Leevi and the Leavings Top 40

#31 Vakosamettihousuinen mies (1995)

LeeviRakkauden

Kappale, joka antaa jokaiselle täyden oikeuden kaivata omaa nuoruutta. Juju vain on siinä, ettei menneitä pidä haluta takaisin.

”’Rock, rauha ja rakkaus’
me sitä täysillä hoilailtiin
ja usein meni kortsuja koko pakkaus
kun makuupussissa toilailtiin
Silti sydämeni täyttää lämpö ja kaipaus
kun olen itseni hyväksynyt, sisäisesti sivistynyt
tavallinen vakosamettihousuinen mies”

Kaikki alkaa kevätsiivouksesta. Vanhan madonsyömän turkin taskusta löytyy rikkinäinen peace-kaulakoru. Turkis ja riipus on käytettyjä puhki vuosia sitten, jonka jälkeen ne on unohdettu ullakolle. Kevätsiivouksen yhteydessä ne osuvat taas silmiin, ja siltä seisomalta mieli täyttyy nuoruusmuistoista.

Siinä tilanteessa ei auta, vaikka olisi kuinka itsenä hyväksynyt, sisäisesti sivistynyt ja ihan tavallisia vakosamettihousuja käyttävä ihan tavallinen mies.

Juuri tästä kertoo vuonna 1995 ilmestynyt Vakosamettihousuinen mies. Vanhat tavarat ullakolla tempaa kappaleen minäkertojan muistelemaan nuoruutensa kesiä, jolloin ajettiin rättikattoisella Citroënilla festareille, laulettiin ääni käheäksi sekä kulutettiin kondomeja teltta-alueella.

Tätä kaikkea muistellessa keski-ikäistynyt sydän täyttyy lämmöstä ja kaipauksesta. Arkeen rauhoittunut vakosamettihousuinen mies alkaa väistämättä ikävöidä nuoruuttaan. Ainakin hän haluaa pitää siitä jollain tapaa kiinni, koska jo ajatus vanhojen sandaalien hävittämisestä saa aikaan paniikin. Hätääntyminen hänelle suotakoon.

Kuitenkin kertojan täyttää myös lämpö, ”kun olen itseni hyväksynyt, sisäisesti sivistynyt”. Ehkäpä sydämeen leviävä lämpö johtuu nykyisyydestä eikä menneisyydestä. Nuoruusaikojen seikkailut ovat arvokkaita muistoja, mutta kenties ne eivät herätä katkeruutta nykyhetkeä kohtaan. Sitä paitsi kuka helvetti enää jaksaa jonottaa tuntia bajamajajonossa, kun voisi olla kotona oman vessan ja sängyn välittömässä läheisyydessä?

Vakosamettihousuisen miehen tarina on varsin hellyttävä. Se nostaa esille tilanteen, jonka moni varmasti joskus kohtaa. Vaikka omassa elämässä meno ei olisikaan enää ”tosi kova”, se ei tarkoita, että nykyisyys kalpenisi menneisyydelle. Se on vain erilaista, siinä kaikki.

Mikä olisi hienompaa kuin kaivata aina ajoittain menneitä ja samalla tuntea lämpöä nykyisyyttä kohtaan? Siinä on tavoitetta kerrakseen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!