Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#40 Otis Jackson, Jr.

Otis chillaa ja kuubalaisen sikarin kokoinen jointti odottaa polttajaansa.

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: Jouhevasti huuliaan liikuttaa myös Axl Smith, joka lämppää soulmies Raphael Saadiqia The Circuksessa 1.8.!

Stones Throw -levy-yhtiö oli yksi vuosituhannen taitteen vaihtoehtoisen hiphopin korkeimmista majakoista. Yhtiön levottoman kokeileva ja vinoon kasvanut hiphop nosti sen niiden suosikiksi, jotka valtavirran räp-uho jätti kylmäksi.

Firman tähdistä yksi on ylitse muiden: Otis Jackson, Jr:n eli supertuottaja Madlibin hämyinen kädenjälki sävyttää suurta osaa levylafkan tuotannosta.

Madlibin tapauksessa on todettava, että määrä tavallaan korvaa laadun. Spontaanin oloiset biitit eivät jää tuleen makaamaan. Usein ne katkeavat yhtä yllättäen kuin alkoivatkin. Tuotanto ei ole loppuun asti hiottua, mutta kiistämättä tiedolla, taidolla ja rakkaudella tehtyä.

Ollaan rehellisiä: nerokkaiden hetkien joukkoon mahtuu hutejakin. Joskus rytmien yllä leijuu niin paksu kannabis-pilvi, ettei läpi näe.

Mutta tämä on ymmärrettävää. Madlibillä on lusikka monessa sopassa. Miehen tuotoksista ja lukemattomista sivuprojekteista on hankala pysyä kärryillä, eivätkä asiaa helpota lukemattomat yhteistyöprojektit, aliakset ja suoranaiset salanimet. Tila ei Nuorgamin vaatimattomalla torilla riitä tuotannon kattavaan analyysiin – ei auta kuin tyytyä mehustelemaan ja raapimaan pintaa.

Ura alkoi Lootpack-ryhmässä. Hieno albumi Soundpieces: Da Antidote! (1999) edustaa Madlibin tuotannosta tutuinta ja turvallisinta hiphopia. Siitä eteenpäin mennään ja lujaa, suoraan ulkoavaruuteen.

Lootpackia seurannut Quasimoto on Madlibiä oudoimmillaan. Projektin huuruinen ensialbumi The Unseen (2000) on klassikko ja toimi Madlibin menolippuna musiikkimaailman tähtikartalle. Salaperäinen Lord Quas on keltainen mielikuvitusolento, joka kimeällä äänellä tarinoi rikoksista ja pyllyistä. Epäluuloisempi voisi päätellä, että äänessä on Madlib itse, polteltuaan kuubalaisen sikarin mittaisen jointin ja imaistuaan päälle heliumia.

Ja sen jälkeen tulevatkin 2000-luvun alkupuolen upeat kollaboraatioprojektit Jaylib (2003) ja Madvillain (2004). Yhteistyö pukee Madlibiä: hän tuntuu olevan aina valmis yllättäviin kohtaamisiin.

Madvillainy-albumilla Madlib heittäytyy kimppaan toisen räpin oudonlinnun, metallinaamiomies MF Doomin kanssa. Jaylibin Champion Sound on puolestaan vaihtoehtoisen hiphopin supertuottajien kohtaaminen, edesmenneen biittinero J-Dillan lyödessä kättä toisen omantiensäkulkijan kanssa. Artistien yhteentörmäys on puhdasta synergiaa.

Projekteja riittää. Omalla nimellään Madlib on tehtaillut oivaltavaa instrumentaalihiphopia ja äkkivääriä remiksejä mitä erilaisimmissa mitoissa ja muodoissa. Nimimerkki Beat Conductor matkaa leffaäänien maailmaan ja villiintyy sitten Intia-soundien äärellä. Yesterday’s New Quintet vetelee jazzia vaihtelevalla menestyksellä ja ärsyttää monia. Toisaalta Madlibin Blue Note -levyjä remiksaavalla Shades of Bluella (2003) jazzin ja hiphopin yhdistelmä toimii kuin häkä.

Madlibin koko tuotannon haaliminen olisi hankala ja luultavasti hyödytön projekti. Ja tässä piileekin miehen nerous: hän on levoton kokeilija, sekopäinen tiedemies, jonka seuraavia liikkeitä on mahdoton ennustaa.

Madlib – loop digga ja beat conductor – käy rohkeasti sinne minne me tavalliset kuolevaiset emme uskaltaudu, levydivarien pölyisiin kellareihin, loputtomien vinyylilaarien äärelle, metsästämään ennenkuulematonta sämpleä, täydellisen biitin tarveainetta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
Quasimoto edustaa Madlibia oudoimmillaan. Näytteenä kappale Come on Feet.

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress