Popklassikot 1991

#5 R.E.M. – Losing My Religion

Out of Time toi huomiota R.E.M.:lle myös vuoden 1992 Grammy-gaalassa.

Kappale on lähes kaikille tuttu. Kaunis, melankolinen melodiakulku, mandoliinin vanhanaikainen helinä ja laulajan väräjävä ääni:

“That’s me in the corner
That’s me in the spotlight
Losing my religion”

Vuonna 1991 R.E.M. oli todellakin viimein päätynyt valokeilaan. Se ei koskaan ollut aktiivisesti hakenut suosiota, mutta 1980-luvun lopulle tultaessa sen samalla melodisen helppotajuinen ja kiehtovan mystinen musiikki oli saanut puolelleen yhä laajemman yleisön silkalla laadukkuudellaan. R.E.M.:in ei ollut täytynyt juuri muuttaa tyyliään, se oli vain odottanut tyynesti, että muu maailma saisi sen kiinni – ikään kuin koko ajan tietoisena tekemänsä musiikin hienoudesta.

Kun suuri yleisö oli lopulta löytänyt R.E.M.:in, portit olivat viimein auenneet suurmenestykselle. Yhtyeen ensimmäinen varsinainen hitti oli tummasävyisiin kuohuihinsa kuulijat vuonna 1987 upottanut The One I Love. Se ja vuonna 1988 julkaistulta Greeniltä napattu hittisingle Stand olivat kuitenkin vielä harjoittelua. Velat perittiin takaisin korkojen kera vuoden 1991 Out of Timella ja kuolemattomalla Losing My Religionilla.

Megahitiksi Losing My Religion on varsin outo kappale. Se on kuin jokin kummallinen viidakosta löytynyt eksoottinen eläinlaji, jota kukaan ei ollut aikaisemmin nähnyt, mutta joka häikäisee kauneudellaan. Kuin unohdettu unessa saatu ajatus, joka palaa yhtäkkiä mieleen täydellisenä ja itsestään selvänä.

Ensinnäkin sen pääasiallisena lead-soittimena ei ole kitara, syntetisaattori, piano tai edes viulu, vaan mandoliini. Soitin oli aikaisemmin ollut suosittu popissa lähinnä 1970-luvulla, jolloin se toi pääasiassa proge-levyille tai folk-vaikutteiseen rockiin uskottavan häivähdyksen viehättävän vanhanaikaista trubaduurihenkeä. Kun raskaan tervamainen grunge alkoi nostaa päätään Seattlen alkulimasta, mandoliini heleä sointi tuntui viimeiseltä reitiltä hittilistoille ja kriitikoiden vuoden paras levy -listoille.

Losing My Religionin eriskummallisin piirre taitaa kuitenkin olla sen sanoitukset. R.E.M. oli alusta lähtien tunnettu Michael Stipen kryptisistä, mumisevalla laulutyylillä esitetyistä lyriikoista. Losing My Religionilla Stipen ulosanti oli selkeää, mutta ei yhtään vähemmän arvoituksellista.

Muilla vuoden 1991 jättisingleillä laulettiin selväsanaisia ja banaaleja viestejä: “everything I do I do it for you”, “it doesn’t really matter if you’re black or white” tai “the future’s in the air, I can feel it everywhere, blowing with the wind of change.” Stipe puolestaan lauloi kuin jonkun ikivanhan, pölyisten papyruskääröjensä keskellä hitaasti sekoavan mystikon sanoja:

“Consider this
The hint of the century
Consider this
The slip that brought me
To my knees, failed”

Hänen sanansa ovat kuin labyrintti, johon ei voi olla eksymättä kerta toisensa jälkeen. Tuo labyrintti on täynnä puoliksi kuultuja kaikuja, eksoottisia lintuja pölyisissä häkeissä, palavia pensaita, avaimia, jotka eivät avaa yhtäkään ovea ja loputtomiin jatkuvia peilisaleja:

“I thought that I heard you laughing
I thought that I heard you sing
I think I thought I saw you try
But that was just a dream, try, cry, why, try
That was just a dream, just a dream, just a dream…”

Losing My Religionin mysteerit on kuitenkin puettu niin taitavasti kauniin melankolisen popin vaatteisiin, ettei kuulija takerru niihin. Näin ilmaistuna Stipen arvoitukset ja ristiriidat tuntuvat niin kovin luonnollisilta. Näinhän sen pitääkin mennä, on aina pitänyt.

Olennainen osa Losing My Religionia oli myös sen musiikkivideo, joka on yksi taidemuodon kaikkien aikojen mestariteoksia. Surrealistisista visioistaan tunnetun Tarsem Singhin ohjaama video oli viittausrikas ja värikylläinen yhdistelmä Andrei Tarkovskia, Da Vincia, hindulaisuutta, sosialistista realismia, homoeroottisuutta, raamattua, barokkilaista maalaustaidetta ja Gabriel Garcia Marquezin Ikivanha mies jolla oli valtavat siivet -novellia – sekä tietysti Michael Stipen ikonisiksi muodostuneita kädenliikkeitä ja lähes epileptistä tanssityyliä.

Heti R.E.M.:in ensimmäisestä levystä lähtien oli selvää, että tämä yhtye oli indierockin huippunimi. 1980-luvun kuluessa siitä kasvoi yksi aikansa hienoimpia rockyhtyeitä, mutta Losing My Religion oli kappale, joka teki siitä kuolemattoman.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!