Viisi hienoa artistia, jotka ovat julkaisseet liikaa kokoelmia

Morrissey, tuhma setä – kokoelmien julkaiseminen saa riittää!

Kun Morrissey ilmoitti julkaisevansa 25. huhtikuuta uuden kokoelmalevyn The Very Best of Morrissey, fanien leuat loksahtivat auki, joskaan eivät ihan artistin toivomasta syystä.

Voiko olla, ettei Morrissey muista edellisen julkaisunsa olleen myös kokoelma, viime levyjen b-puolikappaleita yhteen koonnut Swords (2009)? Ja että edellisestä varsinaisesta hittikokoelmastakaan ei ole aikaa kuin kolme vuotta?

Mikä turhauttavinta, uuden kokoelman kappalelista on kuin arpomalla laadittu, ja se ohittaa kokonaan indiepopin kummisedän viimeisen viidentoista vuoden aikaisen tuotannon.

Morrisseyn tapauksessa yksi selitys kokoelmien paljoudelle ja vaihtelevalle laadulle on jatkuvasti vaihtuva levy-yhtiö: Moz on soolouransa aikana levyttänyt ainakin kuudelle eri levymerkille.

Haluamme kuitenkin uskoa, että artistilla itselläänkin on päätösvaltaa sen suhteen, mitä hänen tuotannollaan tehdään. Niinpä olemme tässä artikkelissa tapojemme vastaisesti vähän ilkeitä Morrisseylle ja neljälle muulle artistille, jotka olemme valmiita asettamaan kokoelmienjulkaisukieltoon.

1. Kauko Röyhkä

Kauko Röyhkää on kutsuttu Suomen Morrisseyksi, eikä syyttä. Kumpikin miehistä tekee musiikillisesti sangen perinteistä mutta sanoituksiltaan haastavaa ja provosoivaa kitararockia, ja herrat ovat ilmeisiä sielunsukulaisia hiustyylin perusteella.

Sukulaisuutta löytyy myös kokoelmarintamalla. Röyhkältä on tämän vuosituhannen puolella julkaistu kuusi kokoelmaa, saman verran kuin varsinaisia studiolevyjä – ja niihin on laskettu mukaan yhteislevyt Riku Mattilan, Mikkelin kaupunginorkesterin ja Rättö & Lehtisalon kanssa.

Levy-yhtiöteknisistä syistä (Röyhkä on levyttänyt laskentatavasta riippuen ainakin viidelle eri merkille) johtuen suurin osa Röyhkän kokoelmista on perin turhauttavia.

Kauko Röyhkä & Narttu -kokoonpanon levytyksistä koottuja paketteja on neljä: Kulta-aika (1986), Extra (1988), Talo meren rannalla (1996) ja Menneisyyden taikaa etsimässä 1980–1990 (2009). 1990-luvun EMI-levytykset on niputettu kahdelle Pohjoinen taivas -kokoelmalle (1997 ja 2000), ja Ranka-merkille tehty parhaimmisto löytyy levyltä Selkäranka 1996–2004 (2004).

Näiden lisäksi on olemassa muun muassa kaksi 20 suosikkia -sarjassa julkaistua, ulkoasultaan melko karua kokoelmaa, Lauralle (1998) ja Talo meren rannalla (2002), jota ei missään nimessä pidä sekoittaa vuonna 1996 julkaistuun samannimiseen kokoelmaan!

Lähimmäksi koko uran järkevästi yhteen niputtavaa pakettia pääsevät Räyhähenki muistelee (2000) ja Lauluntekijä (2006), mutta ensimmäiseltä puuttuu mm. 80-luvun olennainen hitti Majavalakki, jälkimmäinen taas sivuuttaa hienon Jumalan lahja -albumin melkein kokonaan.

Kattavan Röyhkä-kokoelmaboksin kasaaminen viimein olisi kulttuuriteko ja säästäisi monen fanin hermoja.

Studioalbumien ja kokoelmien suhde: 23/14

Useimmin kokoelmilla esiintyvä kappale: Lauralle 8/14

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kauko Röyhkä & Narttu – Lauralle (Tavastialla 1985)

2. Abba

Kokoelmistaan yhtye tunnetaan, voisi Abba vastata vinoiluumme. Yhtyeen myydyin levy – ja Abban kaikkia levyjä on myyty paljon – on kokoelma, Abba Gold: Greatest Hits (1992), joka kuuluu myös maailman kolmenkymmenen myydyimmän albumin joukkoon.

Vaikka yhtyeen jäsenet näyttäytyvätkin toisinaan julkisuudessa yhdessä, ja paluuhuhut kiertävät netissä tasaisin väliajoin, uutta musiikkia vuonna 1982 levytysuransa lopettaneelta Abbalta on turha odottaa.

Siltikään yhtyeeltä ei tarvitsisi jatkuvasti tupata markkinoille uusia kokoelmia. 2000-luvulla niitä on ilmestynyt jo kolme: The Definitive Collection (2001), 18 Hits (2005) ja Number Ones (2006). Jokaisella kolmella kokoelmalla esiintyviä kappaleita on yhdeksän, ja ABBA on 2000-luvun myötä julkaissut enemmän kokoelmalevyjä kuin studioalbumeja.

