Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#45 Ariel Pink

Joo, ne sanovat minua Kurt Cobainin näköiseksi. (Kuva: Oskari Onninen)

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: Yhdenlaista trippailua tämäkin. Egotrippi Vantaan Tulisuudelmassa 29.7.

Jos äärimmilleen viedylle DIY-asenteelle pitäisi nimetä nykypäivästä yksi henkilöitymä, se olisi Ariel Pink (oik. Ariel Marcus Rosenberg, s. 1978).

Makuuhuonemuusikon kulttisuosiota nauttineilla kotiäänitteillä perkussio-osuudetkin ovat syntyneet beatboxaamalla, ovat taidot riittäneet tai eivät. Haunted Graffiti -taustabändin kanssa tehdyt pitkäsoitot taas ovat hiljalleen muotoutuneet lo-fi-esteetikkojen yleissivistykseen kuuluviksi opinkappaleiksi.

Niin suuri yleisö kuin itärannikon mediakaan eivät perinteisesti ole lämmenneet artistin tuotoksille, vaikka tämä yritettiinkin uransa alkuvaiheessa liittää osaksi katu-uskottavaa freak folk -liikettä. Sen sijaan Ariel Pinkillä tuntuu olevan tukenaan pieni ja uskollinen fanikunta, jolla on riittävästi kärsivällisyyttä kaoottisten kotiäänitteiden sekamelskaan piilotettujen nerouden häivähdyksien löytämiseksi. Toisinaan sellaiset löydöt ovat palkitsevampia kuin mikään loppuunsa hiottu konseptialbumi.

Pinkin montaasimaisen tyylin juuret ovat 90-luvulla, jossain Beckin ja Beastie Boysin Paul’s Boutiquen välimaastossa. Samalla kappaleiden genrevaikutteet, likaisimmasta travoltadiskosta Bay City Rollers -henkiseen purkkajytään, eivät ole enää niitä kaikkein cooleimpia konstituentteja upottaa albumilleen sisäsiistillä 2000-luvulla.

Jokin Ariel Pinkissä silti viehättää. Kämäisesti pulputtavat syntikat ja nauhakohinan korruptoimat transistorihammondien rytmiraidat vievät toiseen aikaan ja paikkaan. Pinkin kappaleet ovat usein kuin jingle-renkutuksien ja televisiotunnareiden loputonta virtaa. Kiehtovaa roskaa punottuna lauluiksi. Musiikkia SodaStream-mainosten sukupolvelle. Pinkin keskittymishäiriöinen biisinkirjoitus kielii kanavasurffailijan mieltymyksestä välähdyksenomaisiin mielikuviin ja hädin tuskin havaittaviin mikroinnovaatioihin.

Levoton hajaannus heijastuu myös artistin koko diskografiaan, joka on sekava kavalkadi CD-ROM- ja kasettijulkaisuja yhtä epätasapainoisten ”virallisempien” albumien rinnalla. Vasta viime vuoden Before Today alkoi osoittaa merkkejä häämöttävästä kokonaisuuden hallinnasta, mutta siitäkin huolimatta Ariel Pinkin ja Haunted Graffitin musiikki on yhä kuin poukkoilua pehmustetussa sellissä. Se pitää kuulijansa varpaillaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress