2000-luvun kotimaiset pophelmet

#50 Circle – Tulilintu (2005)

(SÄV. & SAN. CIRCLE)

Tulilintu raakkuu Mika Rätön johdolla. (Kuva: Tomi Palsa)

Tulilintu sytytti porilaisten NWOFHM-tyylin liekkeihin.

”Se liikkuu, ulvoo, jyrää, tuhoo
pölypilven taakseen nostattaa”

Olen niin myöhäinen ”Sirkleen” herännyt, etten osaa sanoa Tulilinnun ilmestymishetkestä mitään. Jotain uusia levyjä ne kai silloin olivat julkaisseet, milloinkas eivät. Minua oli ravisteltu kuuntelemaan ensimmäisen kerran joskus Zopalkin aikaan, jolloin nössöpoppari ei vielä ymmärtänyt toistomanian päälle.

Vuonna 2007 tutustuminen tyssäsi, kun kaveri demonstroi Katapultin ja Panicin sopivan dynamiikaltaan lähes täysin Leo Mellerin puhekasetin kanssa yhteen. Niinkin hyvin, että viimevuotinen Erkki Kurenniemi -liitäntä tuntuu kevyeltä kamalta.

Tulikoira oli joskus muutaman vuoden takaisen hipstereiden Circle-käännytyksen aikaan helpompi aloitusalbumi ympyrän kierrolle. Tulilinnun velka Judas Priestille ei ollut tässä mikään pieni tekijä. Parasta ”Praistia” krautrockin tiukalla kompilla, aivan kuin Acceptin ensimmäisen levyn implikaatiot olisivat saaneet ansaitsemansa päätännän.

Tulikoiralla myös NWOFHM-akronyymi paljastettiin ensimmäistä kertaa maailmalle kansivihkosen keskiaukeamalla isoin punaisin kirjaimin. Tulilintu on levyn selkein yhteys NWOFHM:in esikuvaan, New Wave of British Heavy Metalliin. Vuonna 2002 tätä jo Nopeuskuninkaalla ennakoitiin, mutta nyt Jussi Lehtisalon hard rock- ja metalli-innostukset iskivät jokaisen kuulijan silmille väkisin.

Uusi löyhästi määritelty genre lanseerattiin, mutta Circle ei menettänyt ydintään, kaiken tukena olevaa toistoa, eikä myöskään kiinnostusta atonaalisuuteen ja rauhallisiin hetkiin. Kuulijoita hieman härnäten muutos tapahtuikin pinnalla, sekä musiikin tekstuurissa että soittajien niittirannekkeita ja nahkahousuja myöten.

Jussi Lehtisalo. (Kuva: Tomi Palsa)

Itselleni Circlen myöhäinen ymmärtäminen ajoittuu aikaan, jolloin onnistuin avaamaan omat musiikinkuuntelurajani uudestaan noin seitsemän vuotta kestäneen ikävän resignaation jälkeen. Porin suuryhtyeen osuus tässä on jälkikäteen katsoen isompi kuin osasinkaan ajatella. ”Jos nuo uskaltavat pistää tämän kaiken sekaisin, niin miksen minäkin pyrkisi siihen edes siinä, mitä kuuntelen?”

Paikalleen jämähtäminen on huomaamattoman helppoa, mutta NWOFHM ja suuret kyseenalaistajansa Rättö ja Lehtisalo haastavat jatkuvasti laajentamaan oman ympyrän kehää.

Circlen asenne ei jättänyt muusikkopiirejäkään kylmäksi. Esimerkiksi Räjäyttäjien lahtelaisen Microvox-jytän ja punkin yhteen hitsaamisessa näkyy NWOFHM:n uskallusta panna haisemaan, vaikka joku joskus avantgardella tai muilla vieraskielisillä haukkumasanoilla bändejä heittäisikin. Sitäkään ei pelätä, että joku alkaa omalle bändille nauramaan. Ylilyönnit kertovat sen, ettei turhalla ryppyotsaisuudella ole musiikissa sijaa.

Kyse ei Circlen kohdalla ehkä olekaan enää perinteisestä genrefuusiosta, vaan erään populaarimusiikin luvun osittaisesta uudelleenkirjoituksesta. Suomimetallin menestyksekkäällä 2000-luvulla NWOFHM on toiminut rinnakkaistodellisuutena, jossa viedään salavihkaa omaa suomikuvaa maailmalle.

Alle neliminuuttinen Tulilintu on kenties toistaiseksi Circlen potentiaalisin hitti. Tosin se potentiaali hukutettiin tuttuun toistoon, väliosan örinöihin sekä Tekniikan Maailmaa ja motoristikliseitä lainaavaan sanoitukseen, joka vielä kätkettiin puoliksi laulumiksauksen avulla. Ei näistä jätkistä tullutkaan Teräsbetonin hengenheimolaisia. Se selvisi viimeistään silloin, kun Tulilintu piipahti Emma-gaalan ovella poken kanssa flirttailemassa. Sitten se vetäisi lippiksen hieman alemmas, puristi kaasukahvaa ja kaahasi raakkuen jännemmän menon perään.

http://www.youtube.com/watch?v=xuFWInGe46Q

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

30. syyskuuta 2005 – Jyllands-Posten julkaisi kohua herättäneet Muhammad-pilapiirroksensa.