5 musiikkiaiheista väitöskirjaa, jotka tavallinenkin ihminen jaksaa lukea

Kvantitatiivinen tutkimus aeolilaisten kadenssien esiintymisfrekvenssistä tuvalaisessa kurkkulauluperinteessä? Kolmas rivi, neljäs hylly, alin rivi, kuudes vasemmalta.

Kvantitatiivinen tutkimus aeolilaisten kadenssien esiintymisfrekvenssistä tuvalaisessa kurkkulauluperinteessä? Kolmas rivi, neljäs hylly, alin rivi, kuudes vasemmalta.

Tutkijat ovat harvoin kykeneviä tai edes halukkaita popularisoimaan työtänsä. Kyseessä ei ole välinpitämättömyys muuta maailmaa kohtaan, vaan enemminkin ajan- ja rahanpuute sekä tutkimuspiirien varauksellinen suhtautuminen tiedejulkkiksia kohtaan. Liikkuminen erilaisten kielellisten maailmojen välillä ei myöskään ole aivan mutkatonta: artikkeli tiedejulkaisussa vääntyy kivuliaasti nasevaksi kolumniksi. Tämä kaikki on harmillista, koska akateemisissa instituutioissa ja muissa hautomoissa tehdään kiinnostavia asioita.

Toisaalta populaarikulttuuria ja musiikkia käsitteleviä väitöskirjoja julkaistaan laajemmillekin markkinoille silloin tällöin. Välillä työt julkaistaan sellaisenaan, välillä kevennettyinä ja virtaviivaistettuina. Tässä listauksessa Tricia Rosen ja Daniel Cavicchin teokset on stilisoitu, loput ovat puolestaan itse asiaa. Tutkijat haravoivat populaarikulttuurin maastoa monista kulmista, kuten sikermä tulee osoittamaan. Merkille pantavaa on myös se, että kaikkien töiden taustalla on aiheen parissa elettyä henkilöhistoriaa, ei vain kirjallista oppineisuutta.

Väitöskirjojen valintakriteerinä on ollut ennen kaikkea se, että niitä pystyy lukemaan tuntematta kyseistä tieteenalaa. Osa teoksista toki sisältää metodi- ja teorialukuja sekä paikoin koukeroista käsitteistöä, mutta jargon ei missään tapauksessa dominoi kokonaiskuvaa. Seuraavassa viisi väitöskirjaa, jotka tavallinenkin ihminen jaksaa lukea.

#5 Tricia Rose – Black Noise: Rap Music and Black Culture in Contemporary America (Wesleyan University Press, 1994)

Wu-Tang Clan.

Wu-Tang Clan.

Kirjan ilmestymishetkellä rap-maailmassa elettiin mielenkiintoisia aikoja. Edellisenä vuonna oli ilmestynyt merkkiteoksia, kuten Snoop Doggy Doggin Doggystyle ja Wu-Tang Clanin Enter the Wu-Tang (36 Chambers). Listoilla oli puolestaan keikkunut sellaisia artisteja kuin Vanilla Ice, Beastie Boys ja MC Hammer. Kirjoittaja Rosen kotikaupungissa New Yorkissa 1970-luvulla syntynyt rapin alkuräjähdys oli hajaantunut jo 1980-luvulla lukemattomiin erilaisiin tyyleihin. Kirjan kokonaisvaltainen otsikko on siis kunnianhimoinen.

Rose ei peittele sitä, että hän on luokkatietoinen ja feministinen vasemmistoälykkö. Rose käsittelee rap-musiikkia jälkiteollisen ajan pohjimmiltaan marginaalisena äänenä, vaikka rap murtautuikin valtavirtaan paitsi mustien myös valkoisten artistien toimesta. Feminististä kontekstia puolestaan hämmentää räikeästi miespuolisten rap-artistien roisi naiskuva. Rose tiedostaa ristiriidat ja käsittelee niitä kirjan eri vaiheissa. Poliittisten asetelmien lisäksi Rose pureutuu syvällisesti myös puhtaasti musiikillisiin seikkoihin, kuten samplereihin rapille ominaisena instrumenttina.

