2000-luvun ulkomaiset pophelmet

#38 Sigur Rós – Hoppípolla (2005)

Kuvateksti.

Sigur Rós, lahkeet märkinä.

Joskus musiikki on niin hienoa, että sanoitukset eivät merkitse tuon taivaallista – varsinkaan silloin, kun niistä ei ymmärrä oikeastaan yhtään mitään.

”Brosandi
Hendumst í hringi
Höldumst í hendur
Allur heimurinn óskýr
Nema þú stendur”

Islantilainen post-rockyhtye Sigur Rós on aina ollut parhaimmillaan sydäntä pakahduttavissa, vahvoja mielikuvia luovissa lauluissa.

Kokeile vaikka. Sulje silmäsi ja laita Hoppípolla soimaan.

Minä näen auringon laskemassa hitaasti loppukesän illassa Helsingin kantakaupungin kauniin silhuetin taakse. Näen katuvalojen syttyvän hiljalleen. Näen ihmisten hymyilevän raukeaa, onnellista hymyä. Asiat ovat hyvin.

Mitä sinä näet?

Kuulen korvissani mahtipontista, hidastempoista ja vastustamattoman kauniiden jousi- ja vaskisoitinsovitusten siivittämää, maalailevaa popmusiikkia. Siveltimenvedot ovat laajoja, pitkiä, hienoja ja samalla myös millintarkasti mietittyjä. Kuulen musiikkikappaleen, jonka osat erottuvat toisistaan herkästi–hiljaa–vähän kovempaa–nostattavasti–vielä vähän kovempaa–kaikki kortit pöytään ja oksat pois loppusoitossa -kaavalla.

Kuulen vuonna 1994 perustetun islantilaisen Sigur Rósin soivan isosti ja uljaasti. Kuulen Jónsi Birgissonin heleää falsettilaulua. Hän laulaa islannin ja yhtyeen oman kielen, vonlenskan sekoitusta. En ymmärrä siitä juuri mitään. Tiedän, että Jónsi laulaa vesilätäköihin hyppimisestä, koska selvitin kahdeksan vuotta sitten, että Hoppípolla tarkoittaa sitä.

Voi hyvin olla, että Hoppípolla käsittelee aikuistumista, kuten kappaleen videosta voisi päätellä. Voi olla, että se kertoo rakkaudesta. Voi olla, että laulu kertoo lapsuuden ystävyyssuhteista, jotka ovat iän myötä väljähtyneet. Voi olla, että Jonsí laulaa vesilätäköistä, joihin ei oikeastaan kannattaisi hyppiä, koska ilmansaasteet ovat rehevöittäneet ne.

On lopulta aivan se ja sama, mistä Hoppípolla oikeasti kertoo. Siitä on varmasti kerrottu yhtyeen haastatteluissa, mutta olen jotenkin onnistunut välttymään kyseiseltä tiedolta. Hyvä niin.

Hoppípolla on yksi kuluvan vuosituhannen hienoimpia lauluja. Joka kerta, kun laitan Takk… -levyn (2005) soimaan, en malta odottaa levyn kolmatta laulua. Ja kun lopulta se yksinkertainen, uskomattoman hyvin toimiva pianointro lähtee soimaan, kylmät väreet kulkevat kroppaa pitkin, alusta loppuun.

Hoppípolla on sydäntäpakahduttavan haikeaa ja kaunista popmusiikkia. Siinä kiteytyy yksi musiikin olennaisimpia ominaisuuksia: se tuntuu jossain. Tuntuu se sitten syvällä sielussa, vettyneissä silmäkulmissa, iholla, hymyilevissä huulissa, lantion kaaressa tai vaikkapa polvitaipeessa – kunhan se vain tuntuu.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
Sigur Rós – Hoppípolla (ohj. Arni & Kinski)

Bonus!

Sigur Rósilta äänestettiin myös kappaleita Saeglopur, Untitled #1 (Vaka) ja Untitled #8 (Popplagið).

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress