Popklassikot 1987

#5 Prince – Sign O’ the Times

Prince sovittelee vanhemman valtiomiehen viittaa.

Armon vuonna 1987 Prince käveli vetten päällä. Liz Taylor oli julistanut leikkikaverinsa Michael Jacksonin Rockin, Popin ja Soulin Kuninkaaksi, mutta kaikki tiesivät kenen kutreille kruunu kuului. Kun lahjakkuus, työteliäisyys ja innoitus kipinöivät keskenään, syntyy sellainen luovuuden suurjännite, joka oli pitänyt Princen jatkuvassa liikkeessä Dirty Mind -albumista lähtien.

Mitä siis seuraavaksi?

Prince on aina ammentanut monenmoisista lähteistä, mutta Sign O’ the Times asettuu nimenomaan soul-tähtien perinteeseen, jonka mukaan jossain vaiheessa uraa kääriydytään vanhemman valtiomiehen viittaan ja käännetään katse sukupuolten välisistä asioista sukupolvikokemukseen.

Marvin Gaye, Curtis Mayfield ja Temptations muiden muassa olivat tehneet niin. Nyt Prince katsoi, että hänelläkin on velvollisuus jakaa näkemyksensä maailmanmenosta. Yhdysvaltain keskilännen kokoinen ego ehkä jopa vaati sitä.

”In France a skinny man
Died of a big disease with a little name
By chance his girlfriend came across a needle
And soon she did the same

At home there are seventeen-year-old boys
And their idea of fun
Is being in a gang called The Disciples
High on crack, totin’ a machine gun”

Voi voi sentään. Popkappaleelta ei kai ole reilua odottaa viiltävää yhteiskunta-analyysiä, mutta Princen huomiothan kuulostavat nolon ulkokohtaisilta, kohuotsikoista napatuilta.

B-osakin on suoraan tv-uutisista, mutta avaruussukkula Challengerin tuho sentään kirvoittaa jonkinlaisen oivalluksen ihmisluonnosta:

”It’s silly, no?
When a rocket ship explodes
And everybody still wants 2 fly”

Toisessa värssyssä retkahdetaan takaisin iltisretoriikkaan. Luonnonvoimat ovat julmia ja porttihuumeet kavalia. Minneapolis kärvisteli 1980-luvulla kemijärvimäisen rakennemuutoksen ja työttömyyden kourissa – jos on ihan pakko ottaa kantaa, eikö kotikaupungin varjoisilta kujilta olisi löytynyt mikrotason päivittelemistä?

Luultavasti Prince on vain liian itsekeskeinen ja omalaatuinen kaveri ns. todellisuuden kuvaajaksi saati kokonaisen sukupolven puhemieheksi. Mielikuvitusmaailmassaan liikkuessaan hän tekstittää usein ketterästi ja hupaisasti – jopa radikaalisti, kuten If I Was Your Girlfriendin sukupuoliroolipelissä. Sign O’ The Timesissakin hän on luontevimmillaan loppukevennyksessä:

”Let’s fall in love, get married, have a baby
We’ll call him Nate… if it’s a boy”

Entä se musiikki? Ei kai tämä mikään runoraati ole?

Sign O’ The Times kuulostaa siltä kuin mestari olisi ryhtynyt iltapuhteenaan veistelemään demoa ja hoksannut, että tästähän tulikin samalla valmista. Siitä narulle piukea konekomppi, hypnosekvenssi ja hajamielisesti murahteleva syntsa. Ja paljaan rangan päälle vielä bluesinkatkuisia kitaranulvahduksia, jotka kertovat enemmän ajastaan kuin riisillinen murheen litanioita. Varsinaisen äidinkielensä – sävelet, harmoniat, rytmit ja soundit – Prince hallitsee viimeistä idiomia myöten.

http://youtu.be/VUgGBb2gNBg