Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#32 Marshall Mathers

Minun nimeni on Marshall.

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: Eminemiä ei välttis nähdä On The Beachissa, mutta kenties Rihanna vetää "Love The Way You Lie"-biisin itsekseen Hietsussa 15.8.

On vaikea uskoa mitä siitä My Name Is -biisillä suureen maailmaan ponkaisseesta ruipelosta tuli. Kyseinen biisi jaksaa viehättää tähän päivään saakka, ja syyt ovat samat kuin niin monen Eminemin biisin kohdalla. Pelleilyn, sarkasmin, häijyyden, kuolemanvakavuuden, itseironian ja ivan välisillä rajoilla loikitaan niin huimaa vauhtia ja niin monimutkaisilla riimikaavioilla, ettei perässä tahdo pysyä.

Ehkei maailma olisi ollut valmis loistavalle Lil’ Waynelle, ellei Marshall Mathers olisi potenut keskuudessamme ennen häntä.

Kuva: Tomi Palsa

Eminem on avoin haava, aikamme W. Axl Rose. Viimeisiä rokkitähtiä. Hän vuotaa räppeihin henkilökohtaisia asioita niitä sen kummemmin silottelematta. Joskus tulokset ovat miljoonia myyviksi levytyksiksi yllättävän painostavia ja outoja.

Stan on tästä hyvä esimerkki. Sanoituksena se on monella tapaa aivan yhtä painostava kuin esimerkiksi The Special AKAn ja Rhoda Dakarin The Boiler. Eminem vain tekee painostavuudesta toimivaa listapoppista, toisin kuin britit.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress