Alkuvuoden top 50

#3 Rubik – oi miten suuria voimia!

Rubik on yhtye, jonka harteille on ladattu aina kohtuuttomia odotuksia – kiitos Niiden Varomattomien Radiohead-kommenttien.

Bad Conscience Patrol vuonna 2007 ei ollut aivan toivotunlainen suoritus, mutta Dada Banditsilla kaksi vuotta sitten bändi käänsi suuntansa ja esitteli itsensä orkestraalisempana kuin koskaan.

Maaliskuussa ilmestynyt Solar vie kehityskulun vielä pidemmälle. Rubik julkaisi vihdoin sen timantin, jota heiltä on odoteltu jo People Go Missing -EP:n julkaisusta lähtien.

Solar oli kevään puhutuin Suomi-julkaisu jo ennen ilmestymistään. Kuhinaa bändin ympärillä ja uskoa sen läpimurtoon lisäsi suomalaisittain historiallinen Primavera-kiinnitys.

Solar täyttää odotukset, eikä Rubikilla pitäisi olla enää mitään hätää. Yhtyeen suuruudenhullu visio loistaa albumilla täydellisen kirkkaana.

Nyt jos koskaan on Rubikin tilaisuus ponnistaa pidemmälle kuin yksikään suomalaisbändi on ponnistanut aiemmin.

Katso myös: Nyt puhuu Rubikin musiikkivideolla esiintyvä mäkihyppääjä!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Rubik – Laws of Gravity

Samasta aiheesta

© 2014 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress