Popklassikot 1990

#4 Adamski – Killer

Adamski eli Adam Tinley. Nyt killataan.

1990-luvun alussa tanssikulttuuri alkoi muuttua intensiivisemmäksi. Hippeilyn soveltaminen ei enää ollut relevanttia. Tempot, musiikki ja asenne kävivät aggressiivisiksi. Aivosolut paloivat karrelle, lainsäätäjät ottivat ainakin Britanniassa tiukan linjan ja jopa Vermossa ihmeteltiin, miksi lehdissä oli äsken varoitettu ”raveista”.

Killer on ennakkovaroitus tästä kaikesta: kuin ensimmäisen ravesukupolven toppuuttelu nuorempien sekoiluhoukutuksille.

Samalla se on myös yksi epätodennäköisistä, miltei ihmeenomaisista brittilistan ykkösistä. Jopa siinä kaikkien aikojen ykköshittiketjussa, joka valtasi Britannian listan vuonna 1990 helmikuusta kesäkuuhun (Nothing Compares 2 U! Dub Be Good to Me! The Power! Vogue! World in Motion!) se on poikkeuksellisin.

Suuri osa Killerin menestyksestä on laitettu Sealin lauluosuuden kontolle, toimihan kappale samalla myös hänen debyyttisinglenään. Adamski valtaa kuitenkin yhtä suuren osan huomiosta: bassokuvio tallaa jälkensä selkänahkaan pysyvästi ja korkeilta taajuuksilta hyökkäävät syntetisaattorit valittavat kertosäkeessä samalla teholla kuin laulaja. Tässä tausta Sealille toimia sukupolvensa Curtis Mayfieldina.

”Solitary brother
Is there still a part of you that wants to live?
Solitary sister
Is there still a part of you that wants to give?”

Kysymyksiä, joita tanssimusiikin ei odoteta kysyvän. Kappaleen biitti kasaantuu mutkien kautta, eikä glamrockin rytmiikkaa muistuttava synabasso anna perinteiselle nytkymiselle tilaa. Killeriä voi tanssia, mutta se tuntuu hieman sopimattomalta, ehkä jopa väärältä.

”Racism in among future kings can only lead to no good
Besides all our sons and daughters already know how that feels”

Killer on kokonaisuudessaan niin vakuuttava, että lopun saarnaavuus ja kuulijan tulkintavaran rajaaminen ei sitä pilaa. Biitti on vetäisty tanssijan alta, ja Sealin sanaryöppy toimii kontrastina aiemmille lyhyille fraaseille.

Seal vei suurimman osan Killerin kunniasta saaden samalla uralleen roiman starttipotkun. Syy ei ehkä piile Adamskin karismattomuudessa, vaan kenties siinä, että emoalbumi Doctor Adamski’s Musical Pharmacy oli liian tiedostavasti hittihakuinen Elvis-covereineen ja muine yritelmineen. Killerin kiehtovaa paradoksia, pakonomaista vaivattomuutta, siitä ei löydy, vaikka se kohtalainen seuraaja vuoden 1989 Liveandirect-debyytille onkin.

Alkuperäisversio Killeristä on myös paras, vaikka tästä voi aina väitellä. Trevor Horn tuotti biisistä uuden version Sealin esikoisalbumille ja täytti ammattimaisesti Killerin äänimaiseman roinalla.

Horn on ja pysyy nerona, mutta Adamskin jännite ja hyökkäävyys tässä vain kärsivät. Sealin uusinta tuo lopulta esiin vain sen, kuinka monella eri tasolla alkuperäinen Killer onnistuikaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Killer ylsi brittilistan yläpäähän 1990-luvun alussa peräti kolme kertaa. Sealin uusintaversio oli vuorossa vuonna 1991. George Michaelin Five Live EP:n (1993) kohdalla Killer sai vetoapua muista biiseistä. Michael kapinoi tuolloin levy-yhtiötään Sonya vastaan, joten EP sisälsi vain covereita, jottei globaalijätti hyötyisi orjastaan. Killerin mash-uppaaminen Temptationsin Papa Was a Rollin’ Stonen kanssa on ainakin lievästi kyseenalainen valinta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus II!

Adamskin ensimmäinen levytys vuodelta 1979, suomalaisten The Demarsin ja Silverin sfäärejä tavoitteleva postpunkittelu.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!