2000-luvun kotimaiset pophelmet

#6 Kauko Röyhkä & Riku Mattila – Helvetti (2008)

Vasemmalla Riku, oikealla Kauko, takana 30 vuotta yhteistä historiaa. (Kuva: Tomi Palsa)

Helvetti oli ensimmäinen single, joka julkaistiin kovasti odotetulta Röyhkän ja Mattilan yhteislevyltä.

“Sä oot niin yksin, yksin, yksinäinen
Haluut ulos täältä, mut sä et pääse
tää on Helvetti”

Niille faneille, jotka odottivat paluuta Lauralle tai Onnellinen laiva -tyylisten kappaleiden kepeyteen, Helvetti tuli varmasti pettymyksenä. Surumarssimaisen yksitoikkoinen akustisen kitaran kuljettama sävelmä, johon huilusoolo tuo valonsäteen verran lämpöä, on aivan toisesta maailmasta. Kaiken päällä Röyhkän saarnaajamiehen vanhatestamentillisen pessimistinen ja paikoitellen sadistisesti harmaata litaniaa maisteleva ääni on kuin lähestyvän Tuomiopäivän synkät pilvet.

Paluulevyn ensimmäisenä kappaleena se toimi kuitenkin erinomaisesti alkusoittona. Nämä ovat miehiä eivätkä poikia enää, ja levyn kappaleissa, kuten Kaikki menee hyvin kun olet nuori ja Jäi jäljet, on tosiaankin syvyyttä ja näkökulmaa enemmän. Elämää puhkuvan valoisan kitararockin tilalla on Incredible String Bandille velkaa olevaa, avovireisiin perustuvaa kuolonfolkkia.

Eikä auringon alla ole mitään uutta. Näin on käynyt monta kertaa.

“Kukaties huomenillalla
Saatat kelluu uima-altaassa
Kasvot alaspäin ja kohmeessa
Lennät kädet auki kohti Helvettii”

Minulle tulee tästä aina mieleen Brian Jones, kultainen poika, joka hukkui Nalle Puhin luojan entisen mökin uima-altaaseen. Jonesin hahmo kummittelee levyllä muutenkin, eräänlaisena vertauskuvana siitä nuoruudesta, joka pitää uhrata, jotta keski-iän realiteetit hyväksyvä tila saavutetaan. “Se ei ole mikään kauhupaikka / ennemminkin siellä on surullista”, Röyhkä laulaa ja lataa samalla kappaleen avainlauseen pöytään.

Riku Marttila liittyi Narttuun vuonna 1980 ja soitti yhtyeen kuudella ensimmäisellä levyllä. (Kuva: Tomi Palsa)

Helvetissä on hirvittävintä sen harmaa tavallisuus, sen tylsä monotonisuus. Se on jurnuttavan uuvuttavaa Sisyfoksen rutiinia, toiston toistoa, monotonian monotonisin muoto.

Ja sieltä ei pääse pois.

“L’enfer, c’est les autres”, Sartre sanoi. “Helvetti on toiset ihmiset”. Voisi jopa sanoa, että helvetin muodostavat toiset ihmiset, sillä ainoastaan suhteessa heihin yksinäisyytesi syttyy kuin joulukuusi, muuttuu näkyväksi. Tätä tuntuu tukevan kappaleen kolmas säkeistö.

“Jengi juttelee ja pitää hauskaa
Kaikki tuntee toinen toisensa
Mutta sua yksin ei tunne kukaan
Painut nurkkaan lasi kourassa
Yksi tyttö sentään vastaa sun hymyyn
Mutta sekin on lähdössä, haluut tietää syyn
Mä oon sun pelastava enkelis
Mut mä en voi jäädä tänne Helvettiin”

Kappaleen viimeisen säkeistön lopussa, sen temaattisessa päätepisteessä, kaikuu V.A. Koskenniemen Elegiaa yksinäisyydelle (“Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin…”). Koskenniemi on innoittanut Röyhkää aiemminkin (vrt. Tyttöjen ystävä -levyn Vaeltava vitsaus, joka riffailee Koskenniemen teoksen Vaeltava viisaus -nimellä), mutta tässä yhteys on paljas, vapaa ironiasta. On kuin Röyhkä olisi kulkenut saman tien, päätynyt samaan päätepisteeseen, eikä pysty tai edes halua lisätä mitään Koskenniemen paljaaksi keittämiin luihin.

”Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises — vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok’ katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

29. helmikuuta 2008 – Karkauspäivä. Vanki karkasi Vantaan vankilasta