2000-luvun kotimaiset pophelmet

#46 Emma Salokoski Ensemble – Veden alla (2008)

(Säv. Eero Heinonen, san. Emma Salokoski)

Emma Salokoski, poikkeuksellisesti veden yllä. (Kuva: Tomi Palsa)

Sukelletaan pinnan alle kohti voimaannuttavaa rakkautta ja vedenalaista satufantasiaa.

”Joo, mä tiedän, on veden pinta kaukana
En nää pohjaan, en näe onko sen alla
Haukia tai haita
Jotka mut voi kerralla hotkaista

Mut sä näät pintaakin syvemmälle
Sä viet mukaan
Saat minut uskaltamaan sun kaa
Niin vaarallisesti
En oo koskaan mä sukeltanut

Veden pintaa keihään lailla
Halkoo hahmosi jäntevä
Sulava, valuva
Vahva, vakuuttava, vaikuttava
Niin sä viet varmalla otteellasi
Aina vaan kauemmas rannan

Turvasta ja mua huimaa ja pelottaa mut
Siinä sun äänes mua rauhoittaa
Sä saat mun salaisen voiman
Nyt heräämään enää
En tahdo piiloon mä juosta
En aina takertua, päästän irti nyt
Aion karata”

Emma Salokosken Veden alla -kappale on vaikea kommentoitava. Toisin kuin suurin osa kaikesta muusta kuuntelemastani musiikista, Veden alla on teos, josta kaikki tuntuvat pitävän. Kaikki ystävistä vanhempiin, puolisoon, puolison vanhempiin, isovanhempiin, tv-ohjelmiin ja radiokanaviin. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään helposti nieltävä radiohumppa, vaan rehellisesti syvällinen ja koskettava biisi, joka menee pintaa syvemmälle ja vie kuulijan mukanaan.

Eero Heinosen vienosti melankolisen ja toiveikkaan välillä seilaava pianomelodia sekä Salokosken hauras tulkinta ja koskettava teksti tekevät kappaleesta kotimaisen helmen. Siinä missä kappale piirtää kaunista kuvaa vedestä elementtinä, se on ennen kaikkea vaikuttava rakkauslaulu, joka kertoo rakkaalleen kuinka helppoa on olla rohkea pelottavassakin paikassa, kun rinnalla on joku johon luottaa.

Syvälle sukeltava, veden pintaa keihään lailla halkova hahmo synnyttää myös satumaisia mielikuvia kansantarun Näkistä ja vedenalaisesta maailmasta. Melkein tulee mieli sukeltaa öiseen järvimaisemaan satua etsimään.

Vedenalaisen fantasian lisäksi kappaleen tekstissä on tunnelmaltaan jotain samaa kuin kohdun sisään sijoittuvassa Kate Bushin Breathingissä; molemmat kuvailevat äärimmäisen upeasti miltä tuntuu olla ihmisenä osa sellaista elementtiä ja ainetta, mikä ei ole ihmiseläimelle helpointa käsittää tai käsitellä. Pitkälti vettä välttelevän maakravunkin on helppo samastua ja ihastua Salokosken vapauttavaan huutoon:

”Kuuletko kun veden alla mä
Huudan ääneen sen kaiken
Ihanan, vapauttavan
Janottavan, kiperän
Pelottavan, uuden
Siinä sun äänes mua rauhoittaa”

Suuren yleisön suosion ja tunnettuuden sekä erinäisten reality- ja kykyohjelmien suursoiton ja coveroinnin seurauksena Veden alla on kuitenkin hiukkasen valunut samaan laariin tylsien tusinahittien kanssa. Kappale vaatisikin säännöllisin väliajoin kahdenkeskista aikaa, ettei pääsisi unohtumaan kuinka upea biisi meillä tässä on. Täytyykin laittaa Veden alla korvakuulokkeisiin ja lähteä soutelemaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

11. heinäkuuta 2008 – Applen iPhone-puhelin tuli myyntiin Suomessa.