Hyvä (ala)kulttuuritutkija pystyy samaistumaan tutkimansa skenen fiilikseen, kuitenkin kriittisen etäisyyden säilyttäen. Tässä ja myös tavoittelemansa kokonaiskuvan rakentamisessa Rose onnistuu hyvin.

#4 Atte Oksanen – Haavautuva minuus: Väkivallan barokki kontrolliyhteiskunnassa (Tampere University Press, 2006)

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus.

”Kuolemasta tulee sanoituksissa absoluuttinen raja, jota vasten mies rakentaa elämäänsä. Juuri kuolema kytkee tien ja totuuden toisiinsa.”

Oksasen teos ei käsittele yksinomaan musiikkia. Se on enemminkin taiteesta, musiikista ja populaarikulttuurista ammentava kuvaus nyky-yhteiskunnan patologioista. Oksasen lähestymistapa on kuitenkin niin omaperäinen ja monin paikoin musiikkia sivuava, että Haavautuva minuus ansaitsi paikkansa tällä listalla. Harvassa lienevät myös väitöskirjat, joiden esipuheen päättää Type O Negative.

Oksasen mukaan elämme äärimmäisyyksien aikaa. Äärimmäisyyksiä hän lähestyy esimerkiksi Nine Inch Nailsin, Timo Rautiaisen, Mana Manan ja Viikatteen musiikin avulla. Musiikkia ja muita kulttuurisia artefakteja Oksanen pitää eräänlaisina sosiaalisen todellisuuden diagnooseina.

Raskaan suomenkielisen rockin kuva miehuudesta on lohduton: panssaroituneen miehen yksinäisyys on lähes kosmista. Samaa häpeää ja lukittumista Oksanen havaitsee myös Nine Inch Nailsin tuotannossa, jota hän kuvailee: ”Minuus värisee repaleisena tuulessa, jota puhaltavat koneajan demonit, iholla parveilevat kärpäset ja putkistosta päähän pulppuava paska.”

Väitöskirja luettavissa PDF:nä täällä.

#3 Petri Kuljuntausta – First Wave: A Microhistory of Early Finnish Electronic Music (Like, 2008)

Erkki Kurenniemi.

Erkki Kurenniemi.

Varhainen suomalainen elektroninen musiikki, musique concrète ja avantgarde ovat saaneet 2000-luvulla uutta näkyvyyttä Petri Kuljuntaustan teosten myötä. Järkälemäisen lähdemateriaalin turvin Kuljuntausta kartoittaa niin anekdootinomaisia tapauksia kuin laajempia kehityskulkuja, joiden myötä Suomessa syntyi pikkuriikkinen, mutta viriili avantgarde-maailma 1950- ja 1960-luvuilla.

Viime vuosisadan puolivälissä välineitä elektronisen musiikin tekemiseen oli lähinnä Yleisradion ja yliopistojen studioissa. Suomessa syntyi kuitenkin useita merkillepantavia julkaisuja, joista huomiota on edelleen herättänyt esimerkiksi Erkki Kurenniemen tuotanto.

Myös modernit klassiset säveltäjät, kuten Joonas Kokkonen ja Erik Bergman, ilmaisivat kiinnostuksensa tuoreisiin äänimaailmoihin. Suomessa vieraili alan merkkihenkilöitä, joista Karlheinz Stockhausen harkitsi jopa oman mökkisaaren ostoa Suomesta. Tekniikan Maailma julkaisi oppaita elektronimusiikin tekoon, ja M.A. Numminen järkytti kansainvälistä yleisöä esiityessään Sähkökvartetti-syntetisaattorin kanssa.

#2 Daniel Cavicchi – Tramps Like Us: Music and Meaning Among Springsteen Fans (Oxford University Press, 1998)

Bruce Springsteen.

Bruce Springsteen.

Daniel Cavicchin teos käsittelee ennen kaikkea faniuden olemusta. Faniuteen on aikojen saatossa suhtauduttu monin tavoin: kriittiset äänet ovat nähneet sen pakonomaisena ja alistuvana fanaattisuutena, toiset puolestaan ovat nähneet faniyhteisöt ja niiden merkitysmaailmat elämää rikastuttavina kokemuksina. Kirjoittaja Cavicchi kuuluu jälkimmäiseen ryhmään: musiikkifanius on tuonut hänelle tärkeitä ihmissuhteita ja auttanut vaikeiden aikojen yli. Cavicchille fanius on enemmän uskontoa kuin politiikkaa. Tämä käsitys kumpusi myös Cavicchin haastattelemin fanien kokemuksista: Springsteenin keikkoja kuvailtiin usein uskonnollisen terminologian avulla.

