Popklassikot 1980

#5 AC/DC – You Shook Me All Night Long

AC/DC: maltainen vaahto pärskyy ja ollaan kaulakkain.

Bon Scottin kuoleman jälkeen liikkui huhuja laulajan jäämistöstä vohkituista biisivihoista, mutta olivatpa You Shook Me All Night Longin riffit peräisin haudan takaa tai eivät, lienee Scott tanssinut niiden tahtiin tyytyväisenä tuonpuoleisessa.

1980-luku oli täynnä tuoretta säihkettä. Punk jatkoi jalostumistaan, synapop oli nupullaan ja tukkametalli teki tuloaan. Uutuustyylien kirjavan sekamelskan keskellä riitti kuitenkin elintilaa rockille. Lisäksi varhainen heavy metal ja hardrock voivat koko ajan pulskemmin.

Yksi kovan rockin nousujohteen oireista oli AC/DC:n vuoden 1979 albumi Highway to Hell, joka oli pedannut bändille suursukseeta myös jenkeissä. Oli selviö, että vuoden 1980 tul olla AC/DC:lle täysosuman paikka. Oli tyrkättävä T.N.T:tä muurin kupeeseen ja tehtävä se Jailbreak.

Mutta tulikin ehkä kovin kuviteltavissa oleva takaisku. Bändin keulilla kiekunut roisi skotti Bon Scott tukehtui oksennukseensa Renault vitosen takapenkillä.

Hetken lamaannuksen jälkeen AC/DC päätti kunnioittaa kaatuneen toverinsa muistoa duunarirockin pääluottamusmiehelle sopivalla tavalla: jatkamalla työntekoa. Kuinka ollakaan, alta aikayksikön bändillä oli keulassaan uusi vokalisti Brian Johnson, jonka ääni oli vähintään yhtä käsittämätön ja törkeä kuin Bon Scottin käninä.

Aussit pakkasivat laukkunsa ja lähtivät Bahamalle levytyssessioihin popimman kaman parissa kunnostautuneen Robert John ”Mutt” Langen johdolla. Runsaan kuukauden urakasta sikisi tylyn yksinkertaisella otsakkeella varustettu paluualbumi Back in Black. Se oli kromisempi kuin bändin aiempi ruosteenkarhea tuotanto, mikä ei kuitenkaan yleisöä haitannut. Back in Black on tätä nykyä maailman toiseksi myydyin pitkäsoitto heti Michael Jacksonin Thrillerin jälkeen, ja koko komeus oli kauppojen hyllyissä vain viisi kuukautta Bon Scottin kuoleman jälkeen.

Liekö draama vasta myöhempien vuosikymmenien tuote, mutta on varmaa, ettei AC/DC jäänyt piehtaroimaan menetyksessään, ja siitä parhaan todisteen saa asettamalla neulan Back in Blackin pikimustalle uralle.

Synkän Hells Bellsin jälkeen levy pursuu eteenpäin vievää energiaa ja iloa. Ei mitään hirnumista, vaan raakaa ja hikistä iloa, joka on koko albumin voiteluaine. Sitä hyvää fiilistä on täynnä myös jenkkilistoille tunkeutunut anthemi You Shook Me All Night Long.

Biisin osat ovat rautaista tekoa, mutta AC/DC:n magia perustuu taitoon sovittaa raskaat komponentit niin väljästi, ettei kone ala yskiä vaikka sen niveliin tiivistyisi hikeä, olutta ja vähän vertakin.

Kappaleen korkkaa yksinäisen Gibsonin parkaisu, joka antaa myöhemmin lunastuvan lupauksen boogieta. Sen taakse astuu Phil Ruddin uppiniskaisen mielikuvitukseton rumputamppaus, jonka tahdissa kelpaa Angus Youngin taapertaa varsilenkkareissaan pitkin stadionin lauteita ja siltoja.

Niksi on siinä, että ääniala ei ole täyteen ammuttu: vanhemman Youngin komppikitara ja basisti Cliff Williams yhtyvät kumppaneihinsa vasta kertosäkeessä. Ei tarvitse keskittyä liian moneen asiaan yhtäaikaisesti.

Tekstin sisältöhän on… no, pelkkää panoläppää, suoraan Led Zeppelistä alenevassa polvessa. Mutta rasvaisetkin jutut AC/DC osasi käsitellä coolimmin kuin esimerkiksi maanmiehensä Rose Tattoossa, jonka musiikissa kukoisti silkka vankilakundin matalaotsaisuus. Ja siitä hyvästä fiiliksestä vielä: kuunnellaanpa ensimmäisen säkeistön kohta, jossa Johnson tilittää ”she was the best damn woman I had ever seen”. Koko tunnustus tulee yhdellä keuhkontäydellä, ja hemmetti – ukkohan kuulostaa hymyilevän laulaessaan!

Ehkä voimakkain varaus on silti pesiytynyt Phil Ruddin rumputyöhön, niin vakaasti hän mätkii kerta toisensa jälkeen esteet kertosäkeen edestä. Pian tapahtuukin vääjäämätön ja ollaan siinä pisteessä, jonne moni viileä tyyliniekka kieltää koskaan päätyvänsä: maltainen vaahto pärskyy, ollaan kaulakkain, soitetaan ilmakitaraa ja karjutaan kertosäettä kurkku suorana.

http://www.youtube.com/watch?v=81VPZ9_r2PE

Bonus!

Pakollinen klassikkoraiskaus on tällä kertaa veretseisauttavaa Vegas-meininkiä…

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus II!

…mutta varsinaisten rienausten lisäksi biisin kustannuksella on hupaillut ruotsinsuomalainen Timo Räisänen, jonka luenta on samalla tavalla viihdyttävä kuin vaikkapa Nick Caven väännös Pulpin Disco 2000:sta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!