Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#48 Aaron & Bryce Dessner

Aaron ja Bryce Dessner – vain sukulaiset ja National-superfanit osaavat sanoa kumpi on kumpi.

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: Veljeksiä ja armon sisaria. The Sisters of Mercy Tavastialla ensi tiistaina!

The Nationalin konsertteja ja haastatteluja seuranneena en voi mitenkään uskoa, että Dessnerin veljeksiä harmittaisi, jos he saisivat tietää tulleensa niputetuksi yhdeksi neroksi tässä juttusarjassa.

Aaron voisi toki harmistuakin, sillä suurin osa yhtyeen musiikista on hänen käsialaansa. Toisaalta Nationalin tunnetuin laulu Fake Empire on Brycen sävellys.

Joka tapauksessa niin lavalla kuin julkisuudessakin Dessnerin veljeskaksikko tuntuu täydentävän toisiaan ja nauttivan täysin rinnoin uuden luomisesta yhdessä, oli kyse sitten Nationalin musiikista, levy-yhtiö Brasslandin pyörittämisestä tai The Long Countin kaltaisesta poikkitaiteellisesta projektista. Aikaa on löytynyt myös esimerkiksi erinomaisen Dark Was the Night -kokoelman tuottamiseen.

Viininhuuruisesta talviunesta herännyttä nallekarhua lavalla muistuttava Matt Berninger ja hänen kryptiset sanoituksensa ovat suuri osa Nationalin viehätystä.

Mattilla ja viinipullolla olisi kuitenkin melkoisen yksinäistä ilman Dessnerin veljesten uljaita sävellyksiä, puhumattakaan heidän kitarakuvioistaan, jotka yltävät avantgardistisesta melusta mieltäylentävään pophelinään.

The National on löytänyt Amerikan musiikilliselta kartalta paikan, jossa urbaani melankolia ja sydänmaiden karu romantiikka kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Muut yhtyeen jäsenet olivat varmasti retkikunnassa mukana, mutta veikkaanpa, että Bryce toi kartan ja velipoika Aaron kompassin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Justin Vernon (Bon Iver) ja Aaron & Bryce Dessner – Big Red Machine

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress