Popklassikot 1997

#30 Gus Gus – Believe

Gus Gus, kollektiivi sanan jokaisessa merkityksessä.

Gus Gus, kollektiivi sanan jokaisessa merkityksessä.

1990-luvun jälkipuoliskosta tuntuu olevan pieni ikuisuus. On jotenkin vaikea hahmottaa, että teknologisen murroksen myötä syntyneestä nousukaudesta ja uudistuneen eurooppalaisen mielenmaiseman synnystä on vain reilu vuosikymmen. Tämä ei kuitenkaan tee noiden vuosien tunnelman tiivistäneestä Believestä ajan saatossa kulahtanutta tai tunkkaista.

Vuonna 1997 kaikki oli ainakin valtaosassa Eurooppaa aika mainiosti. Kylmän sodan kaikkoaminen oli vapauttanut kansojen ja kulttuurien liikkuvuutta, ja itä ja länsi lähentyneet. Joitakin Eurooppalaisia yhdisti yhteisen kulttuuriperimän ohella uusi unioni ja uutta, rajat ylittävää valuuttaa pohdittiin jo kabineteissa.

Elettiin murroksen aikaa, eikä Suomi ollut poikkeus.

Lama oli nujerrettu, Nokia nosti kansallista itsetuntoamme kaksin käsin kohti teknologiajumalten kultaisina säteileviä hyväksyväisiä hymyjä ja atk-luokissa ympäri pienen maan uusi sukupolvi oppi mitä ovat chatti ja sähköposti. Pekka Himanen ja Sam Inkinen pohtivat korvat sauhuten tulevia visioitaan tietoyhteiskunnan suurista kysymyksistä. Kaikessa tekemisessämme kaikui melankoliselle maallemme harvinainen optimismin kirkas sointi.

Samaa optimismia oli aistittavissa myös 1990-luvun lopun Islannissa. Maa oli muuttunut radikaalisti maatalous- ja kalastusvetoisesta tuotantotaloudesta palvelu- ja teknologiayritysten luvatuksi maaksi, joka oli antanut maailmalle yhden vuosikymmenen mystisimmistä ja omaleimaisimmista poptähdistä, Björkin. Islanti oli viileä, eksoottinen ja kehityksen kärjessä millennium-huumaisiin nousukauden bileisiin valmistautuvassa Euroopassa. Se oli kaikkea sitä, mitä esimerkiksi Englannissa valtaan 18 vuoden tauon jälkeen päässyt uusi Labour halusi olla; dynaaminen, peloton ja kaikkiin, jotka olivat jotain merkittävää, vetoava.

Tällaiseen aikakauteen ei voisi sopia mikään paremmin kuin juuri Islannista ponnistanut Gus Gus. Yhtye, joka yhdisti saumattomasti muutamia vuosia aikaisemmin musiikkimaailman sekoittaneiden konemusiikin ja triphopin soundit omaan, herkän utuiseen pop-estetiikkaansa, oli luonnollinen jatkumo kehitykselle, jossa edelläkävijöiden kuluttama viihde ei saanut olla liian tyhjänpäiväistä, mutta ei myöskään liian vaikeasti lähestyttävää. Sen musiikki pystyi olemaan niin teknologian murroksesta ja uusista ilmiöistä polttoaineensa ammentavien media-alan trendinikkareiden kuin triphopin angstisuudesta lohtunsa saavien taidekoululaisten cd-soittimien vakiotavaraa, ja siksi se oli niin tuoretta kuin vain tuolloin pystyi olemaan.

Kuvitelkaa itsenne sinä atk-luokan teininä tai tulevaisuutta pohtivana nuorena Himasena. Eteenne on avautunut matkapuhelinten ja tietoverkkojen luoma maailma, jollaista vanhempanne eivät pystyneet edes kuvittelemaan. Hyperteksi! Sähköposti! Matopeli! Siinä viimeisiä henkosiaan vetävän yhtenäiskulttuurin hautausmaalla seisoessanne mielenne täyttää aavistus maailmasta, jossa tieto liikkuu järjettömällä vauhdilla, yhteisöt pirstaloituvat pieniksi murusiksi vain luodakseen keskinäisiä verkostoja, joissa samanhenkiset ihmiset planeetan äärilaidoilta kohtaavat. Ymmärrätte, että kaikki on mahdollista.

Tästä kaikkivoipaisesta uskosta syntyivät tämän vuosituhannen kulttuuris-teknologiset mullistukset: blogit, sosiaalinen media, miljoonien maailmankansalaisten pelaamat tietokonepelit ja melkein ajatuksesi ennustamaan kykenevät hakukoneet vain muutamia mainitakseni. Ja kaikkien näiden mullistusten alkupisteessä, tuon uskon ytimessä, soi eheytyvän Euroopan haurautta ja melankoliaa ennakkoluulottomasti aikansa millintarkimpaan ja viileimpään äänimaisemaan yhdistänyt pop-hymni. Believe.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!