2000-luvun kotimaiset pophelmet

#38 Villa Nah – Ways to Be (2009)

Villa Nah. Tomi Hyyppä ja Juho Paalosmaa.

Ways to Be ei ollut meidän Waterloomme, mutta taas yksi hyvä askel suomalaisen popmusiikin historiassa.

”So long have I waited
waited for somebody to help me thru”

Aina välillä, melko usein itse asiassa, me katsomme Ruotsiin. Osaisimmepa mekin tehdä hyviä poplauluja. Sellaisia poplauluja, jotka ulkomaillakin tunnetaan. Sellaisia, joista voi olla aidosti ylpeä, eikä luimistella hieman häpeillen, kun Morrissey nälvii Ruissalossa Lordin euroviisuvoitosta.

Aina välillä tulee pilkahdus. Tässä on potentiaalia! Tämähän kuulostaa kansainväliseltä! Laulajalla on hyvä aksentti, kappaleet kuulostavat hyviltä, tuotanto pelaa! Me osaamme täällä, me teemme sen! Tämä laulu vie Suomen maailmankartalle. Tämä on meidän Waterloomme!

Liioittelen, onhan pessimistisyys sisäänrakennettua musiikkiviejiimmekin. Mutta jokin Villa Nahin Ways to Bessä sai viisarin värähtämään monen suomalaisen popmusiikin seuraajan sisällä vuonna 2009.

1980-luku ja syntikat olivat olleet muotia jo hetken, mutteivät liian kauaa. Juho Paalosmaan ääni kuulosti hyvältä ja elähdyttävältä, se sopi sävellykseen ja tuotantoon niin hyvin, että laulun nimeä lukuun ottamatta sanat jäivät aivan paitsioon.

Kappaleessa on romanttinen tunnelma, jotain kaihoisaa, ilmavaa, jäistä. Sellaista melankoliaa, minkä suomalaiset kyllä osaavat, mutta harvoin näin hyvin ulkomaisen popin keinot hallitsevalla otteella. Loistavaa pophömppää! Tässä on potentiaalia, tämähän kuulostaa kansainväliseltä.

”So now that I’ve wasted
wasted all the fun that we could do
could never replace it
I only think of ways to be with u”

Sittemmin Villa Nahista tuli hetkeksi Imagen lukijoiden suosikkiyhtye ja Nelosen ohjelmamainosten vakiotavaraa. Tähän tätä nykyä suomalaisten trendiyhtyeiden hypekierre jää, mutta jossakin lähti Villa Nahin kohdalla isompi ratas pyörimään. Popkoukkuja tarjoavat kappaleet ja ajan retrohenkeen uppoava tyyli johtivat brittikiertueelle esikuvayhtye OMD:n kanssa ja Time for Tea -kappaleen soimiseen Chanelin muotinäytöksessä. Keikka Shanghain maailmannäyttelyssä tuntuu näiden rinnalla sivuseikalta.

Ehkä hieman korniksi hehkutus meni – ainakin suomalaisen vähättelijän näkökulmasta – kun syntetisaattorivalmistaja Rolandin nettivideossa Jamie Franklin kiitti luojaa Villa Nahista ja totesi yhtyeen kohtalona olevan nouseminen Kraftwerkin, Ultravoxin ja Duran Duranin kaltaisten syntikkapopin suuryhtyeiden joukkoon.

Vastaryöppy oli tietysti odotettavissa. Tuotanto oli liian hiottua, kappaleet itseään toistavia, Juho Paalosmaan laulu turhankin puhdasta. Syntikkapopin Poets of the Fall, joku keksi. Ymmärrän tätä kritiikkiä, onhan debyyttilevy Origin loppuun asti kuunneltuna melko puuduttava. SIllä on tarttuvia ja taitavia kappaleita, mutta tuotannon yksipuolisuus saa, jos ei lopettamaan levyn kuuntelua kokonaan, niin ainakin hyppäämään loppupuolen Envelope-kappaleeseen.

Ways to Ben ja sen sisältäneen VN EP:n julkaisusta on nyt kulunut yli kolme vuotta, Jori Hulkkosen tuottaman Origin-kokopitkän julkaisusta kaksi. Duosta ei kuulunut pitkään aikaan mitään, joskin solisti Paalosmaa tuli Hulkkosen kanssa esiin Sin Cos Tan -projektinsa kanssa aivan hiljattain. Toivottavasti se ei ole merkki Villa Nahin jäämisestä taka-alalle.

Ways to Be ei ole meidän Waterloomme, mutta se on taas yksi hyvä askel suomalaisen popmusiikin historiassa. Villa Nahin pitäisi nyt vain ottaa uusi askel ja yllättää meidät uudelleen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

SAMAAN AIKAAN MUUALLA

6. huhtikuuta 2009: Eteläitalialaiseen L’Aquilan kaupunkiin iski 6.2 magnitudiasteen maanjäristys, jossa menehtyi lähes 300 ihmistä.