2000-luvun kotimaiset pophelmet

#34 Asa – Runoilijanarsissi (2008)

(Säv. Matti Salo, Samuli Karjalainen ja Eero Grundström, san. Matti Salo)

Matti Salo eli Asa eli entinen Avain. (Kuva: Tomi Palsa)

Laulu mielen järkkymisestä, huolenpidosta, yhteisön puolustamisesta, näistä kaikista tai ei mistään.

“On viiskyt kilsaa ja viikset jäiset
Talviyös, itsepäiset
Kyräilee kypäräs kulkurin kruunus myöhäs
Kuurankukkina huurus tääl
Hiihdetään hiljaa pienet eel
Kun liljat tippuu alas kielekkeelt
Välistä vinojen hampaiden vikojen
Läpi kylmien tilojen tyhjien pihojen”

Loppuasukas-levyn julkaisun yhteydessä Matti Salo eli tunnetummin Asa kertoi avoimesti, että albumi kertoo luonnosta, ihmisestä ja henkisestä kasvusta. Useat levyn teemat näkyvät kappaleiden nimistä suoraan; Leipä lukkojen takana, Kanttarilla kantarelli, Alkuasukas, Loppuasukas. Ehkä juuri tämän suoraviivaisuuden vuoksi levyn päättävää Runoilijanarsissia on useasti kuvattu niin ”kryptisenä”. Monissa keskusteluissa se on yritetty selittää puhki, jokainen omalla tavallaan.

Monitulkintainen Runoilijanarsissi onkin. Se voi kertoa mielen järkkymisestä, huolenpidosta, yhteisön puolustamisesta, näistä kaikista tai ei mistään. Sanoituksen tarkka kuvailu on haastavaa ja sanalla sanoen turhaa. Runoilijanarsissin väkevyys piilee sen herkkyydessä. Sen voima ja jännite voisivat hajota minä hetkenä vain.

Huilun, haitarin ja jouhiviulun soidessa Salo piirtää meille kuvan silmien takaisesta Siperiasta ja öisestä matkasta halki kylmän ja aution maan. Ilmaisut muuttuvat alati moniselitteisemmiksi, ääni tunteellisemmaksi, painokkaammaksi ja päättäväisemmäksi. Musiikki seuraa sanoja kuin soittokulkue johtajaansa – mutta vain seuraa, sillä kun Salo päättää viimeisen kertosäkeen, soittaa haitari loppusoinnun joka haihtuu ilmaan.

Kansanmusiikkivaikutteiden kyllästämällä levyllä Runoilijanarsissi on eräänlainen hautajaismarssi, joka päättyy toiveikkaaseen nuottiin. Vihaisena nuorena miehenä esiin nousseen artistin omassa levytyshistoriassa se on poikkeuksellisen tunteikas ja suruisa esitys. Toisin kuin monet muut Asan sanoitukset, Runoilijanarsissi ei sisällä viitteitä menneisiin paikkoihin, henkilöihin tai myytteihin, joiden tunteminen avaisi kappaletta kuulijalle. Se, miten kappaleen kielikuvat kuulijalle avautuvat, on hänestä itsestään kiinni.

Kaikkea ei pidä ymmärtää, Asa muistuttaa. (Kuva: Tomi Palsa)

Loppuasukas-levyllä Asan taiteellinen kehityskulku saavutti tähänastisen lakipisteensä. Sitä edeltäneet Leijonaa metsästän ja varsinkin Terveisiä kaaoksesta olivat kiehtovia teoksia, joita vaivasivat hajanaisuus ja kappaleiden epätasaisuus.

Sen jälkeen, kun Loppuasukkaalla Asa nosti rimaa koko suomalaisen puhelaulun ja riimittelyn saralla, hän ei ole edes halunnut yrittää vastaavaa uudestaan. Via Karelia- ja Jou Jou -levyillä hän palasi hiphopin tyypillisempien muotokeinojen pariin, Jätkäjätkät-yhtyeessä Asa on puolestaan pystynyt rentoutumaan olemaan yksi muusikko muiden joukossa.

Ehkä Loppuasukas julkaistaan joskus pyöreiden vuosien merkkipainoksena lähdeviitteiden kera. Toivottavasti kuitenkaan ei, sillä haluan Runoilijanarsissin säilyttävän sen moniselitteisyyden. ”Ei kaikkea pidäkään ymmärtää, niin kuin en itsekään ymmärrä kaikkea”, sanoi Asa Loppuasukkaan ilmestymisen aikaan haastattelussa.

“Yli pienten kukkasten näe
Ojensi kauas auttavan käen
Silmien takan siperia hänen
Ain iäti äeti täten”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!