Popklassikot 1990

#3 Primal Scream – Loaded

Loaded-single oli lähtölaukaus Primal Screamin klassisimmalle albumille Screamadelicalle.

Primal Screamista on vaikea kirjoittaa mainitsematta vallankumousta. Enkä nyt viittaa ensisijaisesti musiikilliseen vallankumoukseen, vaikka Loadedin esittelemällä rockbändin ja tanssituottajan liitolla onkin epäilemättä oma osansa monen myöhemmän 1990-luvun trendin syntymässä.

Tarkoitan sellaista äärimmilleen romantisoitua ja lähinnä vain keskenkasvuisten fantasioissa elävää vallankumousta, jolla ei koskaan ole mitään tarkkaan määriteltyä päämäärää – ellei sellaista halua löytää Loadedin starttaavasta ikimuistoisesta leffasamplesta:

“Just what is it that you want to do?
– We wanna be free! We wanna be free to do what we wanna do. And we wanna get loaded and we wanna have a good time! That’s what we’re gonna do!”

Jos systeemi vain lopettaisi sortamisen, meillä voisi olla ikuiset bileet ja kaikilla kivaa. Tai jos ajatus käännetään astetta machommaksi: me olemme kovia tyyppejä, jotka pystyvät jättäytymään yhteiskunnan ulkopuolelle ja pelaamaan omilla säännöillään.

Dialogisamplehan on peräisin vuoden 1966 motoristiromanttisesta The Wild Angels -leffasta.

Brittinuoret olivat 1990-luvun alussa, acid house -buumin ja “toisen rakkauden kesän” jälkimainingeissa, kovin ihastuneita tähän ajatukseen kemikaalivetoisesta vallankumouksesta. Aika hapuilevia otteita alkutaipaleellaan esittänyt skottibändi Primal Scream osui kai pitkälti sattumalta suoraan hermoon, kun antoi I’m Losing More Than I’ll Ever Have -balladinsa Andrew Weatherallin käsittelyyn. Tuo yksi sample ja italialaiselta bootleg-levyltä napattu raukea, mutta määrätietoinen biitti muokkasivat sentimentaalisesta comedown-biisistä laiskan hedonistisen tanssiklassikon. Alkuperäisen laulun torviriffi muuttui melankolisesta euforiseksi.

Loadediin on vaikea ladata sen syvempiä merkityksiä kuin että se toimii tosi hyvin klubin lattialla joskus siinä puoli kolmen maissa. Tässä kategoriassa se on ikoninen onnistuminen, vähistä aineksista kasattu ajaton klassikko.

Laulaja Bobby Gillespien ja muiden screamilaisten kunniaksi on sanottava, että kun heille punainen lanka kerran osoitettiin, he pystyivät kyllä seuraamaan sitä. Vaikka yhtye on parin vuosikymmenen mittaan puuhastellut hyvinkin monenlaisen musiikin parissa, se on aina vannonut biletyksen ja vallankumouksen kaksoiskärkien nimiin, maustettuna ajoittaisilla ja väistämättömillä comedown-fiiliksillä, kun krapula tulee ja vallankumous syö lapsensa.

2000-luvun alussa Scream onnistui jopa esittämään uskottavasti poliittista bändiä, mutta siinäkin taisi olla kyse samasta aktivistien idioottisiivelle rakkaasta retoriikasta: vähän rähinää kaupungin kaduille, jotain actionia!

Vapaus on sitä, että anniskeluravintola on tarpeeksi myöhään auki, eikä huumeita ostaessaan tarvitse pelätä poliisia.

http://youtu.be/3O9sLkn3nz0

BONUS!

Alkuperäinen I’m Losing More Than I’ll Ever Have.

http://www.youtube.com/watch?v=3mcJMve476I