Leevi and the Leavings Top 40

#5 Elina, mitä mä teen? (1988)

LeeviHäntä

Se voit olla myös sinä.

”Eikö elämässä riitä mikään?
Eikö hellittäisi hetkeksikään mieletön kierre?”

Kuten Antti Lähde juttusarjan avanneessa kirjoituksessaan osoitti, on Gösta Sundqvist nimennyt huomattavan määrän laulujensa hahmoista. Tässä mielessä Sundqvist on siis samoilla linjoilla Tom Waitsin kanssa, jonka mukaan onnistunut kappale sisältää usein ihmisen (tai kaupungin) nimen. Laulussa nimen saanut hahmo muuttuu lihaksi ja vereksi, eläväksi olennoksi, jonka tarinaan voimme paremmin samaistua. Nimet lauluissa yhdistyvät nimiin omissa todellisuuksissamme. Tunnenhan minäkin Annikan, Elinan, Lauran ja jopa yhden Marjo-Riitankin. Nämä laulujen ihmiset voisivat siis olla keitä tahansa.

Häntä koipien välissä -albumilla (1988) ilmestynyt Elina, mitä mä teen poikkeaa useimmista Leevi and the Leavings -kappaleista siinä, että siitä on hyvin vaikea löytää pienintäkään humoristista juonnetta. Ellei sellaiseksi sitten halua jollain kierolla tavalla lukea sen säkeistö säkeistöltä syvenevää tragediaa, joka vetää epäreilussa lohduttomuudessaan vertoja jopa Lars von Trierin Dancer in the Dark -elokuvalle.

Tuota tragediaa keritään kertojan toimesta auki kierros kerrallaan, kunnes päästään nykyhetkeen. Samalla syiden, seurausten ja sattumien ketju kiertyy tarinan henkilöiden ympärille yhä tiukemmin. Olosuhteet saavat kertojan vangikseen, eikä ulospääsyä enää löydy. Arki muuttuu jatkuvaksi paineeksi: huoleksi toimeentulosta, omasta ja lapsien tulevaisuudesta, kasvavaksi arvottomuuden tunteeksi. Se on kierre, joka tuppaa imaisemaan mukanaan vahvimmatkin meistä.

Mutta vaikka Elina, mitä mä teen ei kuulu Leevi and the Leavingsin humoristisimpaan tuotantoon, on se silti linjassa Gösta Sundqvistin lauluissaan hahmottelemien tarinoiden kanssa. Näissä lauluissa ääneen pääsevät usein ihmiset, joille harvemmin tarjotaan puheenvuoroa. Ihmiset, joiden tarinoita harva välittää omassa arkipäiväisessä todellisuudessaan kuulla. Näiden laulujen tarinat voisivat olla elävästä elämästä. Ne kuiskivat takaraivossamme ikävästi muistuttaen, millainen on se upea vapauden nimeen vannova maailma, jossa jokainen on pian oman onnensa varassa.

Elinan kaltaiset kappaleet ovat muistutuksia elämän arvaamattomuudesta, siitä, miten positiivisuus ja sitkeä yrittäminen ei välttämättä aina riitä. Onnekkaita ovat ne, jotka saavuttavat elämässään haluamansa. Silti joukossamme on aina myös vähemmän onnekkaita. Näinä irtisanomisten ja yhteiskunnan turva- ja tukiverkostoihin kohdistuvien hyökkäysten aikoina nämä kappaleet toimivat omatuntonamme. Elinan tärkeä viesti onkin, että näin voisi käydä (lähes) kenelle tahansa meistä tavallisista tallaajista.

”Kuinka nopeasti kaikkoaakaan rahat ja maine”

Näköalattomuudestaan ja pohjattomasta murheellisuudestaan huolimatta Elina, mitä mä teen on oudon terapeuttinen kappale. Göstan hellä ja empaattinen ääni on kuin olkapäälle laskettu käsi. Se ei ehkä ratkaise ongelmia, mutta muistuttaa edes hetken siitä, ettei ole yksin.

Sitten on vielä kappaleen kaunein hetki, joka on säästetty aivan viimeisille sekunneille. On lohdullista ajatella, että kappaleen outro on valonpilkahdus tunnelin päässä. Ehkä se on pimeää talvea seuraava kevään kajo. Tai ehkä se on Elinan vastaus.

”Elina, mitä mä teen?”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!