Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#51 Gregg Gillis

Girl Talk takaa parhaat bileet.

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: Tytöt puhuu ja tytöt laulaa. Jenni ja Maija samalla lavalla Turuus 20.8., omilla seteillään ja kenties myös yhdessä!

Girl Talk on post-musiikkiteollisuusajan ruumillistuma. Vaikka musiikillinen kaikkiruokaisuus on nykyään suorastaan de rigeur, Girl Talk saattaisi riittää polttamaan edelleen jokusen ”aitoon” musiikkiin uskovan päreet. Kyse ei ole nimittäin pelkästään siitä, että Girl Talk ei soita oikeita soittimia, mutta kun yhden miehen bändi ei ole myöskään säveltänyt, soittanut tai millään muotoa itse tuottanut ensimmäistäkään nuottia levyillään. Kaikki on napattu muiden artistien biiseistä, jonka palasista Girl Talkin musiikki siis koostuu. Viimeisimmälle All Day -albumille sampleja kertyi vaatimattomat 373.

Lisäksi Gillis tietenkin julkaisee levynsä ilmaiseksi Illegal Art -sivustolla ja kannustaa muita artisteja käyttämään musiikkiaan omiin tarkoituksiinsa. Gillisin puuhille on monta nimeä, mutta oma suosikkitermini on plunderphonics. Mikä tahansa genre, jolla on noin hauska nimi, saa varauksettoman hyväksyntäni.

Gillisin toimintatapa ei ole heittää summanmutikassa samaan pataan jokaista musiikinlajia ja kaupan päälle pesuallasta. Samaten hän ei napsi yhteen niitä samoja iänikuisia 1970-luvun funk- ja soul-pätkiä, joista tuhannet ja taas tuhannet mixologit ovat vuosien varrella musiikkinsa koostaneet. Etupäässä Gillis on viime levyillään sekoittanut räppiä ja r&b:tä vuosien varrelta taktisesti valittuihin listapop-, indie- ja rock-sampleihin.

Lopputulos kuulostaa siltä kuin satelliittiradio olisi seonnut ja suoltaisi päällekkäin eri musiikkikanavien lähetyksiä – välillä selittämättömästi nopeutettuna, sieltä täältä vahvistettuna, hyppien radioaallolta toiselle. Mutta niin että kaikki kanavat, musiikkityylit ja soundit sointuvat jollain käsittämättömällä tavalla yhteen muodostaen perverssillä logiikalla soljuvaa pop-kollaasitaidetta, joka työntyy väkisin korvakäytäviin ja kuormittaa aivot fiilisten, koukkujen ja ”Hei, tuohan on..!” -hetkien aiheuttamalla mielihyvän yliannostuksella.

Ainoastaan ensimmäinen Girl Talk -albumi on ajoittain kuuntelukelvotonta digitaalista sillisalaattia. Sen jälkeen avantgarde-piireistä ponnistanut Gillis on on jättänyt elektronisen näpräilyn vähemmän lahjakkaille ja löytänyt oman reseptinsä.

Vaikka en olekaan datasukeltanut läpi hämärimpien mashup-blogien syvyyksiä , uskaltaisin väittää, että Gregg Gillis on yksi parhaista leikkaa ja liimaa -tekniikan käyttäjistä, joka on koskaan läppärin ääreen asettunut. Erilaisia remiksauksia on maailma pullollaan, mutta Gillisin tuotokset ovat jotain muuta, jotain paljon enemmän. Ne ovat sillä tavalla ällistyttävää musiikkia, että nero-sanan käyttäminen tässä yhteydessä ei ole kaameaa liioittelua – vaikka ajatus ei ehkä saisikaan montaa puoltoääntä vaikkapa Pate Mustajärven soolokeikan yleisöstä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress