Leevi and the Leavings Top 40

#39 Pihlajankukka (1989)

LeeviMusiikki
Suunnattoman kaunis ja surullinen laulu.

”Sinä tuulessa tärisevä pihlaja värisevä
sait mut nimeäs toistamaan
kun on joskus lähdettävä
taivaan tähdet jäävät öisin pimeään loistamaan”

Täsmällisesti riimitelty Pihlajankukka on Gösta Sundqvistin iskelmällisimpiä mestariteoksia, ja varmasti pinnalta katsoen söpöimmästä päästä hänen laajaa tuotantoaan. Ehkä siksi se tahtoo jäädä Leevi-klassikoita arvotettaessa niiden särmikkäämpien jalkoihin. Oma subjektiivinen rakkauteni kappaletta kohtaan on suunnaton. Henkilökohtaista Leevi-listaa kasatessani sijoitin sen peräti kakkoseksi.

Tein sen pitkälti siksi, että kappale on suunnattoman kaunis, mutta tarkempi kuulija huomaa tässäkin sen vastaan sotivan elementin – missä Gösta-helmessä sitä ei olisi? Pihlajankukassa sekin on tavallaan romanttinen klisee, sillä rakastaan välimatkan päästä lohduttava kertoja on tarkemmin määrittelemättömästä syystä vankilassa. Göstamaista neroutta osoittaa tämän keskeisen tosiseikan mainitseminen vain yhdessä sivulauseessa. Toinen särö kauniiseen kuvaan tulee kokonaisesta säkeistöstä, jossa kertoja arvioi tyttöään samaan aikaan hellästi että vähemmän mairittelevin sanankääntein:

”Vaikka sadan markan seteleitä kasvaisi puussa
ja koskissa virtaisi viini
niin sinä olet sellainen homsantuusa
sinua en saisi mä kiinni”

”Homsantuusa” on juuri sellainen nerokkaan epätodennäköinen sanavalinta, jollaisilla Sundqvist tatuoi laulunsa kuulijan alitajuntaan. Sopii epäillä, mahtaako naispäähenkilö odottaa pahaa poikaa siviilissä niin itkuisin silmin kuin tämä avaussäkeissä olettaa. Ristiriitaista tekstiä tulee saman kertojan suusta, tämä on siis itsekin kahden vaiheilla.

Siksi ohimennen heitetty vankilamotiivi. Useimmissa muissa paikoissa ei etäsuhteessa olevankaan tarvitse elää vastaavan kiduttavan epävarmuuden ja täydellisen uutispimennon oloissa. Vankila on voimattomuuden ja kontrollin menettämisen symboli, ja sellaiset tunteet tekevät ihmissuhteista piinaa.

Kyse onkin vääriä valintoja tekevistä, rikkinäisistä ihmisistä, vaikka heidän välillään onkin rakkautta, tai on ainakin kertojan käsityksen mukaan ollut.

Mitäs muuten pihlajanmarjoista sanotaankaan?

Ja silti ja toiston uhalla: Pihlajankukka on ennen kaikkea suunnattoman kaunis ja surullinen laulu. Sen yksinkertaisuudessaan upea kertosäe soi sitä kohtalokkaan ylevää tosiasiaa, joka kertosäkeessä sanotaan suoraankin.

Maailmankaikkeus on suunnaton, käsittämätön ja sisältää niin kauneutta kuin kuolemaa. Usein samassa paketissakin. Siihen verrattuna me emme ihmissuhdehuolinemme ole mitään.

”Kun on joskus lähdettävä
taivaan tähdet jäävät öisin pimeään loistamaan”

Vasta nyt tajuan, että Pihlajankukka päättyy hautajaiskellojen kumahduksiin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!