Viisi 90-luvun brittipopyhtyettä, jotka olisivat suositumpia nyt

Puressence - suosittu Kreikassa.

Yleisen käsityksen mukaan 90-luvulla ei ollut mahdollista heittää ilmaan tyhjää siideripulloa ilman, että se olisi laskeutuessaan kolahtanut brittipopyhtyeen jäsenen kalloon.

On mahdollista, että tämä päti vain Lontoon Camdenissa ja Helsingin Punavuoressa, mutta vähintääkin on totta, ettei kukaan länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa toissa vuosikymmenellä elänyt joutunut kärsimään brittiläisen ja brittivaikutteisen popin alitarjonnasta.

Vanha viisaus myös kertoo, että jokaista Oasiksen ja Radioheadin kaltaista miljoonia myynyttä yhtyettä kohden oli tusina kakkosdivisioonan kitarapartioita kuten Elastica ja The Bluetones – joista ensimmäisen esikoislevy toki oli aikoinaan kaikkien aikojen nopeimmin myynyt brittidebyytti, ja joista jälkimmäinen sai omalla esikoisalbumillaan tönäistyä Oasiksen pois brittilistan kärjestä.

Usein jää kuitenkin kertomatta se hirvittävä tosiseikka, että jokaista Elasticaa ja Bluetonesia seurasi joukkueellinen Menswearin ja Echobellyn kaltaisia c-luokan yhtyeitä, joiden tennarien kannoissa roikkui vielä pubin täydeltä porukkaa, jotka musisoivat bändeissä kuten Cud, Thurman, World of Twist, The Bridewells ja My Life Story. Todennäköisesti myös näiden ihmisten serkuilla oli lukuisia yhtyeitä.

Hillitön ylitarjonta koitui monen kohtaloksi, mutta mukaan mahtui myös yrittäjiä, jotka olivat yksinkertaisesti väärässä paikassa väärään aikaan. Nyt esittelemme viisi brittipopyhtyettä, jotka mielestämme olisivat menestyneet paremmin 2010- kuin 90-luvulla.

1. Puressence

Jos White Liesin kakkoslevy Ritualin kaltainen väljähtänyt stadiongoottivitsi yltää brittilistalla kolmannelle sijalle, tällä vuosikymmenellä olisivat taatusti menestyneet myös manchesterilaisen Puressencen nimetön esikoislevy (1996) ja sitä seurannut Only Forever (1998). Olihan yhtyeen dramaattisessa paatoksessa tuhannesti enemmän ideaa ja tunnetta kuin White Liesin kliseemössössä.

Ei sillä, Puressence on edelleen olemassa ja nauttii jostain syystä huippusuosiota Kreikassa. Kotimaassaan heillä tuskin on enää listoille asiaa, ellei yhtye onnistu taas tekemään 90-luvun huippuvuosiensa kaltaisia pimeyden ja valon välillä tasapainottelevia pophelmiä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Puressence – All I Want (1998)

2. Ultrasound

Kun 80-luvun lopulta asti keikkaillut ja omakustanteita julkaissut Ultrasound viimein nappasi levytyssopimuksen Nude Recordsin kanssa vuonna 1997, hypeä päätettiin rakentaa julkaisemalla neljä singleä ennen varsinaista esikoislevyä. 90-luvun tyyliin osa niistä julkaistiin kahdessa eri cd-formaatissa, ja bändillä riitti tekemistä jo pakollisten b-puoliraitojen tehtailemisessa.

Siinä vaiheessa, kun kunnianhimoinen debyyttialbumi Everything Picture saatiin pihalle pari vuotta myöhemmin, Ultrasound olikin valmista kauraa hajoamaan.

