Popklassikot 1984

#3 Talk Talk – It’s My Life

Mark Hollis (edessä) on mies, joka piristyy eläintarhassa.

Talk Talkin It’s My Life saattaa olla kaikkien aikojen paras It’s My Life -niminen kappale. Samalla nimellä ovat operoineet ainakin The Animals, Dr. Alban, Agnostic Front ja tietenkin Bon Jovi, vaihtelevin tuloksin.

Silti yksikään muu It’s My Life ei kykene suodattamaan sinällään kliseistä otsikkoa ja aihetta popklassikoksi niin onnistuneesti kuin Mark Hollis yhtyeineen. Vaikka yhdistäähän tätä ja Bon Jovia toki massiivisen maailmojasyleilevä kertosäe, jonka voi kuvitella niin monen fanin kaulatusten kailotettavaksi stadionin pimenevässä illassa.

Talk Talk tosin rakentaa kliimaksia Bon Jovia tyylitajuisemmin. Säkeistö tulee esiin hiljalleen, nousee nostattavaan bridgeen ja lopulta purkautuu Hollisin ulinaan: ”It’s my life, don’t you forget”.

Ja onhan John Bongiovi Jr:n stailatulla amerikkalaisen rokkarin arkkityypillä ja Hollisin introvertillä kuikelomaisuudella eroa kuin Timo Soinin ja Eva Biaudet’n näkemyksillä pakkoruotsista. Kun taas katsoo Hollisin liveolemusta 1980-luvun puolivälistä, ovat pyöreät aurinkolasit ja silmillä hapsottava tukka melko ilmiselvää ysäriä.

Talk Talk olikin aina vähintään viisi vuotta aikaansa edellä. Sen lisäksi, että bändi teki uransa loppupuolella post-rockia vuosia ennen kuin termi edes keksittiin, oli It’s My Lifessakin jotain sellaista, joka ei puhutellut aikalaisia – ainakaan Britanniassa.

Yhdysvalloissa kappale sai ilmestymisvuonnaan hieman paremman vastaanoton ja nousi jopa klubilistojen ykköseksi, mutta jonkinlaisen hittistatuksen se sai vasta vuonna 1990, kun se julkaistiin uudelleen kokoelman kylkiäisenä – ja sinkkuna jo kolmatta kertaa. Tällöin bändi oli tosin jo muuttanut tyylinsä impressionistisempaan ja minimalistisempaan suuntaan.

”Funny how I find myself in love with you
If I could buy my reasoning I’d pay to lose
One half won’t do I’ve asked myself
How much do you commit yourself?”

It’s My Lifen teema on melko tavanomainen, mutta Mark Hollis ei alentuisi edes näin tarttuvan pophitin edessä menemään siitä aidan matalimmasta kohdasta. Sillä vaikka laulun voi nähdä kommentoivan itsenäisyyden tarvetta parisuhteessa, on siinä myös viitteitä rakkaudesta, joka jää vaille vastausta.

”It’s my life Don’t you forget
It’s my life It never ends”

Hollis laulaa olevansa kiintynyt johonkuhun, muttei selkeästi tiedä miten päin olla. Hän pohtii jatkuvasti miten vakavasti tämä rakkauden kohde asian ottaa. Samalla hän kohdistaa epävarmuuden myös itseensä: ”I’ve asked myself”. Kertosäke viestittääkin yhtä aikaa liiallisen sitoutumisen vaarallisuutta sekä sitä, ettei päähenkilön päähän tunnu muuta pohtimista mahtuvan.

”Funny how I blind myself
I never knew if I was sometimes played upon
Afraid to lose, I’d tell myself what good you do
Convince myself”

Toisessa säkeistössä Hollis vaikuttaa viisastuneen, eikä anna enää menettämisen pelon saattaa häntä tilanteeseen, jossa hän tulee petetyksi. Onko säkeistö kuitenkin jo kyynisyyden kyllästämä – onko henkilö jo siinä ahdistavassa tilanteessa, ettei anna itsensä enää rakastua keneenkään?

Silti kertosäe palaa aina yhtä voimaannuttavana ja luo kuvan, että elämän polut ovat lopulta vain jo ainoastaan henkilön itsensä käsissä. Yksi nerokkaimmista asioista kappaleessa onkin juuri tämä kertosäkeen merkityksen muuntuminen kappaleen edetessä. ”It’s my life, don’t you forget”. Ja mehän emme unohda.

It’s My Life on niin ikään maailman paras neliminuuttinen musiikin keinoin tehty luontodokumentti. Eläinten oikeuksien puolestapuhujina ja hanakoina perinteisten musiikkivideoiden vastustajina tunnettu orkesteri sisällytti kappaleen videoon lukuisan määrän videomateriaalia luontofilmeistä.

Välillä kamera zoomailee eläintarhassa käyskentelevään vakavaan Mark Hollisiin. Vaikka minua kyllä ihmetyttää, miten kukaan voi norsujen ja kirahvien keskellä noin murjottaa. Kenties Hollisin hahmo on yrittänyt piristää itseään pienellä visiitillä eläintarhaan, mutta muistanutkin, että täällähän hän rakastettunsakin kanssa kävi? Vai päänniikö eläinten ystävää itse eläintarha instituutiona?

Hollisin suun eteen ilmestyvä musta palkki taas alleviivaa bändin teesin: mehän emme auo suitamme musavideoilla.

Loppua myöden tulkintani kertosäkeen merkityksen muuntumisesta saa tosin tukea, sillä Hollisin kivikasvoillakin alkaa pikkuhiljaa värehtiä hymynkare. Ehkä virtahepoperheet, orangit, flamingot ja lopun iltaruskoa vasten piirtyvä kengurunpoikanen saavat kuin saavatkin Hollisin hyvälle tuulelle.

It’s My Lifen videon viestihän on siis selkeä: menkää ihmiset eläintarhaan, se piristää!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Koska syntymäaikani asettuu vasta It’s My Lifen kolmannen singlelohkaisu tienoille, elin aluksi siinä käsityksessä, että No Doubtin versio kappaleesta on se alkuperäinen. Vaikken Gwen Stefanin tulkinnasta erityisemmin pidäkään, on bridgessä ja kertosäkeessä jotain viehättävän kasarimadonnamaista. Ja onhan tuo kertosäe tässäkin aivan ylimaallinen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus II!

Vieläkin ylimaallisempi on tosin tämä Talk Talkin itsensä livetulkinta vuodelta 1986. Vaikea on keksiä kovinkaan monta hienompaa asiaa kuin Mark Hollisin äänialan rajoilla huojuva tulkinta ja energia.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!