Popklassikot 1980

#3 Bruce Springsteen – The River

”I come from down in the valley where mister when you’re young
They bring you up to do like your daddy done
Me and Mary we met in high school when she was just 17
We’d drive out of this valley down to where the fields were green”

The River on lähes paradigmaattinen esimerkki Springsteenistä sanoittajana ja tarinankertojana.

Lukioaikana olin rakastunut päättömästi. Ja rakkauteni kohde tunsi samoin.

Noin vuoden ajan olimme kuin liimautuneet toisiimme. Rakkautemme oli hellyttävä ja vahva sekoitus nuoruuden haparoivaa innostusta ja aikuisuuden kynnykselle tähyävää katsetta. Kumpikin kokeili ensimmäistä kertaa elämässään, mitä vakiintuminen voisi tarkoittaa, miten paljon rohkeutta vaatii antautua toiselle, kuinka suuri vastuu avoimuuteen liittyy.

Tuo vuosi tuntuu kiteytyvän iltoihin ja öihin, jolloin makasimme lomittain espoolaisen rivitalon olohuoneessa, kuuntelimme Bruce Springsteeniä ja maalasimme romantisoitunutta kuvaa yhteisestä tulevaisuudestamme. Emme varmuudella tienneet mitä halusimme, mutta tajusimme, että toisissamme meillä on mahdollisuus jonkin hataran haaveen konkretisoimiseen.

”Maryni” oli 17-vuotias, minä tuskin sen vanhempi.

Nykyisin noista hetkistä ovat jäljellä muistot – ja The River. Siksi kappale on minulle edelleen se kaikkein tärkein Bruce Springsteenin tuotannosta.

Enkä ole arvatenkaan yksin. Surumielinen tarina nuoresta rakkaudesta, joka kauhtuu elämättömästä elämästä muistuttavaksi arjeksi, lienee jollakin tavalla tuttu jokaiselle aikakausien rajallisuuteen havahtuneelle.

The River on lähes paradigmaattinen esimerkki Springsteenistä sanoittajana ja tarinankertojana. Läsnä ovat kaikki ne elementit, joista hän on maineensa rakentanut. Amerikkalainen perspektiivitön työväenluokka, pikkukaupungin jokapäiväisyys, ihmiset joiden tunteet ovat suurempia kuin heidän kykynsä käsitellä niitä, kokemusten ja muistojen kautta rakentuvat paikat, ohikiitävän elämän alakulo ja ilottomuus, halu katsoa aurinkoa vielä kerran.

Autoja, työtä, nuhruisia farkkuja, latteita esikaupunkialueita, ihmissuhteita joita rapistuneen rakkauden keskeltä törröttävät rutiinit pitävät vaivoin kasassa.

Näissä puitteissa kertojaminä puhuu miljoonista puhuessaan itsestään. Hänen avoin, nöyrtynyt äänensä pudottelee suoria lauseita. Sanat ovat yksinkertaisia, mutta niiden taustalla on jotakin suurta ja perimmäistä. Ne kertovat, että tunteet ovat totta ja hyväksyttäviä silloinkin, kun niistä ei halua tai osaa puhua.

Sanat ovat hyvin rehelliset. Siksi laulu tuntuu omalta, vaikka sen ulkoiset puitteet ovat vieraat.

En tehnyt lukiorakkauteni kanssa lasta, emme menneet naimisiin, suhteemme päättyi ennen kuin saatoimme huomata unelmien kadonneen. Mutta meilläkin oli oma ”The Riverimme”. Ja ainakin minulla on edelleen jonkinlainen hankaavan muiston häivä siitä kuvitellusta elämästä, jonka olisimme voineet yhdessä elää.

Sillä sitähän se kaikki on. Muistojen, haaveiden ja todellisuuden harhaista mutta katkerankaunista vuoropuhelua, jonka muistot avaavat…

”But I remember us riding in my brother’s car
Her body tan and wet down at the reservoir
At nights on them banks I’d lie awake
And pull her close just to feel each breath she’d take”

…ja jonka todellisuus palauttaa lähtökohtiinsa:

“Now those memories come back to haunt me
They haunt me like a curse
Is a dream a lie if it won’t come true
Or is it something worse?”

Sanat ovat vaikutelmia, tiivistelmä siitä mitä on jäljellä. Mutta se, mitä todella tapahtui, saa värinsä ja ruumiinsa musiikista. Olipa paikkana amerikkalainen pikkukaupunki alhaalla laaksossa tai espoolainen rivitalo sellaisena jollaiseksi kaksi nuorta tulevaisuutensa kuvittelivat, apean melodian kannattelemana ne ovat jälleen totta, hetken ajan. Musiikki kuljettaa jonnekin, avaa kuvia, maisemia, tuntoja.

Muistojen filmi on ylivalottunut, koska aurinko oli silloin lämpimämpi ja kirkkaampi kuin koskaan. Vesi kimalsi, vaatteet oli heitetty pois. Tuossa metaforisessa, mutta samalla niin konkreettisessa joessa uimme mekin.

”We’d go down to the river
My baby and I
oh, down to the river we ride”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

The River on lauluja, joita kuuntelen nykyisin harvoin. Mutta silloin kun kuuntelen, joudun aloittamaan kappaleen alusta heti sen päätyttyä. Aivan kuten nytkin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!