Leevi and the Leavings Top 40

#40 Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen (1996)

LeeviKäärme

Mikä on Leevi and the Leavingsin kaikkien aikojen paras kappale? Nuorgam antaa vastauksensa tähän mahdottomalta tuntuvaan kysymykseen seuraavan neljänkymmenen vuorokauden aikana. Päivittäisen juttusarjan käynnistää sijalta 40. Göstan naisnimifetissin maksimalistinen huipentuma.

”Siitä tulikin Laura Jenna Ellinoora Alexandra Jurvanen
lienee useampi etunimi turva sen pienen ihmisen”

Vuonna 1978 julkaistiin Leevi & the Leavingsin ensimmäinen single. Sen kahdella kappaleella laulettiin Marja-Leenasta (Mitä kuuluu, Marja-Leena?) ja Annikasta (Rakas Annika…). Neljännesvuosisata myöhemmin julkaistiin yhtyeen viimeinen albumi Hopeahääpäivä (2003), jolla saimme tutustua Sandyyn (Sandy) ja Liisaan (Lahopää-Liisa).

Näiden ääripäiden välissä Gösta Sundqvist ehti kirjoittaa nimikkolaulun myös kaikille maailman Amalioille, Anastasioille, Annoille, Carolinoille, Elinoille, Glorioille, Janeille, Kyllikeille, Lailoille, Marjo-Riitoille, Mary Janeille, Melindoille, Mirandoille, Päiveille ja Tiina-Liisoille.

Oman kappaleensa saivat jossain välissä myös universumin Pia Laineet, Soile Söderbergit ja neiti Niemiset. Sekä tietenkin ”Esa Pakarisen näköiset naiset”, jollaisia todistettavasti on – ja hyvä niin!

Maksimalistisen huipentumansa Sundqvistin naisnimifetissi sai vuonna 1996. Käärmenäyttely-albumin viides kappale laittoi nippuun viisi etunimeä ja höysti kokonaisuutta vielä yhdellä sukunimellä. Toivon hartaasti, ettei maailmassa ole yhtään Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camillaa – ainakaan sellaista, jonka sukunimi sattuisi olemaan Jurvanen. Vähemmästäkin on ihmisen psyyken nähty romahtaneen.

Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen on täydellinen kappale käynnistämään Leevi and the Leavingsin neljänkymmenen parhaan kappaleen listauksemme: se on joka tavalla juuri sellainen neljänneksikymmenenneksi paras kappale.

Sävellyksenä se on yksi Sundqvistin vaivattomimmista ja tarttuvimmista ja kokonaisuutena yksi pakottomimmista. Tekstiltään se on tarkkanäköinen (”voileipäkakkupöydän viereen kuin huomaamatta hakeutuu”) ja lievästä ilkikurisuudestaan huolimatta niin kiltti ja hyväntuulinen, ettei siitä voi kukaan pahastua. Se kuulostaa yksinkertaisesti kappaleelta, joka on syntynyt mahdottoman vaivattomasti ja joka on ymmärretty jättää sitten sellaisekseen. Joku houkka olisi voinut säveltää siihen väen vängällä kolmannenkin melodisen osan säkeistöjen ja kertosäkeiden lisäksi, mutta ei Gösta. Hitti kun oli jo kasassa.

Sundqvist teki tietysti parempiakin. Mutta niistä sitten lisää huomenna, ylihuomenna ja niin edelleen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Jaetulle 40. sijalle Leevi-listallamme ylsi Kaivopuiston kuristaja (1985).

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!