Popklassikot 1997

#5 Portishead – All Mine

Portishead-jengi fiiliksissä.

Portishead-jengi fiiliksissä.

Kuusitoistavuotiaana monet asiat muuttuvat. On jo päästy ripille. Lukio- tai ammattikoulutaival on alkanut. Vastakkaisen tai saman sukupuolen kiinnostavuusaste on noussut toden teolla. Musiikkimaku on alkanut asettua uomiinsa.

Pienessä länsiuusmaalaisessa taajamassa vuonna 1997 oli tapana kuunnella rankempaa musiikkia. Rageagainstthemachinet, faithnomoret ja kohti suursuosiota hiljalleen nousemassa olleet nu metal -bändit olivat kovien tyyppien juttuja. Mutta vuonna 1997 aukeni myös ovi maailmaan, jossa on ihan ookoo kuunnella balladeja sekä tunnelmoivampaa, maalailevampaa ja ei niin yksinkertaista musiikkia. Tuon oven takaa löytyivät muun muassa orkesterit nimeltä Portishead, Massive Attack ja Radiohead.

Kolmikko oli toki jo tuttu Music TV:llä pyörineiden hittivideoiden (Glory Box, Protection, High and Dry) ansiosta, mutta vuonna 1997 nämä bändit sekä musiikkityylisuuntaukset, kuten indierock ja triphop, hiipivät alitajuntaan.

Tai no, eivät ne mitään mihinkään hiipineet. Ne rysähtivät sinne kertaheitolla. Kun All Mine kantautui korviin ja koko Portishead-levy tehosoittoon ystävän suosituksesta, asia oli selvä. Tämä kappale on olennainen osa 1990-luvun loppuvuosien ajankuvaa.

Portishead-levystä ei ikinä tullut itselleni OK Computerin tai Isolan kaltaista ikisuosikkia. Levy oli raskas, synkkä ja painostava, mutta sen hienoimmat hetket jäivät kuitenkin pysyvästi mieleen. Niistä kirkkaimpana All Mine. Kappale on hidastempoinen eikä lainkaan hitikäs. Silti se on ainoa Portishead-single, joka on yltänyt Brittein saarten singlelistan kärkikymmenikköön.

Laulussa teki vaikutuksen sen erilaisuus. Se oli orkestraatioineen elokuvallinen, kuin suoraan italialaisesta mafiaelokuvasta, jonka mustavalkoisiin kuviin on livahtanut kauhallinen film noir -eleganssia.

All Mine liikkuu ahdistavan ja pakkomielteisen rakkauden maailmassa. Beth Gibbons laulaa kuin koko mafiaelokuvan lavastuksessa savuisen ravintolan nurkkaan käpertyneen naisen sielullaan, että sinun on pakko, kertakaikkisen pakko olla minun.

Ensimmäisessä säkeistössä ollaan vielä suht kiltisti malttamattomia, vaikka tuntuu, että mikään ei riitä.

“But when you smile / Oh how I feel so good
That I can hardly wait
To hold you / enfold you
Never enough / render your heart to me
All mine / you have to be”

Toisessa säkeistössä päästään everybreathyoutakemäisiin stalkkaustunnelmiin. Vaaniva, jännittynyt ja painostava tunnelma saa perusteensa.

”Make no mistake / you shan’t escape
Tethered and tied / there’s nowhere to hide from me
All mine / you have to be”

Portisheadin debyyttilevyltä löytyvällä Sour Timesilla Beth Gibbons lauloi, että kukaan ei rakasta minua, se on totta, ei niin kuin sinä. All Minen pakkomielteisyys on tavallaan uusi luku Sour Timesin kertojan elämässä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!