2000-luvun kotimaiset pophelmet

#41 Rättö ja Lehtisalo – Valonnopeus (2003)

Rättö ja Lehtisalo, Olympian sankarit. (Kuva: Tomi Palsa)

Jos suomalainen pop-musiikki olisi sadan metrin juoksu, Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon suoritukset diskattaisiin, koska sadan metrin juoksun sijasta he päättäisivät kävellä käsillään kaksikymmentä kilometriä ainoastaan siksi, että tänä päivänä intuitio sanoi niin.

“Ultravalon merta
Gammavalon röntgenin
Taivaankannen aukoo lasersäde mahtavin
Sateenkaari spektrin
joka muodoltaan on hexagon
Taittuu värit valon, joka öisen sateenkaaren on”

Rätön ja Lehtisalon toiminta tuntuu olevan niin omissa sfääressään pelattua shakkia, että sitä on vaikea verrata mihinkään muuhun. Heistä puhuttaessa tavataankin usein suitsuttaa duon liverituaalien ja musiikillisten seikkailujen itseisarvoa.

Vuoteen 2003 mennessä porilaismiehiltä oli kuultu Kuusumun Profeetan syvämietteisiä horinoita ja Circlen metallibakkanaaleja. Rätön ja Lehtisalon oli puolestaan tarkoitus olla häikäilemätön hittitehdas, jonka kappaleet operoisivat radiopop-muotin rajoissa. Syntyi Kopernikus hortoilee näkinkengässä -albumi, jonka muutaman minuutin kappaleet täyttyivät tähtisumulla, lasersäteillä ja vaaleanpunaisella avaruusshampanjalla.

Albumi ja sen avauskappale Valonnopeus kuulostaa edelleen yhtä hypnoottisen raikkaalta kuin ilmestyessään. Yhtye sekoittaa lyriikoissa tieteestä, viihteestä ja runoudesta kosiskelevan krautpop-cocktailin. Mika Rättö kuulostaa jatkobileisiin päätyneeltä Kylli-tädin tiedemiesversiolta, joka luonnostelee paperille valonnopeuden logiikan neljässä minuutissa.

Mika ja Jussi julistavat. (Kuva: Tomi Palsa)

Into edustaa kaikessa foliohattuisuudessaan pikemminkin 1970-lukua kuin tätä päivää: se tuo mieleen Ziggy Stardust and the Spiders from Marsin ja vanhojen huvipuistojen avaruusvuoristoradat. Valonnopeuden kitarasoolo puolestaan soi sinisen hetken himmennetyillä viihdesoundeilla, jotka muistuttavat lähinnä J. Karjalaisen Telepatiaa– kappaleesta.

Rätön ja Lehtisalon ainoa päämäärä oli menestys. Lopputulos ei tietenkään päätynyt kaupalliseen radiosoittoon, kenties siksi, että duon hihoihin on läiskäisty ikuinen underground-eksentrikon merkki. Lehtisalo uhosi Kalevan haastattelussa vuonna 2007, että jos yhtye ikinä pääsisi 40 myydyimmän levyn listalle, he lopettaisivat saman tien. Hän suunnitteli levy-yhtiönsä ensimmäistä ja viimeistä mainoskampanjaa, jossa suurelle yleisölle kerrotaan, että ostamalla yhtyeen levyjä heillä on ainutlaatuinen tilaisuus lopettaa yksi olematon pop-bändi.

Valonnopeus on lopulta seksikkyydessään lähempänä pari vuosikymmentä sitten kuvattua Koulu TV:n fysikanopetusvideota kuin Justin Timberlakea. Hitiltä se silti kuulostaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

2. huhtikuuta 2003 – Valtion liikuntaneuvosto ehdotti Suomen Hiihtoliiton saaman valtionavun jyrkkää pudottamista suomalaisten hiihtäjien dopingin käytön vuoksi. Useat sponsorit olivat jo vetäneet tukensa pois Hiihtoliitolta.