Popklassikot 1979

#4 Joy Division – Transmission

Joy Division intensiivistelee.

Joy Divisionin monissa hiteissä on jotain perverssiä. Ian Curtisin pohjattoman lohduttomien sanoitusten sekä kolkon baritonin taustalle rumpali Stephen Morris ja basisti Peter Hook loivat petollisen tarttuvia komppeja, jotka kitaristi Bernard Sumner viimeisteli junnaavilla kitarariffeillään. Tarttuvuuden petollisuus piilee äänimaailmojen monotonisuudessa, suoranaisessa mekaanisuudessa.

Transmission on erinomainen esimerkki tästä kierosta liitosta. Tämä nykyiseenkin indiemusiikkiin suuresti vaikuttanut kappale perustuu Peter Hookin bassoriffille, jossa on keskeisiä säveliä kokonaiset kaksi. Stephen Morrissin rumpukomppikin pysyy melko lailla muuttumattomana koko kolme ja puoliminuuttisen.

Suuri kiitos tämän pelkistetyn minimalismin jalostamisesta klassikoksi kuuluu tuottaja Martin Hannettille. Hän oli mitä suurimmin Joy Divisionin ominaissoundin takana.

Hookin pohjalla kumisevan basson päälle rakentuu Morrisin loputtomiin jatkuva konemainen, tyhjästi kaikuva säksätys. Sumnerin kitara lipuu etäisesti esiin, ja viimein kaiken ylle ilmestyy Ian Curtisin selkeä ja syvä, auktoriteettia huokuva mutta myös jotenkin vääristynyt (Curtisin puheääni poikkesi paljonkin hänen lauluäänestään), maaninen tulkinta. Kaiken viimeistelee salakavala syntikkatausta.

Tämä kaikki tapahtuu vain ensimmäisen puolen minuutin sisällä. Tämä kertonee Hannettin ja bändin poikkeuksellisesta näkemyksestä, olettaen että jokin ”tavallisempi” punkbändi olisi typistänyt saman minimalismin paljon kompaktimpiin pakettiin.

Transmission ottaa oman aikansa, kasvaen hiljalleen kohti maanista kliimaksiaan, jossa Curtisin aluksi pidättyväinen laulukin yltyy huudoksi. Kertosäkeessä laulu vielä tuplataan, mikä tuo biisiin oman erikoisuutensa.

Transmission on yksi Curtisin siteeratuimpia tekstejä. Biisistä ottaa nimensä muun muassa Deborah Curtisin kirja Touching from a Distance:

“Staying in the same place /
just staying out the time /
touching from a distance /
further all the time”

Sanoilla on näin ollen ehdottoman henkilökohtainenkin ulottuvuutensa. Olihan Curtisin pariskunnan hiljainen etääntyminen toistuva teema Ianin sanoituksissa. Toisaalta sanat huokuvat myös yksilöllisen Curtisin katkeruutta tasapäistävää valtavirtaa kohtaan, jonka symbolina tässä yhteydessä on – mikäpä muukaan kuin radio, live transmission.

Curtisin mielestä valtavirta luo vain pysähtyneisyyttä ja välinpitämättömyyttä. Elämä junnaa mekaanisesti paikallaan, samalla kun todellisuus lipuu kauemmas ja kykymme tarttua siihen katoaa.

“No language, just sound, that’s all we need know /
to synchronise love to the beat of the show /
and we could dance”

Curtisin visiossa on jotain orwelliaanista, kun radion kielikin degeneroituu ”pelkäksi ääneksi”. Jopa rakkaudesta on riistetty ainutlaatuisuus; sekin on valjastettu valtakoneistojen välineeksi.

Siksi onkin kaikkein kierointa, että Transmission on yksi Joy Divisionin tarttuvimpia ja tanssittavimpia biisejä.

”Dance, dance, dance, dance, dance to the radio”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Transmissionia ovat versioineet lukuisat bändit Hot Chipistä Low’hun, vaihtelevin tuloksin. Jonkinlaisen nerouden puolelle lipsahtaa ainakin seuraava steel pan -orkesterin versio:

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!