Popklassikot 2000

#6 All Saints – Pure Shores

Hei. Hei. Hei. Hei.

Hei. Hei. Hei. Hei.

Spice Girls.

Kaksi sanaa, jotka mainitaan All Saintsin yhteydessä liian usein. Melanie Blatt, Shaznay Lewis sekä Nicole ja Natalie Appleton eivät varmasti siitä pidä, mutta minkäs teet, kun nelikosta tuli suosittu hieman sen jälkeen, kun maustetytöt olivat valloittaneet koko maailman. Tekivät he mitä tahansa, jonkun mielestä he ratsastivat aina Spice Girlsin suosion siivellä.

Ehkä leima oli ansaittu, vaikka All Saints kulkikin lähinnä TLC:n tasoittamaa polkua. En oikein ymmärtänyt heidän suosiotaan lukuun ottamatta Never Everin ja Bootie Callin kaltaisia täysosumasinkkuja. Pari hittiä nyt voi saada kuka vain, miksi juuri nämä nostettiin esiin – kun vielä cover-vedot Under the Bridge ja Lady Marmalade notkuivat ihan pöpelikköön?

Minulle All Saints ei ollut tarpeeksi r&b eikä tarpeeksi pop. He olivat väliinputoajia, joiden musiikissa kaikki oli näennäisesti kunnossa, mutta mikään ei oikeasti sytyttänyt. He olivat silti vaihtoehto Spice Girlsille – haalea, mutta vaihtoehto kuitenkin.

Vuosituhannen vaihteeseen tultaessa All Saints ujuttautui ulos hieman päälleliimatusta r&b-kuorestaan lähemmäksi kohti mystisempää poppia. Shaznay Lewisin ja sen hetken kuumimman tuottajan, jopa omalla sooloalbumillaan listojen kärkisijoja kolkutelleen William Orbitin kynäilemä Pure Shores on silkkaa popjumaluutta alusta loppuun. Se kuulostaa melko samalta kuin Madonnan Ray of Lightin muutamat keskitempoiset kappaleet (Ray of Lightilla on jopa samaa meritematiikkaa hyödyntävä Swim) ja hänen tulkintansa American Piesta, mutta ei haittaa: pulppuileva intro herättää mielenkiinnon, säkeistöissä on sopivasti ideaa ja kertosäkeen laulumelodiat risteävät juuri oikealla tavalla hienostuneesti. Biisin paras kohta taitaa kuitenkin olla räväkkä ja julistuksellinen c-osa:

”I move it
I feel it
I’m coming
Not drowning”

Tuon ohikiitävän hetken All Saints kuulosti kerrankin isolta ja rehellisen itsevarmalta, kuten kunnon popyhtyeen pitääkin. Tuon hetken ajan he eivät pinnistelleet liiaksi varpaillaan.

Kun tiedostavat musiikinystävät tajusivat perusnäppärän The Beach -elokuvan kylkeen liimatun Pure Shoresin hyvyyden, he kehuivat lattiasta kattoon seuraavana syksynä julkaistun Black Coffeen, joka oli loistava biisi, mutta tavallaan syöksy unholaan kaupallisesti: ostavalle yleisölle kelpasi paremmin jo aivan toisenlainen musiikki.

Elettiin uutta vuosituhatta, rapakon takaa vyöryi The Neptunesin minimalistinen popsoundi, ja All Saints oli Spice Girlsin tapaan hiljalleen tuomittu ysärisuuruuksien joukkoon. Mutta siinä, missä Spice Girlsistä tehdään musikaaleja ja heidän muutaman minuutin visiittinsä olympialaisten päättäjäisiin on kuin Jeesuksen toinen tuleminen, aika moni joutuu pinnistelemään muistaakseen kaikkien All Saintsin jäsenten nimet.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!