Sitä ei oikeuta edes yksi historian pisimmistä loistavien popsinglejen putkista.

Studioalbumien ja kokoelmien suhde: 8/10

Useimmin kokoelmilla esiintyvä kappale: Mamma Mia, SOS ja Waterloo 8/10

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Abba – SOS (1975)

3. Dingo

On oletettavaa, että 80-luvun suosituimmalta suomalaisyhtyeeltä on julkaistu monta kokoelmaa, mutta Dingon suhdeluku kokoelmien ja studiolevyjen välillä uhmaa Abbaakin.

Dingo julkaisi loiston päivinään kolme albumia, joita seurasi yksi 90- ja kaksi 00-luvulla tehtyä paluulevyä. Kokoelmia bändiltä on sen sijaan julkaistu kahdeksan, eikä siinä kaikki. Jos otetaan huomioon, että kolme kokoelmista on tupla-cd:itä ja yksi jopa triplalevy, Dingon kuuden levyn mittainen ura on koottu kolmelletoista cd:lle.

Armoa voimme antaa sen verran, että myönnämme triplakokoelman Kunnian päivät 1983–1986 olevan laadukas boksi, joka niputtaa hyvin yhteen kaiken 80-luvun Dingo-materiaalin. Toisaalta taas jokainen yhtyeen kokoelmista ohittaa 2000-luvun levyt, joten voidaan hyvällä syyllä väittää, että Dingon neljästä ensimmäisestä albumista on koottu kolmetoista kokoelmalevyä.

Se on aivan varmasti liikaa.

Studioalbumien ja kokoelmien suhde: 6/8

Useimmin kokoelmilla esiintyvä kappale: Autiotalo, Sinä ja minä, Rio ohoi, Jokainen aamu, Levoton tuhkimo ja Nahkatakkinen tyttö 7/8

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Dingo – Levoton tuhkimo (Helsingin jäähallissa 1986)

4. Aerosmith

Aerosmith malttoi odotella kuuden studioalbumin ajan ennen ensimmäisen kokoelmansa julkaisemista. Vuonna 1980 julkaistun Greatest Hitsin myötä portit aukesivat, ja sen jälkeen moniongelmaisilta stadionkukoilta on ilmestynyt enemmän kokoelmia kuin studiolevyjä.

Steven Tylerin, Joe Perryn ja kumppaneiden tapauksessa uran jatkuvasta uudelleenpaketoimisesta ei voi syyttää vaihtuvia levy-yhtiöitä: Aerosmith aloitti levytysuransa Columbian huomassa, ja yhtye palasi sinne hypättyään Geffenin kelkkaan vuosiksi 1985–1993.

Nämä kaksi yhtiötä ovat pitäneet huolta, etteivät Aerosmith-kokoelmat lopu maailmasta. 80-luvulla niitä julkaistiin kaksi, 90-luvulla neljä ja viime vuosikymmenellä kuusi (seitsemän, jos Young Lust -kokoelman uusintapainos Gold lasketaan mukaan).

Loogisesti päätellen tällä vuosikymmenellä on luvassa peräti kahdeksan kokoelmaa Bostonin pahoilta pojilta, ja kappas: ensimmäinen niistä, Tough Love: Best of the Ballads, onkin kaupoissa 10. toukokuuta!

Studioalbumien ja kokoelmien suhde: 14/13

Useimmin kokoelmilla esiintyvä kappale: Dream On 8/13 (Walk this Way 4 kertaa Run-D.M.C:n kanssa levytettynä versiona ja 5 kertaa alkuperäisenä)

http://www.youtube.com/watch?v=DImVXsViDIU

Aerosmith – Dream On (Riossa 1984)

5. Morrissey

Niin, Morrissey, jonka yhdestoista kokoelmalevy The Very Best of ilmestyy 25. huhtikuuta. The Smiths-solistin ura on täynnä vaihtelevan tasoisia ja vaihtelevaa tarkoitusta palvelevia kokoelmia.

Osalla niistä on olennainen rooli Morrisseyn diskografiassa, kuten Viva Hate -soolodebyytin (1988) sisarteoksella, alku-uran sinkut yhteen koonneella Bona Dragilla (1990) ja sen eräänlaisella jatko-osalla Swords, jonka harvinaiset raidat päihittävät kevyesti viimeisimmän Moz-albumin Years of Refusal (2009).

Suurin osa niistä on puolestaan aivan käsittämättömiä, kuten skitsofreeninen World of Morrissey (1995), joka ei osaa päättää ollako hittikokoelma vai keräilijöille suunnattu erikoisjulkaisu.

Surullisinta tilanteessa on, että miehen urasta olisi koottavissa erinomainen singlekokoelma. Sen sijaan luvassa on taas yksi turha ja omituinen Morrissey-levy lisää.

Studioalbumien ja kokoelmien suhde: 9/11

Useimmin kokoelmilla esiintyvä kappale: Suedehead ja Everyday Is Like Sunday 7/11

http://www.youtube.com/watch?v=0AvuweztG4Q

Morrissey – Suedehead (1988)


Kuka artisti tai mikä yhtye on mielestäsi pahin kokoelmarikollinen? Kerro se alla kommenteissa.