2000-luvun ulkomaiset pophelmet

#30 Antony & the Johnsons – Fistful of Love (2005)

Kuvateksti.

Antony, kipua ja rakkautta.

Antonyn s/m-spirituaali osuu pisteeseen kivun ja hurmoksen välissä.

“I feel your fists
And I know it’s out of love
And I feel the whip
And I know it’s out of love
And I feel your burning eyes burning holes
Straight through my heart”

Antony Hegartyn äänen lisäksi en muista kuin yhden ensi tapaamisen, joka on vienyt pohjan kaikelta, mille en ole jalansijaa koskaan halunnutkaan. Jimmy Scott yritti kanavoida Nina Simonen haamua kaiuttimistani. Eivät ne minun kaiuttimeni olleet, enkä muista enää, miten tapasin ihmisen, joka ne omisti.

Levy oli I Am A Bird Now, New Yorkin performanssiluolien ja drag-katveiden välissä oppinsa saaneen Hegartyn Johnsons-yhtyeen toinen levy. Sen kannessa on Candy Darling viimeisinä päivinään. Lou Reed soittaa puhuu ja soittaa maan alle samettiin unohtunutta kitaraansa. Warholin henki tuntuu kaikessa, ja aika, jona seksi tuli taiteen kanssa samaan aikaan ja vapautui. Mutta kun ei vapautunut.

I Am A Bird Now ei silti ole 1960-lukulainen, vaan yhtä välinpitämätön mutta tietoinen ajasta kuin sukupuolestakin. Se on täysin suljettu konseptilevy, jonka jokainen kappale on kirjoitettu kuin klassikko, sovitettu vähemmän on enemmän -periaatteen optimilla ja soitettu suureellisella hienovaralla.

Fistful of Love on hehku I Am A Bird Now’n kultaisessa leikkauksessa, ainut koko yhtyettä tarvitseva kliimaksi, jonka jälkeen levy häviää hiljalleen korkeuksiin, joihin musiikilla ei enää pääse. Reedin sähkökitara repii ja runnoo muutoin lempivällä sykkeellä rullaavaa täydellistä gospel-soulia. Torvet muikertavat lisää menoa.

Fistful of Lovella Antony laulaa asioista, joita ei voi – eikä tarvitse – ymmärtää, ellei tunne kipua, himoa ja rakkautta samoilla aisteilla. Tai ehkä myös ihan oikeasta riippuvuudesta, jonka väkivalta saa aikaan. Tai molemmista. Ainakin se antaa vapauden tuntea juuri niin paljon kuin haluaa ilman syyllisyyttä.

Antony laulaakin oikeutuksen puolesta – ei oikeuksien, vaan vapautumisen ja ihmisyyden, johon asti päästäkseen väärän ja vinon rakkauden täytyy nousta ollakseen olemassa.

I Am A Bird Now hamuaa lentoon lähtöä, rohkeutta ja voimaa. Se lainaa vanhaa negrospirituaalia; queer ja sukupuolettomuus tarvitsee sitä myös, ja saa sen Antonylta. Fistful of Love esimessuaa s/m-olemisen puolesta.

Hetkinä, joina Antony unohtaa olevansa laulava ihminen, ei vielä kahdeksan vuoden jälkeenkään osaa olla leijumatta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
Antony & the Johnsons – Fistful of Love

Mitä muuta?

Antony & the Johnsonsilta äänestettiin myös kappaleita Bird Gehrl ja Hope There’s Someone.

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress