Popklassikot 1991

#6 Michael Jackson – Black or White

Michael Jackson väreistä vähät välitti.

1990-luvun alussa Michael Jacksonin uraa ei voinut verrata kenenkään aikaisemman poptähden menestykseen. Kukaan, ei edes Elvis, ollut säilyttänyt teini-idolin asemaa yhtä kauan nopealiikkeisillä popmarkkinoilla. Toki monet Paul McCartneyn tai Tina Turnerin kaltaiset pitkän linjan artistit saattoivat edelleen myydä miljoonia levyjä, mutta heidän yleisönsä oli keski-ikäistä, ja MTV pyöritti heidän videoitaan satunnaisesti ja lähinnä velvollisuudentunnosta.

Jackson sen sijaan oli uniikissa asemassa. Oli kulunut 23 vuotta hänen ensimmäisestä ykköshitistään, ja hän oli edelleen Poptähti, sanan varsinaisessa merkityksessä. 33-vuotias veteraani, jota nuoriso palvoi, joka herätti hysteriaa esiintymisillään ja koristi Smash Hitsin ja Suosikin kaltaisten julkaisujen kansia.

Itse kuulun sukupolveen, joka löysi Michael Jacksonin juuri tuolloin. Black or White -video iski täysillä, ja pian sen jälkeen hankittu tuore Dangerous-kasetti kului melkein puhki. Samoihin aikoihin rakastuin myös siskolta nauhoitettuun Bad-albumiin. Thrilleristä hädin tuskin tiesin. Ennen internetiä moinenkin oli mahdollista.

Tähden imago kiehtoi yhtä paljon kuin musiikki. Maaginen, uniikki, outo, androgyyni. Uuden levyn lanseerauksen yhteydessä myös se oli päivitetty ja remixattu vuoden 1991 versioksi. Jackson oli ollut jo niin kauan bisneksessä, että tajusi, ettei mikään ole tummempi kuin viisi vuotta sitten tehdyn menestysalbumin varjo. Siksi jokaisen uuden alun pitää olla entistä hätkähdyttävämpi, entistä kirkkaampi.

Uusi malli oli aikaisempaa sukupuolettomampi ja roduttomampi ”universaali Michael”: sarjakuvamainen yhdistelmä Peter Pania, piiskaavia new jack swing -biittejä, Deepak Chopran kaltaisten new age -gurujen opetuksia, moonwalkia, Walt Disneyn technicolor-eskapismia, Leni Riefenstahlin militaristista kuvastoa, drag king -tyyppistä maskuliinisuutta, beatboxausta, sokerikuorrutettua humanitaarisuutta…

Projektin lanseeraava single, Jacksonin itsensä säveltämä Black or White oli mainosjinglemäinen, tarttuvalla kitarariffillä varustettu rallatus, joka tarraa aivoihin ensi kuulemalta.

Päällisin puolin kappale on ylistys rotujenväliselle harmonialle, mutta rivien välistä on luettavissa turhautumista. Kahdenkymmenen vuoden hittiputkesta huolimatta Jackson ei kokenut saaneensa kunnioitusta, joka hänelle maailman suurimpana elävänä poptähtenä kuului.

Se, mikä annettiin auliisti Elvikselle tai John Lennonille, tuntui olevan ikuisesti evätty tältä afroamerikkalaiselta ”self proclaimed King of Popilta”. Michaelin piti edelleen teeskennellä nöyrää, antaa kiltin pojan tavoin kunnia esikuvilleen, James Brownille, Berry Gordylle tai vanhemmilleen.

”They print my message in the Saturday Sun
I had to tell them I ain’t second to none”

Huikea menestys oli tuonut Jacksonille itsevarmuutta ja myös todellista valtaa toteuttaa oma visionsa imagostaan ja musiikistaan, ilman kompromisseja, ilman selityksiä. Tuore levytyssopimus Sonyn kanssa takasi hänelle enemmän rahaa kuin yhdellekään artistille koskaan aiemmin, mutta ennen kaikkea se antoi täysin vapaat kädet taiteilijana.

”I ain’t scared of your brother
I ain’t scared of no sheets
I ain’t scare of nobody (girl)
When the goin’ gets mean”

Black or Whitessa on uhoa. Michael tekee selväksi, ettei elä mustan yhteisön hyväksynnästä, eikä pelkää valkoisen oikeiston räksytystä: ”I’m not going to spend my life being a color”. Musiikillisestihan Jacksonin lokerointi ei koskaan ollut itsestään selvää. Hänen esikuvansa olivat yhtä hyvin mustan r’n’b:n kuin valkoisen viihdemusiikinkin puolelta. Ilmiömäinen menestys selittyykin osittain tällä.

Erilaisten soundien ja suuntauksien sulatusuuni loi itse musiikkia, joka leikitteli eri genreillä säilyen riittävän sielukkaana mustalle yleisölle, sopivan helposti sulavana valkoiselle pop-radiolle, ja niin tarttuvana, että sen koukut takertuivat kuulijaan yhtä hyvin Japanissa kuin Venäjälläkin.

Mutta 1990-luvun alkuun tultaessa roturajat olivat hämärtyneet vahvasti muuallakin kuin vain Jacksonin musiikissa.

Black or White ei voisi olla suorempi viittaus ilmeisimpään muutokseen. Kymmenen edellisen vuoden aikana oli Jackson oli vaalentunut aste asteelta, ja nyt uuden levyn lanseerauksen kynnyksellä artisti oli saavuttanut pisteen, jossa oli vaikea olla kommentoimatta asiaa.

Kiusoittelevasta nimestä huolimatta Jackson kieltäytyy kuin uhalla avautumasta aiheesta, kääntäen peilin kuuntelijaan ja häntä seuraavaan mediaan. Se, että musta mies rikkoi kaikki Elviksen asettamat ennätykset, oli kohu, ja nyt kun musta on muutunut valkoiseksi, ei päivittelystä tahtonut tulla loppua.

” It’s black, it’s white
It’s tough for you to get by”

Kaksi vuotta myöhemmin Jackson paljasti Oprahin haastattelussa sairastavansa pigmenttiä tuhoavaa vitiligo-ihosairautta.

Black or White nousi listaykköseksi Yhdysvaltain lisäksi 18 eri maassa ja sitä seurannut Dangerous-albumi jatkoi Jacksonin voittokulkua myyden yli 30 miljoonaa kappaletta.

http://www.youtube.com/watch?v=qqLWJ7sbGrU