2000-luvun ulkomaiset pophelmet

#47 The Streets – It’s Too Late (2002)

Kuvateksti.

Novelisti Skinner.

Mike Skinner käänsi kokonaisen genren kuvaston ympäri tekemällä siitä arkisen ja samalla mykistävän tuoreen.

”She said, ’Meet me at the gates at 8
Leave now, don’t be late’
She said one day she’d walk away
’Cause I was always late”

Syksyllä 2002 olin 19-kesäinen pojankloppi, joka kuvitteli tietävänsä ihmissuhteista ja elämästä jotain. Olin juuri siinä iässä, että kaikki oli helposti kovin innostavaa ja uutta, ja asioista pystyi vielä innostumaan ilman kokemuksen mukanaan tuomaa vertailua ja asioiden arkistumista.

Mistään en kuitenkaan tulisi enää tuon vuoden aikana innostumaan niin paljon, kuin kappaleesta, jonka kuulin eräänä syysiltana autoradiosta. Harvasta biisistä tai sen esittäjästä on jäänyt yhtä voimakkaasti mieleen ensimmäinen kuuntelukerta. Istuin auton takapenkillä ällistyneenä ja halusin kuulla kappaleen heti uudelleen. Onneksi Radiomafian Upteekki-ohjelman juontaja sanoi nimen vielä kappaleen päätyttyä, joten voin painaa sen mieleeni: The StreetsIt’s Too Late.

Mike Skinnerin arkisesti rullaava, tuotannoltaan kotikutoinen ja työväenluokkaisella brittiaksentilla kertoma tarina menetetystä lemmestä ei ollut mullistavaa pop-musiikkia, koska se oli ilmeisen tarttuva tai musiikillisesti monipuolinen. Se oli sitä, koska se edusti kaikkea sitä mistä 2000-luvun alun musiikissa oli puute: vilpittömyyttä, yksinkertaisuutta ja tinkimätöntä halua tehdä jotain tuoretta.

It’s Too Late on äkkikuuntelulla periaatteessa aivan samaa UK garagea, kuin muut tyylisuunnan aikalaisensa, mutta jokainen, joka uhraa hetkeäkään Skinnerin tarinankerronnalle ja kappaleen tuotannon rosoisuudelle, ymmärtää, että kyseessä koko genren mullistava esitys.

Ennen The Streetsiä garagen keskiössä olivat kärjistetysti ilmaistuna hedonismi, viileys, kliinisyys ja yksinkertainen eskapismi. Kaikki nämä ovat mahtavia hauskanpidon ja viihteen ainesosia, mutta Mike Skinnerin kunnianhimoisena projektina oli kääntää koko konsepti, jossa hurmosta ja nautintoa kaupataan klubbaajille, päälaelleen ja luoda musiikkia, joka ei kertoisi heille klubien tarjoamasta unohduksesta ja onnesta, vaan joka kertoisi heistä itsestään –ihmisistä, jotka tekevät ja kokevat sen maailman, joka klubeja ympäröi.

Sillä Mike Skinner on novellikirjailija biittinikkarin valeasussa. It’s Too Laten sisältäneen Original Pirate Materialin yksinkertaiset kertomukset tuntuivat aikoinaan inhimillisiltä ja huomattavasti lähestyttävämmiltä kuin garagen tai muiden klubimusiikin alalajien puhtaan eskapistiset transsihokemat. Ja kaiken tämän Skinner toteutti kovin mutkattomasti.

”I didn’t know that it was over
’Til it was too late, too late
But if I ever needed you
Would you be there?”

The Streets teki musiikkia, joka rikkoi ideaalit ja illuusiot ja kertoi siitä mikä todella merkitsee: ystävistä, jokapäiväisistä suhteista, menetyksistä, omista mokista selviämisestä, musiikin kuuntelemisesta ja Playstation-peleissä voittamisesta. Pienistä hetkistä, joiden vuoksi elämä merkitsee jotain. Siksi se myös kolisee edelleen yhtä lujaa, kuin silloin 19-vuotiaana.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
The Streets – It’s Too Late

Bonus!

The Streetsiltä äänestettiin myös kappaleita Don’t Mug Yourself, Has It Come to This, Let’s Push Things Forward ja Turn the Page.

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress