orgasmi on tunnetusti vain alle kymmenen sekunnin mittainen sarja lihaskouristuksia. Sen jälkeen Susanna on taas maanantain armoilla, pikapanon verran enemmän myöhässä töistä laiskiaispoikaystävän jäädessä jatkamaan uniaan ainakin lounastaukoon asti.

Ja sadomasokistinen, orjuuttava vastaanhangoittelu kestänee vielä monia tunteja pidempään ennen kuin työviikon alku on hyväksyttävissä. Ainoa lohdun lähde on loputtomasti kuuntelua kestävä melodia ja muistutus siitä, että maanantaikin on vain kaksikymmentäneljä tuntia ”tämäkin hetki katoaa” -mantran sisäistä kirkumista.

On vaikea kuvitella, että kuuntelija ei voisi samaistua ja itsekin vaipua päiväuniinsa, Valentinon, Princen, Susannan tai jonkun muun kanssa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!