Popklassikot 1998

#30 Turbonegro – The Age of Pamparius

Tunnelma naamiaisbileissä äityi jännittyneeksi Hassen ilmestyttyä paikalle kostyymittä.

Tunnelma naamiaisbileissä äityi jännittyneeksi Hassen ilmestyttyä paikalle kostyymittä.

Mitä saadaan, kun sysätään samaan studioon Kiss, The Stooges ja Ramones ja puetaan heidät King Diamondilta ja Tom of Finlandilta yli jääneisiin vaatteisiin? Pannaan heidän suuhunsa sanoituksia ”rendezvous’ta” anuksen kanssa ja ”ziljoonan dollarin” sadisteista? Lisätään studion ulkopuolelle kirkumaan Turbojugend-faniarmeija, joka näyttää siltä, että se on kieriskellyt halpismeikeissä ja sen jälkeen tehnyt iskun UFF:n euron päiville?

No, tiedätte kyllä mitä siitä saadaan. Saadaan rockbändi, joka on samalla rockbändin äärimmäinen parodia ja viihdyttävintä rockia itsensä Kissin jälkeen.

* * *

Olin helmikuussa by:Larm-festivaaleilla Turbonegron kotikaupungissa Oslossa. Samassa yhteydessä järjestettiin Nordic Music Prize -gaalaillallinen, jossa paljastettiin kyseisen kilpailun voittaja. Paikalla oli musiikkimaailman kermaa Kim Gordonista lähtien, ruoista oli vastuussa kahden tähden Michelin-ravintola.

Jotain Turbonegron arvostuksesta sekä kotimaansa että kansainvälisissä musiikkipiireissä kertoo, että tilaisuuden avasi – varsin runollisella – puheellaan Turbonegron kitaristi Knut ”Euroboy” Schreiner. Kovin moni turbonegrolainen tuskin olisi uskonut yhden heistä löytyvän musiikkiteollisuuden selkääntaputtelutapahtuman juontohommista Apocalypse Dudes -levyn aikoihin.

* * *

Apocalypse Dudes on Turbonegron mestariteos ja varmaan jääkin sellaiseksi vaikka bändi jatkaakin edelleen. Albumi esitteli soundin, josta Turbonegro varsinaisesti tunnetaan, minkä lisäksi se esitteli bändin suuremmalle maailmalle. Levy on kaikkien mahdollisten huumausaineiden avulla edesautettujen aamuun asti jatkuvien rockorgioiden taustamusiikkia. Se on railakkuutta, hyviä biisejä, aivoon takertuvia hoilotuskertosäkeitä ja silkkaa nautintoa. Se on sellaista rockia, jota ei enää oikein osata tehdä. Se on biisien anaalivetoisista aiheista huolimatta äärimmäisen kaukana oman peräaukkonsa ympärillä pyörimisestä.

* * *

Tähän olisi voinut rehellisesti sanoen voinut valita levyltä monta muutakin biisiä. Valitsimme silti The Age of Pamparius -kappaleen, koska siihen kiteytyy jotain olennaista Turbonegron höhelyydestä. Kappaleen alku ja nimi kuulostavat henkistyneeltä hippiprogelta, mutta oikeasti kappale kertoo – pitsasta. Eikä mistä tahansa pitsasta, vaan Turbonegron Pål Pot Pampariuksen samannimisessä oslolaispitseriassaan tarjoilemasta pitsasta, josta sukeutuu kappaleessa kapinallisen rokkirähellyksen vertauskuva. Mikä on tietysti sanoinkuvaamattoman naurettavaa ja samanaikaisesti aivan mahtavaa.

Kappaleen ja levyn aloittava riffi on klassikko ja sen ou-vouta hoilottava kertosäe räjäyttäisi minkä tahansa mosh pitin tuusannuuskaksi. Kappaleen groove on niin voimallisesti mukaansa imevää sorttia, että kukaan järjellinen ja tunteellinen olento ei voi pysyä paikoillaan biisin kuullessaan. Joskus ylimääräisiä sanoja ei tarvita, kun rockmusiikki vain on niin järjettömän hienoa. Kaikki yhdessä nyt:

”Gonna bake a motherfucking pizza tonight!”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!