Sen lisäksi, että Ultrasoundin progressiivisen ja mielikuvitusrikkaan kitarapopin olisi pitänyt olla suositumpaa ihan millä tahansa vuosikymmenellä, nykypäivänä yhtyeellä olisi ollut puolellaan internet lukemattomine musiikkiblogeineen. Ehkä niiden myötä yhteyttä potentiaaliseen fanikuntaan ei olisi tarvinnut etsiä kymmentä vuotta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Ultrasound – Floodlit World (1998)

3. The Field Mice

Vuonna 2011 voi olla vaikea käsittää, että sielunsukulaisuus 80-luvun hempeään indiepoppiin ja vaikutteet saman vuosikymmenen syntetisaattorimusiikista ovat voineet toimia todistusaineistona yhtyettä vastaan. The Drumsin elämä olisi ollut paljon vaikeampaa 90-luvun alussa, eikä helppoa ollut Field Micellakaan.

Kaksi mini-lp:tä, yhden albumin ja lukuisia singlejä julkaisseiden hiirulaisten urasta kertoo paljon, että vuonna 1999 ilmestynyt tuplakokoelma Where’d You Learn to Kiss that Way myi enemmän kuin yksikään bändin varsinaisista levyistä.

Vuonna 1991 hajonneen Field Micen myyntiluvut olisivat varmasti olleet kohdillaan nyt, kun C86-henkisen indien, New Order -elektropopin ja shoegazing-kitaroiden yhdisteleminen on suoranainen menestysresepti.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

The Field Mice – It Isn’t Forever (1990)

4. Gene

Lontoolaisen Genen voi väittää aikanaan olleen jopa kohtalaisen suosittu yhtye, saihan kvartetti kaksi albumiaan brittien kymmenen kärkeen. Tämä tapahtui siitä huolimatta, että bändi joutui kohtaamaan jatkuvia syytöksiä liialliselta The Smithsiltä ja Morrisseylta kuulostamisesta.

Muun muassa Wild Nothing ja Cats on Fire kiittänevät onneaan, ettei vastaava logiikka päde enää tänä päivänä. Loistavasta Vauxhall & I -albumista (1994) huolimatta Morrissey muistettiin brittipopin kultakaudella lähinnä puolidementoituneena rasistina ja nyrkkeilyn ystävänä. 2000-luvulla Mozista on taas tullut rakastettu indien kummisetä, jonka jälkiä on lupa seurata.

Kun Gene kirjaimellisesti yritti samaa vuosituhannen taitteessa, seurauksena oli yhtyeen hajoaminen. Los Angeles oli Morrisseylle ponnahduslauta uran uuteen vaiheeseen. Enkelten kaupungissa nauhoitettu konserttilevy Rising for Sunset puolestaan tiesi Genelle lopun alkua.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Gene – We Could Be Kings (1997)

5. The Beta Band

Psykedeelistä ilottelua modernilla kulmalla, elektronista folkia, räikeitä äänikollaaseja ja kaiken ytimessä tarttuvia popmelodioita – kuulostaako tutulta, Animal Collective?

The Beta Band lasketaan ehdottomasti 90-luvun yhtyeeksi, vaikka kaksi orkesterin kolmesta albumista julkaistiinkin 2000-luvun puolella. Yhtyeen maine perustuu nimittäin pitkälti alku-uran kolmeen kokeelliseen ep-julkaisuun ja niistä tehtyyn kokoelmaan, nimeltään osuvasti The Three E.P.’s – kyseinen kokoelma mainitaan Nick Hornby -filmatisoinnissa Uskollinen äänentoisto!

Kolme top 20 -albumia ja Radioheadin kanssa tehty kiertue ovat toki hienoja suorituksia miltä tahansa yhtyeeltä, mutta tämän vuosikymmenen avomielisessä musiikki-ilmastossa Beta Bandin ura olisi voinut hyvinkin jatkua paljon, paljon pidempään. Onni onnettomuudessa on laulaja Steve Masonin viime vuonna julkaistu upea sooloalbumi Boys Outside, jolle voi pedata pikkuklassikon asemaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

The Beta Band – Dry the Rain (1997)

Jos jäit tämän luettuasi hinkumaan lisää 90-luvun brittipoppia, sitä on tarjolla artikkeliin liittyvällä soittolistallamme.