Bruce Springsteen on faniuden kohteena poikkeuksellinen megatähti, koska hän ei edusta eskapismia ja glamouria perinteisessä mielessä. Cavicchi näkee, että Springsteen haastaa jaottelut esittäjän ja yleisön sekä tuottajan ja kuluttajan välillä. Tilanteessa on hassua nurinkurisuutta: Springsteen yrittää olla arkinen katujätkä, kun fanit puolestaan pysyvät sellaisina kuin ovat – idolinsa matkimisen sijaan. Springsteenin onnistumista ei ole kuitenkaan syytä epäillä: hänen ilmaisunsa koskettaa ihmisiä yhä hämmästyttävän henkilökohtaisella ja elämänmakuisella tavalla.

#1 Ahti Nikkonen – Ravintolamuusikon ammatin nousu ja tuho (Suomen Etnomusikologinen Seura, 2004)

Rampe ja Naukkis.

Rampe ja Naukkis.

”Tutkiminen ja säveltäminen ovat luomisprosesseja, joilla on mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä. Tämän olen itse kokenut viime vuosien aikana harrastaessani iskelmien säveltämistä ja tutkimusta rinnakkain.”

Iskelmälaulajien palkkasoturit, cover-bändit, freelance-soittajat ja ravintolamuusikot eivät paistattele musiikkimaailman parrasvaloissa, mutta he edustavat joka tapauksessa musiikillisen viihdyttämisen kovaa ydintä: he ovat tunnollisia ja rautaisen ammattimaisia yleisön palvelijoita. Nämä muusikot elävät epävarmaa ja liikkuvaa elämää, johon reagoidaan erilaisin elämäntapavalinnoin. He olivat pätkä- ja silpputyöläisiä jo kauan ennen nykyisen portfoliokulttuurin syntyä. Väitöskirjan tekijä Ahti Nikkonen on itsekin taustaltaan muusikko, joka tuntee ravintolat myös baarimikon näkökulmasta.

Nikkonen kirjoittaa selkeästi ja ymmärrettävästi. Hän tarkastelee laajasti sekä alkoholipolitiikan, työn että elämänpolitiikan muutoksia. Aiheeseen sopien kirjan luvut on nimetty musiikkikappaleen etenemistä mukaillen: introsta teeman kehittelyyn, kertosäkeeseen ja loppusoittoon. Väitöskirjassa antoisinta on sen antama historiallinen perspektiivi, joka valaisee esimerkiksi suomalaisen kevyen musiikin siirtymiä jazzin, iskelmän ja rockin välillä.

Väitöskirja luettavissa PDF:nä täällä.

Bonus! Janne Rintala ja Mikko Ropponen – Uuden, musiikkialalle pyrkivän artistin kohdalla tehtävä imagon rakennus: case Arttu Wiskari (Laurea-ammattikorkeakoulun liiketalouden koulutusohjelma, 2009)

arttu_wiskari

Tuntematon tutkimuskohde.

Myös Arttu Wiskari on ollut tieteellisen tutkimuksen aiheena. Ei nyt kuitenkaan väitöskirjan, mutta kyllä Laurea-ammattikorkeakouluun tehdyt liiketalouden opinnäytetyötkin ovat tiedettä.

Toinen opinnäytetyön tekijöistä on Wiskarin yhtyetoveri Janne Rintala, jonka kanssa hän on tehnyt esimerkiksi Mökkitie-hittinsä. Tutkimuksessa todetaan muun muassa seuraavaa: ”Lähtökohtana ollut idea Arttu Wiskarin positioimiseksi koko kansan reissumieheksi, joka kiertää ympäri Suomea laulamassa tarinoitaan näyttää siis toimivan. Artisti koettiin ammattilaisten silmissä uskottavana ja elämää nähnyt ulkoasu Wiskarin tarinaa tukevana.” Opinnäytetyö on tehty vuonna 2009 ennen Wiskarin radiohittejä.

Opinnäytetyö luettavissa PDF:nä täällä.