Popklassikot 1995

#4 Take That – Back For Good

take-that

Back For Good oli Take Thatin ainoa iso jenkkihitti. Sen kunniaksi kuva, jonka taustalla Vapaudenpatsas.

”Got your picture right beside me
Got your lipstick mark still on your coffee cup”

Tämä on klassista. Ilmeisesti tytöt käyttävät huulipunaa vain voidakseen jättää itsestään muistijälkiä, jotka sitten, heidän jo poistuttuaan, laukaisevat pojissa tarpeen kirjoittaa nyyhkyballadeja. Niistä tykkäävät toiset tytöt, jotka olisivat aivan valmiita antautumaan balladeja kirjoittaville pojille kokonaan, sillä kipunsa ja kyyneleensä paljastava poika on suloisinta maan päällä.

Jotenkin näin kuvittelisin prosessin menevän, vaikka oikeastaan olen tästä kirjoittaessani vieraalla maalla.

Popnörtiksi jollain tasolla lukeutuvan mieshenkilön kuuluukin todeta, että Take Thatin Back For Good on hieno biisi ja näin korkealla tälläkin klassikkolistalla siksi, että se on upea näyte klassisesta poplaulunkirjoitustaidosta. Lisäksi pitää mainita, ettei biisi suinkaan ole minkään tuotantotiimin mestarityö, vaan bändin laulaja-kiiltokuvapoika Gary Barlow’n magnum opus.

Totta, totta. Take That ei ollut huono poikabändi aiemminkaan, mutta yhtyeen ensimmäisen toimintakauden viimeisen levyn suurin hitti on se biisi, joka nousee kaikilla tavanomaisilla laatukriteereillä heidän parhaakseen. Back For Good on huikeaa pop-pumpulia: riittävän yksinkertainen, sopivan hienostunut, ehdottoman sydäntäsärkevä, viimeisen päälle toteutettu. Sokerinen, mutta ei ylimakea. Tunteellinen, mutta ei juustoinen. Ajattomaksi sovitettu, hempeillä lauluharmonioilla silattu. Juuri sellainen kuin sen kuuluu olla, siis täydellinen.

Tällainen biisi kertoo aina rakkaudesta, ja mahdollisia perusnäkökulmia on muutama. Back For Goodissa on valittu se, jossa poika anelee tyttöä tulemaan takaisin ja jäämään loppuiäkseen. Jos tyttö näin tekee, tulee kaikki menemään ihan sataprosenttisesti juuri niin kuin tyttö haluaa. Aiemmin sanotut sanat ja tehdyt teot olivat harkitsemattomia, ne eivät edustaneet sitä, mitä poika oikeasti tuntee. Totuus asioista on, että poika rakastaa tyttöä ehdoitta ja on valmis tekemään tämän hyväksi kaiken.

Mutta Back For Goodissa sinänsä näppärästi kirjoitettua käyttölyriikkaa edustava teksti on lopulta vain yksi teinisydäntä hellästi kosketteleva instrumentti muiden joukossa. Sen on tarkoitus virittää kuulija oikeaan tunnetilaan, mutta tähän Take That vuosimallia 1995 toki pystyi ihan vain olemalla Take That.

Bändin poikien ja sen 14-vuotiaan makuuhuoneessaan herkistelevän tytön väliin ei pääse, vaikka kuinka hehkuttaisi Back For Goodin muotopuhtautta ja virheettömyyttä. Olo on samanlainen kuin tarkastellessa ulkopuolisena sitä kaveripiirin täydellisintä pariskuntaa, joka liikkuu kaikkialla yhdessä, ei riitele koskaan, osaa koskettaa toisiaan etkoilla sohvannurkassa juuri oikealla hetkellä, vaihtaa isommassakin seurueissa katseita, joita ei ole tarkoitettu kenellekään muulle. Facebookissa se poika kirjoittaa sen tytön seinälle tämän olevan ihana aivan ilman mitään nimenomaista syytä. Tyttö vastaa, että sinäkin olet ihana. Liketät päivitystä ja liketät vastausta, mutta ketä se kiinnostaa?

Ei tietenkään ole sattumaa, että kirjoitan tässä pojista ja tytöistä, enkä miehistä ja naisista.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!